Täti Laina, anteeksi häiriö, voisitteko hetken katsoa lapseni perään? Oven takana seisoi nuori nainen huolestuneen oloisena.
Mitä? Asunnon omistaja esitti kuin ei ymmärtäisi pyyntöä.
Naapurit kertoivat, että te joskus katsotte muidenkin lasten perään, jos vanhemmilla on asioita. Nainen yritti hymyillä kaksin verroin.
Kuule pikkuinen, toisten lapset eivät ole olemassa. Lapset ovat meidän kaikkien, täti Laina sanoi juhlallisesti.
Niin, äiti jo helpottuneena hymyili leveämmin. Eli katsotteko pikkuisen perään?
Moneksi tunniksi jätät hänet minulle?
Pari tuntia vain.
Tarkkaan ottaen kaksi?
No, ehkä kolme äiti vastasi jo epäröiden.
Ei käy, kulta. Tylysti vanha nainen hieman tiukensi ääntään. Otan vastuulle vain tarkaksi ajaksi ja kirjallisella sopimuksella.
Kirjallisella? Miksi ihmeessä?
Sen vuoksi, että jokaisesta myöhäisestä minuutista veloitan sata euroa.
Sata euroa per minuutti? Ei kai sentään!
Juuri niin. Siinä tunnin myöhästyminen tarkoittaisi kuuttatuhatta euroa.
Oho. Mitä sitten otatte kolmesta tunnista?
Onko lapsi poika vai tyttö?
Minkä takia sillä on väliä?
Totta kai on. Tytön kolmen tunnin vahtiminen maksaa tuhat euroa, pojan taas kaksi tuhatta.
Miksi tuollainen ero?
Etkö muka itse huomaa, miten poika ja tyttö eroavat toisistaan?
No, ei oikeastaan. Muutamia pieniä juttuja lukuun ottamatta ovat ihan samanlaisia.
Juuri niissä pienissä jutuissa on koko homman ydin. Jos sinulla on poika…
On, poika on.
No, silloin minun täytyy ennen hänen tuloaan laittautua kunnolla.
Miten niin?
Ihan kirjaimellisesti. Silitän aamutakin, lakkaan kynnet, rajaan silmät, laitan luomet ja huulet ojennukseen. Kosmetiikkakin on nykyään pirun kallista.
Mutta kyllä nyt vähän hämmästyttää! äiti huudahti yllättyneenä. Vilhomme on vasta viisi! Miksi hän ilahtuisi kasvoistanne tai meikistä?
Eikö muka? Pojan kaikille aisteille pitää kehkeytyä jo lapsesta asti.
Entä tytöillä?
Tytöillä ne kehittyvät kyllä muutenkin. Pojan pitää ymmärtää, millainen on kaunis täti ja mikä taas ei. Vai haluatko, että hän aikuisena tuottaa sinulle kotiin jonkun ressukan, samanlaisen kuin minä nyt? Toivottavasti et kulje kotona poikasi nähden reikäisissä sukkahousuissa ja likaisessa aamutakissa?
Minäkö? Äiti pysähtyi, mietti hetken ja punastui. Tarkoitatko, ettei olisi soveliasta?
Kulta, muista tämä ikuisesti. Poika valitsee sellaisen vaimon kuin äiti oli. Jos haluat laiskamato miniksi…
En halua! Ja… voisin tuoda Vilhon jo kohta?
Milloin?
Nyt heti. Tarvitsen sen pari tuntia asioiden hoitoon.
Et myöhästy?
Hyvä on Tulen viimeistään kolmen tunnin päästä.
Sitten sopii. Mutta tuo hänet viidentoista minuutin kuluttua. Mitähän kaikkea poikanne harrastaa?
Anteeksi, miten?
Mitä hän tykkää puhua? Tekniikasta, tieteestä vai taiteesta? Vaiko kenties ihan muusta?
Mutta hyvänen aika! Hän on vasta viisi.
Juuri siksi kysynkin.
Niinkö?
Ilman muuta. Kiinnostukset heräävät juuri nyt. Minun Mattini kasasi viidenä vanhana jo polkupyöriä, myöhemmin autojen koneita.
Viisivuotiaana?
Kyllä. Isänsäkin oli tunnettu autokorjaaja täällä Helsingin päässä. Etkö tiennyt?
En.
Harmi. Toinen poikani soitteli jo viidenä viulua. Sanottiin kyllä, että olisi kenties syytä vaihtaa harrastus, kun isä ei ollut muusikkosukua, mutta hänpä päätti hukuttaa epäilyt ja nykyään opettaa musiikkiopistossa säveltapailua. Tästä huomaa, että ihminen voi mitä vain. Kunhan vain haluaa. Kolmas poika taas…
Hänestä taisi tulla urheilija? äiti keskeytti.
Oikein! Meillä on edelleen kotoa seinällä puolapuut. Jos Vilho kovasti mielii, voin opettaa monta mainiota liikettä.
Te? äiti ihmetteli Todellako?
Tietenkin. Kotona on myös piano, viulu, kirjallisuutta tekniikasta, musiikista ja kalastuksesta. Sano vain mitä Vilho harrastaa, niin keksin hänelle ohjelmaa niin, että aika unohtuu.
Eipä oikein harrasta mitään, äiti vastasi hieman alakuloisesti.
Entä mistä hän unelmoi?
Luulen ettei mistään.
Ei voi olla! täti Laina kauhisteli. Kunnon poika viisivuotiaana haaveilee ainakin taikasauvasta, lentämisestä, avaruusmatkoista, pesukoneeseen kiipeämisestä kun se on päällä. Vähintäänkin hän haluaa purkaa television, ehkä silittää tiikeriä eläintarhassa. Eikö Vilhollasi ole mitään näistä mielessä?
On vain yksi toive saada älypuhelin, sellainen kuin aikuisilla, äiti sanoi hirveän väsyneenä.
Aivan, täti Laina nyökkäsi ymmärtäväisesti. Tuo poika minulle heti kun viisitoista minuuttia on mennyt. Ja veloitan vain tuhat euroa, kuin tytöstä.
Miksi kummassa? äiti suuttui Vilhohan on poika.
Sillä ei ole väliä se mikä löytyy housujen sisältä ei vielä merkitse mitään. Voin vakuuttaa, että minä teen Vilhosta oikean pojan.
Vai teette? Äiti katseli arasti Miten?
Älä huoli, se ei ole sinun murheesi. Mutta muista, kun ensi kerran Vilho tulee pyytämään päästä tänne ja kyllä varmasti pyytää perin silloin jo pojan hinnan. Sopii?
No, kai sopii, äiti huokaisi kohtaloonsa.
Hyvä. Hae lapsi. Minä käyn laittamassa kasvot kuntoon.
Seuraavana aamuna Vilho, tuskin oli silmänsä avannut, kysyi:
Äiti, saanko mennä tänään Laina-tädille?
Miksi? äiti kysyi mustasukkaisesti.
Siellä oli niin kivaa! poika huudahti.
Taas kerran opin, kuinka tärkeää on, että lapsilla on rohkeutta haaveilla ja että aikuisina meidän tehtävämme on rohkaista heidän uteliaisuuttaan vaikka se tarkoittaisi välillä silottaa omat kasvonsa ja pitää puolapuuralli pystyssä.
