On vaikea kuvitella, kuka olisi voinut istuttaa kouluaikoina ajatuksen taiteellisista kyvyistä veljelleni, sillä se johti vain kummalliseen itsevarmuuteen, melkein kuin hän olisi herännyt unessa kangastavaan ylitsevuotavaan itsetuntoon. Kun veljeni esitteli uuden taitonsa vanhemmille, he kannustivat häntä ilmoittamalla hänet maalauskurssille. Mutta muutaman tunnin jälkeen hän ilmoitti ylpeästi oppineensa jo kaiken tarpeellisen ja lopetti osallistumisen. Vanhempani toivoivat hänen luopuvan taidehaaveistaan ennen kuin hän valmistuisi lukiosta, mutta hän jatkoi sitkeästi unelmaansa ja yritti jopa päästä Taideyliopistoon Helsinkiin. Valitettavasti hänen maalauksiaan ei arvostettu, eikä häntä hyväksytty kouluun, mutta hän vakuutti juhlivasti, ettei lahjakkuus tarvitse diplomin tuomaa siunausta, ja jatkoi maalaamista.
Isämme näki asiat toisin ja päätti katkaista rahahanat. Se kiristi välit, ja vaikka veljelle annettiin lupa asua vanhempien kodissa Espoossa, taskurahaa ei enää tullut. Lopulta hän lähti kotoa ja löysi työn tarjoilijana pienessä oululaisessa kahvilassa, mutta kaiken aikaa hän pyöri taiteen parissa, kuin nukkuen unessa värien keskellä. Hän tapasi tytön nimeltä Helmi, joka ihaili hänen kykyjään, ja pian he asuivat yhdessä outojen Helsingin maisemien keskellä.
Eräänä päivänä joku osti hänen taulunsa, joka oli kuin sumuinen näky, ja hänen egonsa kasvoi niin kovaksi, että hän jätti tarjoilijan työn ja uppoutui täysin maalaamiseen. Helmi oli perheen ainoa elättäjä äitiysloman jälkeen, ja taloudellinen ahdinko tuli kuin lumisade keskellä yötä. Veljeni meni töihin Jyväskylän kahvilaan, mutta pian hän taas päätti irtisanoutua ja palasi taiteen takaiseen maailmaan.
Nyt ruokaan ei enää riittänyt eurot. Äitimme ei kestänyt nähdä lapsenlapsensa kärsivän ja kantoi heidän kotiinsa ruokakassin kuin unessa hämärtyvä pelastus. Vuosien saatossa veljeni ja Helmi saivat kolme lasta, eikä Helmi voinut palata töihin pitkän vanhempainvapaan vuoksi. Veljeni jatkoi maalaamista, ja viiden vuoden aikana hän myi muutaman teoksen, mutta tulot olivat aina laihoja ja sumuisia kuin syksyinen järvinäkymä.
Perheen talous nojasi lähes täysin minun ja vanhempieni tukeen, ja me olimme kuin sumuisen ja hiljaisen unen taustalla antamassa lämpöä ja turvaa. Oli pakko huolehtia heidän tarpeistaan ja auttaa heidän perhettään selviytymään arjen oudoissa ja surrealistisissa tuulissa.
