Minulla on ystävä nimeltä Eero. Hän on mieletön älykkö me kaikki konsultoimme häntä kaikissa ryhmämme pulmissa, ja hän auttaa aina mielellään. Eero oli jo 29-vuotias eikä ajatellut avioliittoa, mutta sitten astui kuvioihin Aino. Aino oli juuri päättänyt lukion, 18-vuotias. Emme voineet tehdä asialle mitään. Eero oli päättänyt mennä Ainon kanssa naimisiin. He rakastivat toisiaan hullun lailla, ikäeron uhallakin. Vaikka, tiedätkö, kyse ei oikeastaan ole ikäerosta. Sillä ei ole tässä maailmassa niin väliä. Ainoastaan jos Eero olisi ollut 37 ja Aino 26, helpompaa, kuin jos toinen on 18 ja toinen 29. Kyse on sukupolvista. Kolmekymppisenä kaikki muuttuu, elämä saa uusia sävyjä, kun taas kahdeksantoistavuotiaana päässä on vasta sekava soppakattila, siinä on keittoa keitettävä seuraavat kymmenen vuotta.
Heidän rakkautensa oli niin kiihkeä, ettei kukaan voinut estää heitä. He saivat siunauksen ja menivät naimisiin. Tai oikeammin, ei sitä voi häiksi kutsua. Aino ja Eero menivät maistraattiin, pistivät nimensä paperiin, sitten suuntasivat ravintolaan läheisimpien ihmisten kanssa, ja illalla uusi perhe jo lähti autolla matkalle Euroopassa, ohi outojen suomalaisten kyiden ja neonvalojen. Luulen, että se oli yksi heidän elämänsä parhaista päätöksistä. Kuka kaipaa ravintolahäitä, humalaista riitelyä, turhaa stressiä ja hermoja, kun voi käyttää kaiken euron omaksi ilokseen, ostaa mustikkapirtelöä ja Suomi-laukkuja.
Palattuaan he olivat virkistyneitä, kuin saunaillan jälkeen lumihangessa makoillen. Aluksi Eero sanoi usein olevansa mustasukkainen Ainon miespuolisista kavereista. Sitten tilanne jotenkin unohtui, ihan kuin aurinko olisi sulattanut sen pois. Eero tajusi, että he olivat kaikki lapsia, ihan kuin hän voisi hoitaa heidät mennen tullen. Aino kävi ystäviensä juhlissa ja syntymäpäivillä, Eero jäi kotiin keittämään kahvia. Häntä eivät villit bailut kiinnostaneet, vaan rauhalliset ja pehmeät illat ystävien kanssa, ehkä lautapeli ja karjalanpiirakka. Lyhyesti, he pärjäsivät hyvin yhdessä.
He ovat olleet naimisissa kolme vuotta. Eero tekee töitä, tienaa oikein mukavasti, Aino opiskelee ja työskentelee samaan aikaan. Heillä oli pieniä riitoja, joskus väärinymmärryksiä, mutta ei koskaan isoa draamaa. Lapset eivät ole vielä mielessä, haluavat ensin ostaa isomman asunnon ehkä Töölöstä, ehkä tammen alta. Eero selittää Ainolle selviä asioita välillä uudelleen, mutta se ei ole raskasta, ja Aino kuuntelee, hymyilee ja hyväksyy kaiken. Eerolle Ainon sana on totuus, ja Ainolle Eero on elämän merkitys, niin kuin kesän yöt Suomessa vähän outoja, vähän unenomaisia, mutta tärkeitä.
