Typerät lapset päättivät leikkiä itsenäisyyttä ja päätyivät velkoihin sekä jäivät ilman asuntoa.
Kun lapsemme menivät naimisiin, päätimme molempien puolisoideni kanssa auttaa heitä asunnon hankinnassa. Minulla ja miehelläni oli jonkin verran säästöjä, samoin kuin appeani ja anoppini, ja yhdistimme voimamme. Summa riitti sopivasti pieneen kerrostaloasuntoon. Halusimme ostaa asunnon heille heti, mutta nuoret sanoivat pärjäävänsä itse ja että ostaisivat asunnon itse.
Jonkin ajan kuluttua kävi ilmi, että he olivat oikeasti ostaneet asunnon mutta kolmion! Miten rahat riittivät? He ottivat pankista asuntolainan. Ja kuka maksaa lainan lyhennykset? He vakuuttivat meille, että kyllä he pärjäävät omillaan.
Sitten kuulimme, että he haluaisivat ostaa myös auton. Asunto oli kuulemma työpaikalta kaukana eikä julkinen liikenne oikein käynyt. He ostivat uuden auton liikkeestä, taas lainalla. Olimme ehdottaneet käytettyä, mutta he pitivät tiukasti kiinni siitä, että ovat itsenäisiä ja pärjäävät kyllä.
Myöhemmin he halusivat lapsen ja mielellään niin, että lapsi syntyisi ulkomailla, jotta saisi kaksoiskansalaisuuden. Siihenkin tarvittiin lisälainaa, että tyttö voisi synnyttää hyvissä olosuhteissa ja lääkärin tarkkaillessa jatkuvasti.
Tytär sitten synnytti. Seuraavaksi piti tietysti remontoida lastenhuone taas uusi laina pankista. Kun kysyimme, kuka nämä kaikki laskut maksaa, vastaus oli entinen: Me itse, ollaanhan itsenäisiä.
Sitten tuli ikävä yllätys. Vävy sai potkut töistä ja tyttäremme oli äitiyslomalla. Rahat loppuivat. Miten kaikki lainanlyhennykset hoidetaan nyt? Nuoret pyysivät meitä myymään kesämökkimme Hämeenlinnan lähellä. Emme olisi halunneet, mutta oli pakko, ettei menisi maksukyvyttömyydeksi. Harmi vain, sekään ei riittänyt.
Lopulta heidän piti myydä myös asunto, ja hetken päästä vielä auto. Nuoret muuttivat appivanhempien luo asumaan. Nyt he valittavat, kun ei ole mitään omaa. Tietenkin eivät kuunnelleet neuvojamme. Lainoja maksetaan silti vielä vuosia. Jäljellä vain surua ja kyyneleitä…




