Olen ollut lastenlasteni hoitajana kahdeksan vuotta ilman senttiäkään palkkaa ja eilen he sanoivat kaipaavansa toista mummoa, koska hän ei motkota eikä kiellä heiltä tabletteja.
Minä olen se lämmin keittomummo.
Mummo, joka vie kouluun, pyyhkii nenät, laittaa ruokaa, pesee, silittää, kantaa reput, sammuttaa valot ja nukuttaa lapset kun vanhemmat ovat myöhässä.
Toinen mummo on tyylikäs.
Hän tulee harvemmin kukkakimppujen, parfyymien, kiiltävien lahjojen ja suurten yllätysten kanssa.
Ei hän tiedä, miltä tuntuu valvoa koko yö kipeän lapsen kanssa.
Mutta hän osaa ostaa uusimman tabletin.
Eilen lapsenlapset sanoivat minulle, että toivoisivat minun olevan kuin hän.
Ja ensimmäistä kertaa elämässäni ymmärsin, miltä tuntuu olla näkymätön omissa ponnistuksissaan.
Olen mummo Marjatta. 62-vuotias.
Minulla on tytär Kerttu,
sekä kaksi lastenlasta Eemil (8) ja Senja (6).
Kerttu tekee töitä. Hänen miehensä, Juhani, myös.
Ja koska ei ole varaa lastenhoitajaan ja päiväkotiin ei uskota, he ottivat itsestäänselvyytenä, että minä eläkkeellä olevana vietän kaiken aikani heidän lastensa kanssa.
Tein sen.
Tietoisesti.
Rakkaudella.
Täydellä sydämellä.
Nousen 5.30.
Olen heidän kotonaan jo kuudelta.
Teen aamupalan.
Kerään sukkavuoret, etsin kadonneet paidat, puen, sidon kengännauhat, kannan reput, vien kouluun.
Sen jälkeen siivoamista, järjestelyä, ruoanlaittoa, pyykkäämistä.
Iltapäivällä haen heidät takaisin.
Läksyt, päiväunet, keittoa ja kuria.
Olen sääntöjen mummo.
Rajoja asettava.
Sanon:
Ei makeaa ennen päivällistä,
Pese kädet,
Nyt pois tabletti,
Tee läksyt ensin.
Eli mummo, joka on tylsä.
Toisella puolella on Eija Juhanin äiti.
Eija ei ole tehnyt töitä vuosiin.
Hänellä riittää rahaa. Paljonkin.
Nainen, jolla on manikyyrit, kampaukset, uloslähtövaatteet, ja matkoja Italiaan ja Kreikkaan.
Eija ei ole keittänyt teetä kolmelta yöllä, kun lapsi yskii.
Ei ole etsinyt kadonneita sukkia.
Ei ole siivonnut oksennusta matolta.
Ei ole juossut ruokalusikan kanssa ympäri kotia.
Eija on vieraileva tähti.
Näyttäytyy pari kertaa vuodessa jouluna ja synttäreillä
lahjojen, karkkien ja uusimman elektroniikan kanssa.
Lapset palvovat häntä.
Niin kuin lapset aina palvovat sitä, joka ei laita rajoja.
Eilen oli Eemilin syntymäpäivä.
Minä nousin viideltä leipoakseni hänen lempikakkuaan.
Kananmunaa, kermaa, saksanpähkinöitä juuri niin kuin hän pitää.
Ostin uuden kirjan ja lämpimän hupparin eläkkeeni sallimissa rajoissa.
Neljältä iltapäivällä Eija saapui.
Kampaus, hajuvesi ja kiiltävä laukku.
Tuli sisään kuin televisiojuontaja.
Kullat mummon! hän huudahti.
Eemil ja Senja ryntäsivät hänen luokseen kuin hän olisi rokkitähti.
Kulkevat ohitseni kuin olisin huonekasvi.
Eija nosti esiin kaksi isoa valkoista laatikkoa.
Kaksi upouutta tablettia.
Nämä ovat iloksenne hän sanoi. Ja tänään kukaan ei kiellä pelaamasta!
Lapset kiljuivat ilosta.
Kerttu ja Juhani hymyilivät:
Vau, äiti! Oot uskomaton! Kiitos!
Minä seisoin keittiössä leikkaamassa kakkua.
Sitä, jonka vuoksi heräsin pimeällä.
Sitä, johon kukaan ei vilkaissutkaan.
Menin Eemilin luo.
Eemil, kultaseni, tässä on minun lahjani. Ja kakkua myös
Hän ei vilkaissutkaan.
Nyt ei ehdi, mummo. Lataan pelihahmoa.
Mutta kultaseni
Mummo! Aina vain kakkua! Toinen mummo tuo oikeat lahjat! Sinä tuot aina kirjoja ja vaatteita. Tylsää.
Sellaista kipua
En toivoisi sitä kenellekään.
Katsoin Kerttua.
Odotin hänen sanovan: Älä puhu noin mummolle!
Mitä hän teki?
Hän nauroi.
Älä nyt, äiti. Lapset rakastavat uusia juttuja. Eija on se hauska mummo. Sinä olet rutiinien mummo.
Rutiinien mummo.
Sitäkö hoiva nyt tarkoittaa?
Senja viimeisteli iskun:
Olisipa Eija-mummo asunut täällä. Hän ei motkota. Sinä olet aina väsynyt.
Katsoin käsiäni kuivat, halkeilleet pesusta ja siivouksesta.
Katsoin Eijaa raikkaana, laukussa kaksi tablettia, päivän sankaritar.
Katsoin tytärtäni rentona viinilasin kanssa, koska minä hoidan kaiken.
Otin esiliinan pois.
Taittelin sen huolellisesti.
Laitoin tiskipöydälle.
Menin olohuoneeseen.
Kerttu, minä lähden nyt.
Mitä?! Entä kakku? Entä siivous? Kuka laittaa kaiken kuntoon!?
Eikös se hauska mummo voi auttaa?
Eija hymyili tekohymyä:
Marjatta, ei hermot kestä. Iskiasvaiva
Ei hätää. En aio pyytää sinua likaamaan pukua.
Katsoin Kerttua:
Lapset ovat oikeassa. Olen tylsä. Olen tiukka. Olen se, joka asettaa rajoja ja syöttää kasviksia.
Ehkä heille tekee hyvää saada vähän lisää vapautta.
Siksi huomisesta alkaen lopetan.
Äiti, miten voit?? Kuka vie heidät huomenna kouluun!?
En tiedä. Ehkä Eija. Tai myykää tabletti ja hankkikaa lastenhoitaja euroilla.
Me tarvitaan sua!
Ei. Tarvitsette PALVELIJAA. Mutta minä en ole sellainen.
Katsoin Eemiliä.
Mummo etkö tule enää?
En, rakas. Huomenna on varmasti hauskaa.
Ei kukaan sano syödä vihanneksia, tehdä läksyt, mennä nukkumaan ajoissa.
Vapaus.
Lähdin.
Puhelin soi koko ajan.
Kerttu itkee.
Juhani sanoo että liioittelen.
Mutten palaa.
Huomenna nousen yhdeksältä.
Keitän kahvit vain itselleni.
Syön kakkuani.
Katson sarjoja.
Ensimmäistä kertaa vuosiin olen elämäni pääroolissa.
Mitä mieltä olet ovatko mummot velvollisia hoitamaan lastenlapsiaan
vai hyödyntävätkö lapset heitä vain saadakseen säästöjä?
