En osannut odottaa tätä mieheltäni
Sanni, täytyy keksiä jotain huokaisi Tuuli puhelimeen keskellä sumuista, valkeaa yötä.
Mitä nyt taas? vastasi huolestuneena nuorempi sisko, Kaisa. Tämä soitto tuntui raskaalta, märältä kuin järven aalto huhtikuussa.
Yleensä he vaihtoivat vain lyhyitä viestejä WhatsAppissa, mutta nyt Tuuli oli vaatimalla vaatinut puhelua.
Äiti ei pärjää enää yksin.
Jos pitäisit häneen kunnolla yhteyttä, tietäisit tämän, Tuuli totesi harmaana, nuotti särisi kuin vanha harmonikka.
No höpö höpö, alkaa nyt kertomaan asia heti, älä kiertele. Mikä mulla on jäänyt tietämättä?
Tuuli huokaisi taas Kaisan tapa räjähtää ja ärähtää oli tullut tutuiksi vuosien varrella. Sisar tiesi kuitenkin, että Kaisa oli sitkeä ja ylpeä, kuin karhunvatukka, eikä sietänyt sivuhuomautuksia.
Äiti on jo 73. Hänen verenpaineensa heittelee koko ajan ja voimat ovat vähissä. Ruuanlaitto ja siivous käyvät äidille raskaiksi, nolottaa katsoa vierestä, Tuuli luetteli rauhallisesti. Päivittäistarvikkeiden haku kaupastakin menee välillä naapurille, onneksi Pirkko-Liisa tuo silloin tällöin leipää.
Tarkoitatko, että äiti näkee nälkää? kysyi Kaisa varovasti.
Ei tietenkään! Käyn kahden viikon välein hänen luonaan, tuon eväät ja reseptilääkkeet. Tarkoitan vain, että hän ei enää pärjää ilman apua.
Jos hän kaatuisi ja vaikka katkaisi jotain miten me sen sitten hoidamme, hänen kokoisellaan on iso työ hoivata.
Sisarukset hiljenivät hetkeksi.
Marja-Liisa oli ollut nuorempanakin pyöreäläntä, mutta ikä oli lisännyt kiloja. Ruuasta kieltäytyminen oli sille sama kuin unelmista luopuminen, ja dieettipuheet satuttivat kuin marjapensaassa repäisty nahka.
Hän on yksinäinen. Melkein itkee, kun lähden pois. Valittaa, ettei kukaan välitä, että kaikki ovat jättäneet jatkoi Tuuli. Tämä ei voi jatkua näin.
Mitä siis ehdotat?
Tuuli oli hetken hiljaa, keräsi voimaa jaarittelu Kaisan kanssa oli muuttunut vuosi vuodelta raskaammaksi.
Ehdotan, että muuttaisit hänen luokseen.
Voi perkeleen piru! Mikset sinä mene sinne?
Niinpä tietenkin: sulla Aarne, kullanarvoinen aviomies ja hänen pojankolttiaisensa Onni eihän hän ole kuin parikymppinen. Vai mitä?
Sanni, miksi taas alat?
Siksi ettet koskaan mieti muita. Minulla on ihan omat ongelmani, mutta niitä et edes huomioi! Kaisa huusi nyt jo lähes.
Tuulillakin pää alkoi kiehua:
Entäs silloin, kun äiti repi itseään sinun ja isän välillä? Saarijärveltä kannettiin laatikoissa ruokaa kun sinun piti saada liikkumarauha ja lepo kävivätkö silloin kelvottomiksi apuineen? Hä?
Kaisa hiljeni hetkeksi. Totta puhui sisko. Kaikki oli ollut juuri niin, avioeron ja lapsen jälkeen anoppi antoi armollisesti Kaisalle ja Saaralle mahdollisuuden asua yksiössään niin pitkään, kunnes Saara täyttäisi 18. Anoppi itse pysyi läsnä, muttei kovin läheisenä. Isä maksoi vain vähän elatusapua, ja Kaisa raatoi kuin särkynyt vesilintu, ettei tytär puuttuisi mitään.
Äidin apu oli silloin ollut pelastus. Mutta tarvitsiko siitä nyt muistuttaa maailman tappiin?
Kun oikeus antoi entiselle miniälle ja lapselle häädön, Saara oli jo opiskelemassa Jyväskylässä ja Kaisa lähti etsimään uutta, parempaa tulevaisuutta Helsingin suuntaan.
Hänestä tuli vuokralainen, taas opiskelijaelämää kummittelevissa yksiöissä, töitä satunnaisesti siellä ja täällä. Yli nelikymppisenä työpaikat eivät enää tipahdelleet kuin sateen jälkeen sieniä.
Mutta silti hän oli tyytyväinen elämäänsä, eikä paluumuutto pikkukylään houkuttanut piiruakaan.
Et sinä voi tietää, mitä yksinhuoltajuus tarkoittaa! sähähti Kaisa, tietäen lävistävänsä Tuulin suoraan ytimeen. Tee itse perässä ensin!
Nyt Tuuli hiljeni pitkään.
Hänellä elämä oli sujunut vakaammin: valmistumisen jälkeen vakituinen työ Vaasan kulmilla, haave onnistuneesta avioliitosta.
Mutta miehet? Aina joku viinan tahi äidin vietävä, tai sitten täyspäiväinen takertuja.
39-vuotiaana Tuuli kohtasi Aarnen kolme vuotta vanhemman lesken, jolla oli vain 10-vuotias Onni poika, joka poimi marjat pensaasta eikä valittanut.
Aarne oli sähköasentaja paikallisessa taloyhtiössä, korjasi kaiken mahdollisen sekä omassa kodissa että kylän mummoille.
Ei ryypännyt, eikä luojan kiitos ollut turhanpäiväinen lörpöttelijä. Tuuli ihastui palavasti. Ja 14 aviovuoden aikana hän yritti parhaansa miellyttääkseen miestään, vaikka kuinka kaapissa kolisisikin.
Rakkaus Onnin kanssa syntyi aikaa myöten. Omaa lasta Tuuli ei saanut, mutta Aarne ja Onni olivat vuosien mittaan muuttuneet ikkunan alla loistavaksi valoksi.
Ei hän halunnut menettää tuota kaikkea mistään hinnasta.
Ajattelin pyytää äitiä meidän luokse, Tuuli sanoi matalasti, ääni repesi muistoiksi, mutta hän ei halua edes kuulla siitä.
Osaatko sanoa: olisiko Aarnesi valmis ottamaan anopin 54-neliön kerrostalokaksioon? Kaisa virnuili. Vai jätitkö kysymättä, koska tiesit äidin kieltäytyvän?
Kaisa! Pidä jo tauko. Nyt ei ole vitsin paikka.
Joo, puheet varmaan oli puheltu, Kaisa murahti ja sulki puhelun.
Oli todellakin puheltu.
Tuuli puristi kännykkää kuin variksenpesän risua ja tuijotti eteensä. Olisi ollut täydellistä, jos Kaisa olisi muuttanut äidille.
Tuuli olisi voinut auttaa, viedä ruokakassit ja rahaa. Nuorempi sisar olisi voinut tehdä etätöitä kylässä outoa kyllä, laajakaista toimi siellä paremmin kuin taloyhtiössä.
Mutta Kaisa ei selvästi aikonut helpottaa Tuulin elämää. Kuten lapsena, edelleenkin, nelikymppisenä.
Ja eihän sellaista voinut käskeä, ei pakottaa.
Juttelin äidin kanssa. Hän sanoi pärjäävänsä kyllä ja että vieraalta apua ei tarvita. Lopeta nyt jo tämä sirkus! tuli seuraavana päivänä Kaisan tekstiviesti.
Tuuli ei vastannut.
Mitäs siinä selittämään? Nuorempi puhui äidille kerran kuussa, korkeintaan, ja lähetti kymmenkunta viestiä.
Äiti ei valita. Soittelee ilolla, ettei pieni Kaisa unohtaisi, eikä suuttua viitsi muuten voisi yhteys katketa kokonaan.
Mutta Tuuli kuuntelee valitukset joka viikko ja itkee usein yöllä niiden vuoksi.
Jopa Aarne, joka yleensä huomaa enemmän linnunlaskeutumia kuin vaimonsa mielentilaa, oli jo kysynyt, että oliko kaikki kunnossa.
Tuuli ei kertonut. Ei olisi halunnut rasittaa miestään mitä sillä tekisi? Sitten hänkin kääntäisi selkänsä
Palkata hoitaja? Sellaiseen ei eurot riitä.
Nyt riittää, Aarne sanoi taputtaen teekuppi pöytään niin, että karjalanpiirakat lähes hyppäsivät lautaselta. Kolmatta kuukautta olet kuin haamu. Mikä painaa?
Tuuli nyyhkäisi yllättäen, mutta pakotti itsensä nopeasti kasaan tiesi ettei aviomies itkusta pidä ja kertoi kaiken lyhyesti.
Mikset kertonut Marja-Liisasta aiemmin? Aarne katsoi suoraan silmiin, valo hipaisi hänen kuivettuneita kasvonpiirteitään.
En halunnut vaivata mumisi Tuuli ja katsoi pois.
Olikohan tämä nyt virhe. Mitä jos mies hermostuu? Vaiko jättää hänet vaivoineen?
Selvä, Aarne nousi pöydästä. Kiitos ruuasta. Menen nukkumaan.
Hän ei katsonut uutisiakaan, kuten yleensä lauantai-iltaisin. Mitähän tästä seuraa?
Tuuli pyöri puoliyöhön, uni ei tullut.
Mutta aamulla, kun hän heräsi, Aarne istui jo rauhallisesti keittiössä, teekupin vieressä kännykkä, johon miehen ajatukset katosivat.
Heräsit? Aarne sanoi, ääni oli vakava mutta jotenkin lämmin.
Joo, Aarne! Hetki, teen pian aamupalan! Tuuli hätäili.
Istu alas, puhutaan.
Tuuli istahti keittiöjakkaralleen, jossa tuntui kuin olisi laskeutunut sumun keskelle.
Mietin, että täytyy auttaa äitiäsi. Ei näin voi olla. Omasta äidistäni en ehtinyt vanhuksena pitää huolta Tämä päätös on nyt tehtävä: muutetaan Marja-Liisan luo.
Katsoin jo, siellä on paikkoja auennut navetalle, ja sullekin piisaa töitä. Siinäpä uusi alku.
Tuuli oli pudota penkiltä.
Oletko varma?
Täysin. Vai luuletko unohtaneeni, kuinka Marja-Liisa otti Onnin avosylin jokaisella hiihtolomalla, ja kohteli minuakin kuin omaa lasta? Ei unohda ihminen sellaista. Olen aina haaveillut sinne muutosta. Jos anoppi vaan suostuu.
Tuuli katsoi miestään epäuskoisena. Oliko tämä unta, kaurapuuron jälkeinen harha?
Mutta entä Onni? kysyi vähän sekavasti.
Mitä Onnista? Aarne virnisti. Täysikäinen mies, hyväpalkkaisessa työssä. Ilostuu varmasti, kun saa omaa rauhaa tähän asuntoon.
Aarne! Tuuli ryntäsi miehensä kaulaan, itkuisena ja onnellisena, unohtaen täysin ettei mies sellaisista julkisista tunteenosoituksista välittänyt.
Mutta Aarne ei torjunut, vaan silitti lempeästi olkapäätä.
Kaikki järjestyy, usko pois.
Ja Tuuli todella halusi uskoa siihen.
