Eräällä tuttavalla naisella on sydänsuru: poika aikoo mennä naimisiin tytön kanssa, joka ei kuulu heidän piiriinsä. Ymmärrän naista, itsellänikin on lapsia, kyllä huolestuisin itsekin…
Mutta mieleeni muistuu eräs Koskinen.
Tämän Koskisen poika ilmoitti lyhyesti tässä on Milja, olemme jo rekisteröineet avioliittomme.
Koskisen suvussa oli sukutaustaa: tohtori, pari lisensiaattia, balettitanssija, pääinsinööri, kirjallisuuskriitikko, johtava sydänlääkäri, ja niin edelleen.
Ja nyt miniäehdokkaana tytär hämärästä perheestä ja kiistatta huonosti kasvatettu; isä jossain tuntemattomilla teillä, äiti on vasikkahoitaja navetalla (vasikkahoitaja!), koulutuksena “maalari-tasoitetyöläinen”, ulkonäkökään ei juuri hivellyt silmää. Tuntui kuin kohtalo olisi sormella osoittanut ja saanut osuman kerrasta.
Maalarityttö kuitenkin käyttäytyi siivosti häntä ei juuri näkynyt eikä kuulunut, hipsi vain hiljaa eteisessä.
Odotas vain, totesi Koskiselle ystävä Aune, vielä kun kotiutuu, niin kyllä saat vielä itkeä perään.
Syksyllä poika lähti työmatkalle Yhdysvaltoihin.
Koskinen tuskaili ystävälleen Aunelle, ettei halua mennä enää kotiin, kun ajattelee miten se maalarityttö suhahtaa asunnossa sinne tänne.
Uudeksi Vuodeksi poika palasi, ja maaliskuussa hän ilmoitti: ensinnäkin, hänelle tarjottiin Yhdysvalloissa työsopimusta, toiseksi hän tapasi siellä Ninjan, kolmanneksi torstaina heidän avioeronsa maalariotytön kanssa astuu voimaan ja perjantaina hän lentää takaisin, “älä huoli äiti, soittelen kyllä”.
Itkua siinä riitti, hyvästelyt huiskutuksineen.
Maalarityttö keräsi tavaransa: matkalaukku ja ruokakaupan muovikassi siinä koko omaisuus.
Katsanto oli kuin sahatun karjalan pystykorvan.
Koskinen sai itsensä kysymään:
Onko sinulla paikka, minne mennä?
Maalarityttö kuiskasi:
Kuukauden päästä vapautuu sänky asuntolasta, tytöt päästävät minut hetkeksi heidän huoneeseensa, saan taittosängyn.
Koskinen katseli ja sanoi:
Muutat sitten vasta kuukauden päästä, purat nyt tavarat.
Nimitti itseään hulluksi.
Ystävä Aune vahvisti diagnoosin.
Aamuisin maalarityttö lähti töihin, tuli iltayöstä kotiin puolikuolleena väsymyksestä, harmaanapa kasvoiltaan. Tarjosi sinnikkäästi rahaa asumisesta, ja totesi ylpeästi, että ansaitsee tarpeeksi.
Näin he elivät kolme viikkoa kunnes Koskinen joutui äkillisesti sairaalaan, puolentoista kuukauden jakson jälkeen hän pääsi vaivoin taas jaloilleen.
Poika soitteli joskus Amerikasta:
Pidä pintasi äiti, laitan sulle kuvan: minä, Ninja ja Niagara.
Ninja ei ollut hääppöinen, ei mikään ihmeellinen, jotenkin turhan tähden.
Ystävä Aune kävi sairaalassa harvakseltaan perhettä, kiireitä.
Maalarityttö keitti lihalientä, marjamehua, höyrytti kanapihvejä, houkutteli maistamaan vielä lusikallisen.
Vähän epäilyttää tämä hyväntahtoisuus, mutisi Aune, varmasti yrittää saada oikeuden asuntoon? Onko puolet kämpästä viety? Pitäisikö syödä kanapihvi? Etkö syö? Varmasti et halua? Sillä tulin suoraan töistä, nälkä on.
Koskinen kotiutui, maalarityttö auttoi ylös kolmanteen kerrokseen, ja kipaisi kiireessä töihin.
Kaikki kiilsi puhtauttaan, Koskinen laahusti keittiöön ja löysi viestin pöydältä:
“Leena Koskinen, kiitos kaikesta. Lounas on jääkaapissa. Parane pian. M.”
Vararahan piilotkin olivat tallella.
Kurkkasi pojan huoneeseen ei jälkeäkään maalaritytöstä.
Viikon kuluttua Koskinen käveli pitkää kaihoisaa käytävää, koputti oveen. Kolme vuodetta, pöytä ja pöydän alla taittosänky.
Koskinen sanoi:
Sitten kun sinulla on oma asunto, muutat pois, nyt pakkaat tavarat, taksi odottaa.
Syyskuussa mentiin ostamaan uutta syystakkia nolotti katsoa, missä kunnossa tyttö kulkee, ja kunnon saappaita tarvitsi, ostoskeskuksessa törmättiin ystävä Auneen.
Aune tokaisi:
Hyvää palvelusväkeä ei löydä rahallakaan, tiedän kokemuksesta, ja sinulle sellainen ilmaiseksi, hyvin sinä Koskinen olet asioissa onnistunut!
Sinulla on ehkä palvelija, minulla on miniä, mennään Milja, täytyy katsoa laukkua ja housuja, ja itselleni etsin vielä uuden huivin.
Koskinen sanoo:
On itse säästänyt ensimaksun, ei ottanut penniäkään minulta, talo valmistuu pian ja tapetteja etsii, ei ehdi, paiskii töitä aamusta myöhään iltaan. Viimeksi tuli kotiin vaivoin, käännyin laittamaan teetä ja huomasin nukahti istualleen.
Koskinen jatkaa:
Olen jo hermostunut, mietin vain, että nuori, kaunis, ahkera ja vielä asunto tulossa, Milja on järkevä tyttö, mutta kuka tahansa mies voi sotkea pään koskaan ei tiedä, pelkään ettei joku kelvoton vedätä häntä, joku, joka ei todellakaan kuulu meihin…
