Kaikki muuttui sekunnissa, ihan kuin suomalainen kesäsää yllättäisi kaatosateella. Sinä päivänä meillä oli perhejuhlat: minä, mieheni ja tyttäremme vietimme appiukon synttäreitä. Oltiin pienellä porukalla, kuten Suomessa nyt yleensä ei nyt ihan sukujuhlia tästä kehkeytynyt. Appiukko oli harvinaisesti loistotuulella, heitti juttuja nuoruudestaan ja lapsuuden kommelluksista. Lounaan jälkeen minä ja tytär päätettiin saatella vanhaa herraa kotiinsa, kun mieheni ei näillä jaloilla pidempiä matkoja kävele polvi vaivaa ja lisäksi oli tullut maisteltua vähän liikaa Sandelsia. Olin melko varma, että kotiin palattuamme mies olisi jo sikeässä unessa. Ja oikeassa olin siihenhän se oli nukahtanut pöydän ääreen, läppäri auki.
Tytär suuntasi omaan huoneeseensa, minä päätin keittää kunnon pannullisen Pauligia. Olin juuri menossa keittiöön, kun katseeni osui ruudulle. Mies oli kirjautunut johonkin someen ilmeisesti meinasi poistaa jonkun viestin, mutta energiataso ei tainnut enää riittää. Uteliaana suomalaisena hiivin lähemmäksi. Siinähän se törrötti: “Rakastan sinua”. Näön hämärtyessä jäin tuijottamaan näyttöä mies oli kirjoittanut sen vanhalle naispuoliselle kaverilleen. Nilkat täristen könysin sohvalle istumaan.
Isäni varoitukset kaikuivat päässäni kuin räntäsade peltikattoon. Isä ei koskaan hyväksynyt meidän liittoa, oli varma että tulisin tuon miehen takia vielä kärsimään. Nipin napin olin 28 vuoden ajan onnistunut todistamaan hänen olevan väärässä. Yhdessä oltiin selvitty monesta. Hoidin miestänikin hänen sairastuttuaan. Olin tukenut häntä, kun pomo kehotti jäämään eläkkeelle. Ei hän enää töihin kyennyt, sairasloma venyi jo naurettavuuksiin. Työ oli miehelle elämä; jäi kuin Suomi jääkiekkopelissä hopealle tuskallista. Siitäkin selvittiin: hän löysi uuden pestin jostain. Usein hän muistutti, kuinka arvostaa minua, rakkautta ja huolenpitoa. Ja valehteli, kuten sitten paljastui. Keräsin rohkeuteni ja nousin. En tiennyt, mitä tehdä, joten menin kysymään tyttäreltä. Hän luki jotain Sofi Oksasta, mutta heti kysyi mikä mättää kun näki naamani. Vasta silloin tajusin, että poskillani valuivat kyyneleet kuin Vantaanjoen kevättulvat. Kerroin mitä oli käynyt.
Tytär singahti oitis olohuoneeseen ja otti isänsä koneelta käyvät viestit haltuun ensin otti kuvakaappaukset, sitten poisti kaiken rakkausväännön. Kutakuinkin kuukauden oli ehtinyt pyöritellä tätä “suhdettaan” tähän toiseen naiseen, kai siitä asti kun aloitti sen uuden työnsä. Päässäni myrskysi.
Tytär lähti sitten kirjoittamaan viestiä sille naiselle: tyyliin, että jos nyt kovasti rakastat, niin käy siitä ja vie koko mies mennessäsi. Otti vielä siitäkin kuvakaappauksen. Se toinen nainen katosi somesta alta aikayksikön. Tytär lähetti isälleen kaikki todisteet, niputti mukaan pyynnön olla kerrankin mies ja lähteä ovet paukkuen. Sen jälkeen hän tuli halaamaan minua ja vakuutteli, että olen sitkeä suomalainen sissi ja selviän kyllä ja että hän on aina mun puolella.
Sitten odotettiin vain, että mieheni heräisi. En tiennyt yhtään miten reagoisi. Yht’äkkiä isän puhelin soi. Noh, tietenkin se nainenhan se siellä. Mies, erehtyen varmasti luulemaan ettei ketään ole kotona, vastasi kuin ei mitään. Puhelu kesti alle minuutin. Kuulin hänen nousevan, keräilevän vaatteitaan makuuhuoneessa. Meidän ohi kulkiessaan pysähtyi hetkeksi. En halunnut nähdä koko ukkoa, käännyin tuijottelemaan ikkunasta ulos kuin kelirikkoa odottaen. Tytär vain vilkutti papaalle söpö hymy naamalla. Näin mieheni seuraavan kerran, kun hän tuli hakemaan lisää kamppeitaan.
Vaikka Suomessa sanotaan, ettei perheitä niin vain hajoteta, kyllä se meidänkin perhe murtui yhdellä viestillä. Miten tällaisen jälkeen voi enää luottaa mieheen? Kahdeksantoista vuotta yhdessä, toinen toistaan ihanampia sanoja ja eleitä ja lopputulemana avioero. Ja mikä parasta, laskut maksettiin euroilla.
Press «Like» and get the best posts on Facebook ↓
