En todellakaan halua asua tyttäreni perheen kanssa! Kerronpa miksi.
Tyttäreni kanssa perheineen jäi ilman kotia, kun heidän kerrostaloasuntonsa Helsingissä vaurioitui pahasti tulvan takia. Asunnossa ei pystynyt asumaan remontin aikana, joten heillä ei ollut oikein muuta vaihtoehtoa kuin tulla minun luokseni asumaan.
Totta kai otin heidät vastaan, ei siinä auttanut muu. Mutta kun istuimme alas tyttäreni Miian ja hänen miehensä Jukan kanssa kahvikupin ääressä, sovimme yhdessä, että tämä on vain tilapäinen järjestely. Heti kun heidän oma kotinsa on jälleen kunnossa, he muuttavat takaisin omaan rauhaansa.
Miia on aivan ihana tytär ja Jukka on kyllä fiksu mies, joten asiasta ei tarvinnut vääntää olimme kaikki yhtä mieltä siitä, että perheellä pitää olla oma tila ja omat rajat. Siksi haluan nyt avata, miksi olen niin varma tästä kannastani.
Minulla on oma arkirytmini, joka on aivan erilainen kuin Miialla ja Jukalla. Vaikka pärjään kyllä Miian kanssa samassa talossa, Jukka tuntuu silti vähän vieraammalta omassa kodissa. Kaikilla on oikeus yksityisyyteen. Otetaan esimerkkinä vaikka minun tapani nukahtaa telkkari päällä siitä saattaa helposti tulla kitkaa, kun nuoret eivät sitä ymmärrä. Tai jos he haluavat kutsua ystäviä yllätysvierailulle, se voi tuntua oudolta minun olohuoneessani. Jokaisella on omat näkemykset siitä, mistä kodin siisteydessä joustetaan, ja miten astiat pestään. Tällaisten pikkuasioiden takia voi tulla turhaa kitkaa, vaikka kaikilla olisi hyvät välit.
Ruokamieltymyksistä nyt puhumattakaan. Syömme ihan eri tavalla ja tässä taloudessa jääkaappiriidat ovat hyvin mahdollisia en nyt sentään laita lukkoa oveen, mutta välillä houkutus muiden herkkuihin kasvaa. Näistä tilanteista tulee helposti epämukavia.
Myös erilaiset unirytmit aiheuttavat päänvaivaa. Täytyy hipsiä hiljaa käytävällä, kun toinen haluaa nukkua, ja suututtaa jos vahingossa herättää päivänvalossa toisen kesken unien. Kärsivällisyys on silloin koetuksella ja pienestäkin asiasta saattaa päästä ääneen, jos väsy painaa. Tässä mittakaavassa riidat voivat roihahtaa nollasta sataan minuuteissa.
En myöskään halua pysyä jatkuvasti perillä siitä, miten Miia ja Jukka elävät arkeaan. Olen jo kasvattanut tyttäreni omilleen ja toivon, että he näyttävät minulle vain sen verran kuin itse haluavat. Yhdessä asuessa ei voi siltä kuitenkaan välttyä näkee kaiken ihan liian läheltä.
Ja kaikkein tärkeintä: haluan auttaa omaehtoisesti, kun siltä tuntuu, en siksi, että sitä vaaditaan. Tarvitsen aikaa myös itselleni. On ihanaa olla isoäiti ja läheinen äiti, mutta myös oma rauha ja vapaus ovat minulle arvokkaita. Siksi toivon, että pääsemme kaikki takaisin omiin koteihimme mahdollisimman pian.




