Anneli, kuule nyt, ole kiltti! Tämä on elämän ja kuoleman kysymys, totta vie! En keksi mitään muuta paikkaa viedä pojat, äiti on mökillä, verenpaine sahaa, en voi huolestuttaa häntä, ja sinä olet rakas kälyni, aina ymmärtäväinen! Selja puhui kuin höyryveturi, sanat sekoittuivat yhdeksi sumuksi, josta Anneli vain nappasi sattumanvaraisia sirpaleita kuten kiireellistä, ihan vain iltaan asti ja auta minua.
Anneli seisoi omassa eteisessään, pyyherätti yhdessä kädessä ja toisella pidellen hihnasta kiemurtelevaa mäyräkoira Hilmaa, joka haukkui kiukkuisesti uusia tulokkaita: Seljaa ja tämän kahta poikaa. Seitsemänvuotias Launo ja neljävuotias Tapani olivat jo ehtineet tallata kuraiset lapikkaat mattoon ja nyppiä sormeaan tapettiin.
Selja, odotahan, Anneli yritti päästä hänen sanatulvansa väliin. Mikä ilta? On perjantai! Minä ja Oskari olemme varanneet viikonlopuksi kylpylähotellin, olemme sitä kaksi kuukautta odottaneet.
Selja huokaisi dramaattisesti, laukku valui hihalta lähes lattialle täynnä lasten vaatteita.
Voi kuka ehtii kylpylään, kun minä joudun järjestämään koko tulevaisuuteni uusiksi? Minulla on työhaastattelu Porissa. Uskomattoman hyvä mahdollisuus, vapaata rytmiä ja palkka vaikka uniin! Minun on pakko lähteä nyt juna menee, jos en lähde! Ja minä teen tämän lasten tähden. Tiedäthän, siitä isästä ei ole mihinkään, elatustuki on säälittävä.
Selja niiskutti ja loi surkean katseen hänen ressukka-äiti-show’saan oli vaikea vastustaa.
Keittiön nurkasta ilmestyi Oskari, Annelin mies, haukaten ruisleipäänsä. Ilme jähmettyi, kun hän tajusi tilanteen.
Selja? Mitä sinä täällä teet? Meidän pitäisi lähteä tunnin päästä.
Voi Oskari! Auta siskoa hädässä! Petteri ja Tapani jäävät teille. Oikein rauhallisia poikia, istuvat nätisti jos pistätte piirretyt pyörimään ja annatte vähän keksejä helppoa!
Oskari mulkaisi vaimoaan neuvottomana suru ja riidanpelko taistelivat hänen kasvoillaan. Hän oli aina ollut lempeä, ja sen Selja tiesi.
Ansku, no ehkä me voitaisiin siirtää sitä kylpylää… Selja kuitenkin yrittää päästä töihin, mies mutisi.
Se on maksettu ennakkoon, ja minä olen ihan loppu, Anneli sanoi hiljaa ja tiukasti.
Mä maksan kaiken takaisin! Ja ostan herkut iltapalaksi! Pystytkö kuvittelemaan, että veisin pojat viikonlopuksi lastenkotiin? Selja huudahti.
Kuopus Tapani niisti nenänsä takkiinsa. Launo oli jo löytynyt olohuoneeseen ja laittoi television täysille.
Hyvä on, Anneli myöntyi hammasta purren. Huomisen lounaaseen asti, viimeistään kahdelta. Muuten vien pojat äidillesi mökille.
Olet enkeli! Selja suikkasi poskelle punaisen huulijäljen, riisui pojilta päällysvaatteet, tökkäsi Oskarille kassin ja liukeni ovesta ulos. Olen puhelimitse tavoitettavissa! Rakastan teitä!
Ovi kumahti ja asunto hiljeni, vain mainosten melu kaikui olohuoneesta.
No niinpä tietenkin, Oskari hymyili anteeksipyytävästi. Siinä se loma.
Ei se mitään, Anneli mutisi ja palasi keittiöön, yrittäen olla näkemättä kuraa käytävässä. Yksi vuorokausi vaan.
Ensitunnit sujuivat hiljaisesti. Pojille kelpasi televisio ja karkkikippo. Anneli avasi Seljan tuoman kassin: kaksi vaihtovaatetta, yhdet sukkahousut, halpa tabletti säröineen ja pussi sipsejä. Ei lääkkeitä, ei hammasharjoja, ei pyjamaa, ei edes leluja.
Ei edes yöasuja… Anneli pyöritteli päätään.
Mä käyn kaupassa, tarjoutui Oskari. Hammasharjat ja aamupalaa.
Ilta muuttui painajaiseksi, kun Tapani karkilla kyllästyneenä alkoi huutaa:
En halua soppaa! Haluan nakit! Äiti aina ostaa nakkeja!
Nakeista ei nyt ole, täällä on kotipullia lihapullia, Anneli selitti, pyyhkien perunamuusia pöydältä.
Yäk! Ja lautanen lensi lattialle.
Hilma-mäyräkoira syöksyi lihapullien perään. Anneli haki rättiä. Launo kohotti katseensa.
En minäkään syö. Oskari-setä, tilaa pizza.
Ei pizza joka päivä sovi ota nyt maitoa ja…
Äiti sanoo, että kokkaaminen on turhaa parempi tilata ruoat! Launo julisti.
Anneli ja Oskari vilkaisi toisiaan. Yöstä tulisi pitkä.
He selviytyivät voileipien ja Oskarin vanhojen t-paitojen voimin, pojat nukahtivat levitetylle sohvalle. Aviopari rojahti sänkyyn vasta keskiyöllä.
Huomenna kahdelta hän hakee heidät, Anneli hoki kuin matraa. Mennään vaikka elokuviin.
Tietysti, Oskari rutisti vaimoaan. Selja nyt on vain… tällainen höntti, mutta pohjimmiltaan hyvä.
Lauantain aamu alkoi kolinalla: Launo kaiveli keittiön kaappeja, ja koko kilo ohraa levisi lattialle.
Vahingossa, Launo mutisi, kun Anneli astui eteiseen tukka pystyssä.
Ei se mitään, Anneli laski kymmeneen. Ota rikkalapio, autat siivouksessa.
Mä en osaa, poika sanoi. Äiti siivoaa, tai mummo. Mä olen mies.
Kahdelta iltapäivällä asunto muistutti taistelukenttää. Lelut puuttuivat, joten sohvatyynyt muuttuivat linnoitukseksi, Annelin lehtipinoista leikattiin kuvia, ja kissa yritettiin kouluttaa (mutta se pakeni vaatekaapin päälle).
Kaikki oli valmista, mutta:
14:00 ei kuulu ketään.
14:30 hiljaista.
Soita Seljalle, Anneli sanoi.
Oskari yritti. Vastauksena konemaista: Tilaaja ei ole tavoitettavissa.
Ehkä hän on junassa, kenttä voi olla heikko, Oskari ehdotti heikolla äänellä.
Minkä työhaastattelun, lauantaina? Anneli risti kätensä.
He odottivat iltaan. Seljan puhelin oli kiinni. Tapani itki äitiä, Launo kiukutteli tabletti oli sammunut eikä laturia löytynyt.
Hän ei tule tänään, Anneli sanoi hiljaa. Tämä on ala-arvoista.
Ehkä hänellä on hätä… puhelin loppu? Uh, ehkä bussi hajosi? Oskari yritti, kasvot kalpeina.
Yö oli levoton. Tapani pissasi alleen piti vaihtaa lakanoita ja pestä sohva. Launo säikkyi hirviöitä, vaati yökäytävän valot päälle. Anneli ei nukkunut silmäystäkään.
Sunnuntai. Puhelin pysyi mykkänä.
Soitan sinun äidillesi, Anneli sanoi aamiaisella.
Ei! Äskettäin oli verenpainetauti, pelästyi Oskari. Jos hän kuulee Seljan kadonneen, saa sydärin. Odotetaan iltaan!
Oskari, meillä on huomenna töitä. Multi pitää olla jo kahdeksalta konttorilla. Kuka vahtii lapsia?
Voin ottaa vapaata, Oskari lupasi.
Iltapäivällä tapahtui pahin. Tapani kolhaisi jalallaan lattiamaljakkoa Annelin häälahja vanhemmilta. Lasin kilinä tuntui maailman kovimmalta.
Minä en ollut, Launo kirkaisi heti. Tapani sen teki!
Anneli harjasi palaset hiljaa. Ei itkua, vain kylmä viha. Hän siivosi, pesi, hengähti makuuhuoneessa, Oskari istui sängyn laidalla.
Jos hän ei tule aamuun mennessä, teen katoamisilmoituksen ja ilmoitan lastensuojeluun.
Anneli! Oskari tuohtui. Se on mun sisko! Ei mitään poliisia tai soskuja, et kai sä…
Haluan vastuuta. Emme ole lastenvahtifirmoja. Meillä on elämä, Oskari. Miksi uhraamme kaiken, että hän voi lähteä lomalle koska huvittaa?
Ei lomalle! Se on töissä!
Ai vai niin? Katso vaikka!
Anneli otti esiin puhelimensa. Selja oli somekaverina, mutta yksityinen profiili. Onneksi Annelin ystävä tunsi myös Seljan tällä oli oma feedissään kuva Seljasta: bikineissä drinkin kanssa, kylpylän altaan reunalla. Paikka: Porin Rantakylpylä. Vihdoin ansaittu tauko! Tytöt, olemme tämän ansainneet!
Oskari punastui.
Vanhako kuva? hän yritti hapuillen.
Tämän päivän. Bikinitkin uutta mallistoa, näin ne eilen kaupassa, Anneli sanoi. Hän siis valehteli meille päin naamaa.
Mitä tehdään?
Huomenna otan pojat toimistolle istukoon ne neukkariin. Soitat äidillesi ja ilmoitat. Oma päätäsi kiristää ja minä jo palan loppuun.
Maanantain yö oli pahin. Tapani kuumeessa, 38,5 astetta, Anneli yöllä pyyhki märkiä pyyhkeitä otsalta, syötti juotavaa. Oskari tepasteli huolesta.
Kelloseitsemältä Seljan numero heräsi eloon.
Selja on tavoitettavissa, puhelin piippasi.
Oskari iski soittamaan.
No? Seljan ääni oli uninen ja ärtynyt.
Missä sinä olet?! Oskari karjui, niin että Launo heräsi.
Miksi huudat heti aamusta? Haastattelu venähti, oli pakko jäädä yöksi. Asia oli tärkeä!
Mikä haastattelu siellä kylpylässä? Näimme kuvat! Tapani on kuumeessa!
Hiljaisuus.
Seuraatteko te minua? Ei edes yksityisyyttä saa! Ehkä tapasin miehen! Mitä ruokaa oikein syötitte kun se sairastui! Jos jotain sattui, haastan oikeuteen!
Tänne heti. Tai vien pojat soskulle, Oskari sanoi viileästi, ääni outona.
Tulen, tulen, rauhoittukaa!
Selja ilmestyi kolmen tunnin päästä, tuoksuvana ja päivettyneenä, laukkuineen, halaten velttoa Tapani-poikaa.
Voi ressukka! Mitähän nämä sulle tekivät! Sinua ei voi uskoa Anneli, ei koskaan! Sinulla ei ole lapsia, mistäpä sinä tietäisit mistään!
Anneli tunsi kuinka maailma muuttui sameaksi ympärillään. Kolme vuotta he yrittivät lasta, tuloksetta, ja Selja tämän tiesi.
Ulos, Anneli sanoi hiljaa.
Mitä?
Ota lapset ja mene. Älä enää tule, et koskaan.
Ei haittaa! Selja tuhahti, keräili nopeasti vaatteet ja huusi pojille. Mennään pojat, saatte jäätelöt ja lelut!
Rahat, Oskari sulki ovenpielen.
Mitkä rahat?
Maljakko: 250 . Ruokat: 150 . Lääkkeet: 50 . Henkinen korvaus: korvaamaton mutta annan anteeksi. Yhteensä 450 euroa.
Oletko järjissäsi? Siskoltako?
Sinulla oli rahaa kylpylään, on tähänkin. Soitan äidille jos ei maksa. Kerron koko totuuden.
Ottakaa! Selja näpytti MobilePayn kiukkuisesti. Me ei enää tulla! Teistä ei ole mihinkään!
Selja puki pojat ja paiskasi oven.
Anneli istahti sohvalle. Ilmassa leijaili läkkeen jäänteitä, hikisten lasten haju, karkkipaperit ja seinässä läiskä lihapullasta, jota ei ollut ehtinyt pestä.
Oskari tuli viereen, tarttui kädestä.
Anteeksi, hän sanoi matalasti. Olen tyhmä.
Et ole. Olet veli. Nyt tiedät hinnan hänen avulleen.
Tiedän. En päästä tätä toistumaan, lupaan sen.
He istuivat pitkään sohvalla yhdessä ja sitten nousivat siivoamaan kaiken. Hiljainen, rauhallinen yhteistyö puhdisti sekä pölyt että menneen viikonlopun painon pois.
Silloin Oskarin äiti soitti Tuulikki.
Anneli kulta, kuulehan. Selja itki puhelimessa, sanoi teidän ajaneen hänet pois, ette hoitaneet poikia, vaaditte rahaa… Voiko se olla totta? Olettehan perhettä…
Anneli veti henkeä.
Tuulikki, kysykää Seljalta missä hotellissa hän haastatteluaan piti bikineissä, ja tulkaa joskus käymään kun voitte. Näytän teille tallenteen kun Launo kertoo, että äidillä kokkaaminen on vain luusereille. Meillä riittää juteltavaa.
Hiljaisuus. Sitten anoppi huokasi:
Voi sentään… Kyllä minä ymmärrän nyt. Älkää pahastuko sille höpsölle, olenpa minäkin hänet hemmotellut pilalle.
Emme me pahastu. Opimme vain.
Anneli laski luurin.
Mennäänkö pizzalle, iso ja rasvainen, ja haetaan punaviiniä? Olemme ansainneet sen.
Mutta entä se kylpylä?
Sinne mennään ensi viikonloppuna. Kaikki puhelimet kiinni.
He tekivät juuri näin. Ja kun viikkoa myöhemmin Oskarin puhelin näytti Selja, hän painoi hiljennystä ja käänsi luurin nurin. Oppitunti oli opittu, rajat asetettu, ja sukulaisuus niin oudolta kuin se unessa tuntuikin kestää vain etäisyydellä.
