KOVA VASTUS
Rakas tätini, Seija, meni naimisiin pakon edessä. Vanhemmat sisaret painostivat ja vanhemmat kiirehtivät. Heidän perustelunsa olivat rautaiset:
Kuinka kauan varsa hyppääkin, valjaisiin kuitenkin joutuu Vai aiotko Seijuliina istua yksin niin kauan, että hiuksetkin harmaantuu, ja jäädä ikuiseksi neidoksi? Meidän suvussa ei ole vanhojapiikoja! Kuka sinulle tuo vettä vanhana, jos jäät yksin?…
Seija oli lapsena vannonut, ettei ikinä menisi naimisiin, kun oli nähnyt oman isänsä juovan itsensä tolkuttomaksi ilta illan jälkeen. Hän halusi keskittyä uraansa. Mutta 28-vuotispäivänään Seija sai kuulla sukulaisiltaan niin paljon neuvoja ja painostusta että päätti sittenkin perustaa perheen.
Sulhanen Mika löytyi nopeasti. Ilmeisesti sukulaiset olivat jo pitkään valmistelleet tätä yhdistelmää. Kahden viikon tuttavuuden jälkeen Mika kosi Seijaa. Seija nyökkäsi välinpitämättömästi, mitäpä siinä suostun. Mielessään hän ajatteli: Ehkä rakastun häneen ajan myötä.
Mika oli ikämies, luonteeltaan jyrkkä ja horjumaton. Vietettiin pikahäät, jotka mieleen jäi juontajan maljasta: Jos on rakkautta häävihille, jos ei takaisin kotiin! Seija myöhemmin tajusi lausahduksen osuneen nappiin. Arki alkoi ankeana. Kuukauden kuluttua Seija halusi jo erota. Kaikki tuntui väärältä, pettymys painoi raskaasti. Mika oli jääräpäinen, raskasmielinen ja ehdoton. Seija oli samanlainen. Tämä liitto oli todellinen kova vääntö, kuin kaksi kiveä vastakkain.
Vuotta myöhemmin perheeseen syntyi poika, Niilo. Seija jäi kotiin äitiyslomalle. Miestä ei juuri huomioinut, pedattiin hänelle oma peti lehtisohvalle Olen väsynyt ja en saa nukuttua, ja sinäkään et tee mitään hyödyllistä Kesällä Seija matkasi Niilon kanssa lapsuudenkotiinsa maalle ja itki äidilleen:
Äiti, haluan erota. Kasvatan pojan yksin. Avioliitto ei vain sovi minulle! Välillä tekisi mieli vain sulkea silmät ja luisua pois. En mahdu tähän muottiin. Vihaan jo Mikaa. Miksi enää yrittää?
Äiti sanoi rauhallisesti:
Asu täällä meidän kanssamme. Ehkä alat kaivata miestäs. Älä nyt eroa. Kestä. Vaimo ja mies on kuin vesi ja vehnäjauho sekoitat kerran, et enää erilleen saa.
Juuri tällaista neuvoa Seija odottikin. Mutta miksi kestää? Niilo kyllä huomaisi vanhempien välinpitämättömyyden ja ymmärtäisi aikanaan ettei rakkaudesta ole tietoakaan. Minkä mallin poika tästä perheestä saisi?
Seijan oma äiti oli elänyt koko elämänsä kestämällä. Isä joi, makaillen päivät pitkät ja ähkien. Äiti nousi aamulla viideltä, lypsi lehmän, keitti perunoita sioille, niitti heinää, kitki perunamaalla ja vielä kolhoosilla työskentely päälle. Vasta talvella, kun oli eläimille heinä ja perheelle ruoka sekä jäniksille ruoat laitettu, äiti saattoi istahtaa hetkeksi. Maalla työt eivät koskaan lopu.
Kaikki kolme tytärtä muuttivat pois maalle päästyään. Vain Seijan veli, ville, jäi kotiin hänellä oli kehitysvamma. Tätä Seija ei oikein ymmärtänyt. Miksi äiti teki vielä yhden lapsen, vaikka tiesi miehensä olevan tuollainen juoppo? Kun Seija kysyi asiasta, äiti vastasi:
Isäsi halusi pojan. Tyttöjä oli jo tarpeeksi
Vanhemmat huolehtivat pojastaan hautaan asti. Veli seurasi heitä hautaan pian heidän kuolemansa jälkeen, 60-vuotiaana. Hän ei koskaan opetellut tai tahtonut huolehtia itsestään.
Pohdintojen jälkeen Seija päätti palata Mikan luo ja olla rikkomatta äitinsä toivetta. Pari vuotta myöhemmin syntyi toinen poika, Veikko.
Seija toivoi, että toinen lapsi toisi muutoksen perheeseen. Vaan Mika ei piitannut Veikosta lainkaan, koska poika oli ulkonäöltään kuin isoisänsä se juoppo. Seija nieli itkuaan, mutta ei katunut lapsiaan. Päätös tehtiin kaiken rakkautensa hän antaisi pojille, ei miehelle tippaakaan. Näin he elivät.
Kun Niilo ja Veikko olivat teinejä, ongelmat alkoivat. Alkoholi, tupakka, röyhkeys. Lisäksi miehet liittoutuivat Seijaa vastaan. Hän oli toivonut pojista kuuliaisia, mutta turhaan. Mika ryhtyi juomaan poikien kanssa, ja perhe hajosi silmien edessä. Aika oli painajaismainen Seijalle hän oli voimaton perheensä miesten edessä.
Lopulta Seijan pinna petti, ja hän muutti vanhempiensa luo maalle. He ottivat tytönsä tietenkin avosylin vastaan. Seijuliina, näytät vanhemmalta kuin minä, äiti huokasi. Näkyy että elämä on hellinyt vastakarvaan Nuo miehet!
Seija moitti äitiään veljensä liiasta hyysäämisestä:
Miksi pidät häntä kuin lasta? Ole napakampi, muuten hyppää kohta niskaasi!
Äiti puolusti poikaa:
Mitäs hän nyt Ei siellä päässä paljon kasva, mutta onpahan oma lapsi! Suku ei poista omiaan. Hoidan häntä viimeiseen asti.
Seija ei koskaan oikein pitänyt veljestään, mutta tiesi ettei se ollut pojan syy. Olisiko nuhteeton lapsi voinut syntyä viinaan menevästä isästä? Onneksi heidän kolmikko oli ehtinyt syntyä suhteellisen raittiin isä-aikaan.
Vuotta myöhemmin Veikko toi uutisen: isä oli kuollut. Itseään juomalla hengiltä. Seija ei vuodattanut kyyneltäkään. Hän huokasi vain raskaasti:
Niinhän siinä kävi. Yhdessä hetkessä eletään, mutta kuin kynnen alla ollaan Lepää rauhassa, Mika.
Palattuaan takaisin kaupunkiin ja kokeiltuaan elämistä talossaan aikuisten poikiensa kanssa, Seija osti pienen mökin kaupungin laitamalta. Hän halusi viettää vanhuusvuodet rauhassa, ilman myllerrystä. Niilo ja Veikko jäivät asumaan vanhemmilleen jääneeseen kerrostaloasuntoon.
Ajan mittaan Niilokin meni naimisiin ja lapsenlapsi syntyi, mutta perhe särkyi pian. Niilo erosi vuoden kuluttua. Veikko taas muutti Seijan luo, kun veljekset olivat tapelleet pahasti syynä Veikon alkoholinkäyttö, jota Niilo ei sietänyt. Veikko jäi asumaan äitinsä luo.
Aika kului. Niilo avioitui uudestaan. Viiden vuoden kuluttua jäi taas yksin vaimo karkasi. Niilo tiivisti:
Naimisiin, kuin ohuelle jäälle. Kolmanneksi vaimoksi tuli lopulta nainen, johon rakastui palavasti mutta tämä kuoli äkillisesti nelikymppisenä, veritulppaan. Kuolema löytää tiensä mistä vain. Niilo sureksi pitkään, mutta lopulta ilmoitti äidilleen:
Ei enää. En jaksa perhe-epäonnen kierrettä. Elän mieluummin yksin.
Nyt Seija käy Niilon luona siivoamassa ja laittamassa ruokaa. Veikko pysyi naimattomana. Hän joi mitä vain käsiinsä sai, välillä katosi päiväkausiksi. Seija, jo seitsemänkymppisenä, voisi kiertää kylää Veikon valokuva kädessä, kyselemässä Eikö kukaan ole nähnyt poikaani?
Kyläläiset tunnistivat tämän kuvion jo unissaan. Parin kuukauden päästä Veikko ilmestyi yllättäen takaisin kotiin puolikuntoisena. Seija pesi ja paikasi poikansa, joskus vaatteet meni jo roskiin asti. Kun kysyi missä tämä oli ollut, vastaukseksi sai vain epämääräistä mutinaa mutta Seijalle riitti nähdä poika elossa.
Kaikki, paitsi Seija, tiesivät että Veikko vietti aikansa erään naisen luona. Tämä nainen joi viinaa miesten lailla, aina otti Veikon vastaan. Heillä oli omituinen, humalainen rakkautensa. Kun nainen löysi uuden miehen, Veikko sai lähteä ja palasi ajallaan takaisin äitinsä syliin.
Seija elätti poikaansa omalla eläkkeellään. Yritykset auttaa Veikkoa töihin epäonnistuivat kun sai etumaksun, vei rahan heti juotavaksi, ja hävisi. Muutaman päivän päästä tuli kotiin, nälkäisenä. Syötä, äiti, poikaasi.
Seija muisti omaa äitiään, joka oli kärsinyt saman veljen takia. Nyt hän viimein ymmärsi. Omaa verta ei pois heitetä.
Kaikille ei vaan riitä onni Pitkän elämän polun jälkeen Seija tiesi, ettei heidän pikainen liittonsa Mikan kanssa ollut laulujensa arvoinen.
