Saara ja Risto ovat nyt naimisissa heidän häästään on kulunut vuosi. Molempien vanhemmat järjestivät juhlan, jonka loisto ja eleganssi olivat vertaansa vailla. Koska Saara ja Risto ovat vanhempiensa ainoat lapset, perheet halusivat järjestää häistä erityisen ja unohtumattoman tilaisuuden. Saaran ja Riston toiveen ystävien kokoontumisesta grillijuhlaan heti häiden jälkeen torpattiin nopeasti: äidit olivat vuosia haaveilleet klassisesta juhlasta, valkoisesta hääpuvusta ja hevosen vetämästä vaunusta.
Pariskunta ymmärsi pian, että hääjuhlan kiertäminen ei ollut mahdollista, joten he ryhtyivät järjestämään juhlaa kunnianhimoisesti. Edessä oli paljon tekemistä: manikyyri, meikki, morsiuspuvun ostaminen, sulhasen puvun hankinta, sekä lukematon määrä pieniä tärkeitä yksityiskohtia. Vanhemmat päättivät kattaa kaikki kulut, paitsi morsiuspuvun ja sulhasen puvun, joiden kustannukset jäivät nuoren parin maksettavaksi. Vanhemmat varasivat Helsingin parhaan ravintolan, valitsivat hääkimppu Saaralle, ja hääkakun lupasi leipoa Riston äidin vanha ystävä, jolla on vankka kokemus leipureista.
Vanhemmat laativat vieraslistaa huolellisesti, ja toivoivat kutsuvansa kaikki sukulaiset oli yhteydenpitoa tai ei. Perusteluna oli, että varakkaat sukulaiset voisivat antaa hyviä lahjoja, joilla nuori pari voisi ostaa auton tai säästää tulevaa asuntoa varten. Kuuman keskustelun jälkeen päätettiin kuitenkin jättää kaukaisemmat sukulaiset kutsumatta. Muutamat läheiset vetäytyivät uskottavilla syillä. Lopulta vieraat muodostuivat pääosin, kuten nuorella parilla oli tapana, heidän omista ystävistään.
Hääpäivänä sää Helsingissä oli täydellinen, vaikka aamulla ennustettiin sadetta. Saara näytti upealta silkkisessä hääpuvussa, joka oli koristeltu hennolla pitsillä. Risto ei pystynyt irrottamaan katsettaan Saarasta koko päivän. Jokainen hetki oli täynnä iloa. Valokuvaaja työskenteli intohimoisesti peilikamerallaan, ja vieraat malttamattomina odottivat pääsyä ravintolaan juhlaillalliselle.
Valokuvauksen jälkeen nuoripari nousi valkoiseen vaunuun ja matkasi ravintolaan. Samppanjat virtasivat ja onnittelut täyttivät tilan. Lahjoiksi annettiin pääasiassa kirjekuoria, joissa oli euroja pariskunta oli etukäteen pyytänyt lahjaksi rahaa. Silti muutamat iäkkäät vieraat antoivat viltejä, lakanoita ja astioita.
Kolmikerroksinen kakku häikäisi kauneudellaan ja tyylikkyydellään kaikki vieraat: se oli koristeltu luksuspitsillä, kermaisilla kukilla ja helmillä. Hääjuhla oli tyylikäs, ja vasta aamuyöllä vieraat alkoivat suunnata koteihinsa. Saara ja Risto menivät hotelliin, jonka he olivat varanneet etukäteen.
Seuraavana päivänä, kun nuoripari saapui Saaran vanhempien kotiin, Saaran äiti kertoi, että yksi kirjekuorista oli tyhjä. Äiti sanoi, että kuoren oli lahjoittanut parin läheinen ystävä, Minna. Oli helppo tunnistaa keneltä kuori oli tullut, sillä siinä ei ollut nimeä kuten muissa. Uutisen jälkeen Saara tuli surulliseksi.
Tilannetta pahensi se, että ennen häitä Minna oli sanonut, ettei nykyään häälahjana annettu alle tuhatta euroa ja vakuuttanut, että tukee ystäväänsä rahallisesti.
Alle vuoden kuluttua Minnan omat häät koittavat, ja hän kutsuu Saaran ja Riston juhliin. Minna kehotti jo ennakkoon, että lahjaksi tulisi rahaa, koska nuori pari toivoi lahjojen kattavan enemmän kuin juhlakustannukset. Saara ja Risto alkavat pohtia, mitä tehdä! Saara ehdottaa, että he antaisi Minnalle tyhjän kirjekuoren kuten tämä toimii heidän häissään. Risto taas ehdottaa antavansa enemmän rahaa, jotta Minna kokisi häpeää. Saaran äiti neuvoo laittamaan pieneimmän mahdollisen summan, jotta Saara ei paljastaisi tietävänsä Minnan tempusta eikä kostaisi. Minnan hääpäivä lähestyy, eikä Saara osaa päättää, mitä tehdä.
