Sanni oli orpo, ja hänen lapsuutensa kului vanhassa orpokodissa Oulussa, jonka seinät kasvoivat välillä jäisestä merestä kuin kädet, silittäen häntä unessa. Sanni avioitui jo kahdeksantoistavuotiaana, vaikka naimisiin meno tuntui kuin olisi astunut keskelle sumuista talviyötä hänen mielessään kaikui vain hiljaisuus. Hänellä ei ollut perhettä, eikä yhtään ystävää, joka olisi kertonut millaista on olla vaimo. Kun Sanni astui miehensä asuntoon, joka oli kuin vanha kerrostalo Helsingin Kalliossa ja jonka oven takana tuoksuivat kaalilaatikko ja kahvi, hän imi ahnaasti jokaisen vihjeen siitä, miten täydellinen vaimo olisi. Hänen tietolähteensä oli miehen äiti, Tuula, joka tuntui alkuun lämpimältä kuin villasukka.
Sanni oli toki kuullut monta kertaa tarinoita ilkeistä anopista vanhoista tarinoista, joissa anoppi muuttui karhuksi mutta hän uskoi, että kun oma äiti puuttuu, anopista voi tulla uusi, pehmeä äiti, joka huolehtii. Tuulalla ei kuitenkaan ollut Sanniin paha mieli, vaikka jokin unen logiikka sai kaiken menemään kummallisesti. Tuula alkoi intoa täynnä neuvoa Sannia perhe-elämän nojaan, ja kerran hän sanoi: Vaimo on aina syyllinen miehensä syrjähyppyyn.
Sanni ihmetteli miksi, sillä hänen mielestään se, joka pettää, on vastuussa. Mutta Tuula tiesi kertoa, että niin ei ole vaimo on syyllinen, koska hän ehkä unohti omasta itsestään, lakkasi olemasta houkutteleva kuin juhannuskoivu. Tuula neuvoi Sannia pitämään vyötärönsä kapeana, kuin savolainen matkalaukku, vielä vanhana, ja niin Sanni kirjoitti päiväkirjaansa: älä lihota itseäsi. Hän liittyi kuntosalille, jossa salin peilit muuttivat hänen hahmonsa välillä lumiseksi hattaraksi.
Sanni oli laiha kuin talvinen jäniksen jälki, ja pelko lihavuudesta ajoi hänet kutistumaan yhä pienemmäksi. Juuri kun Sanni tunsi saavuttaneensa tämän tehtävän, Tuula tarjosi uuden viisauden: Normaalissa perheessä molemmat käyvät töissä!
Sanni ei protestoinut, sillä hänkin halusi kovasti tehdä jotain. Hän oli valmis ottamaan minkä tahansa työn, kasarmilla tai saunassa. Kun Sanni kysyi anopilta, miten äitiysloman aikana pitäisi toimia, Tuula vain sanoi: Se on sinun asiasi äitiysloma on kuin salainen sauna, jonka löylyt löydät itse.
Sanni ei kirjannut tätä viisauden palasta, mutta muutamaa vuotta myöhemmin äitiyslomalla hän ryhtyi osa-aikaiseksi ja lastenhoitajaksi hän hoiti muiden lapsia kuin peikkojen unessa. Sanni oli onnellinen kuin käki kevätaamuna, mutta miehen perhe ja Tuula alkoivat valittaa: Sanni tienasi liian vähän euroja, ja heidän mielestään hänen pitäisi tuoda kotiin enemmän.
Sanni ei ajatellut sen olevan suuri pulma, jos hän käytti rahaa hiusten laittoon hiukset kuin sadun kultaverkko mutta silloin kuului uusi viisaus: Äitiyslomalla ei ole syytä pukeutua! Kun palaat töihin, voit laittaa hiukset ja meikin, mutta nyt pitää säästää rahaa.
Sanni antoi kaikki tulonsa miehelleen eurot kuin sinisiä marjoja, jotka katoavat metsään. Koko avioliiton aikana soi Tuulan viisaus: Hyvä vaimo osaa hoitaa kodin yksin!
Niin Sanni hoiti kaiken yksin. Hän nukahti usein väsymyksestä, mutta jaksoi, vaikka leipä olisi ollut lopuillaan. Pyörtymisestä tuli hänen arkipäivänsä kuin olisi joka päivä käynyt taikametsässä. Usein, kun viimeinen lapsi nukahti yhdeksältä illalla, Sanni siivosi, leipoi ja valmisteli ruokaa seuraavalle päivälle. Siihen mennessä miehensä oli jo nukkunut kymmenen unta, koska hänen työnsä oli raskasta kuin ajaminen halki Lapin.
Sannin sairaalakäynti oli täysin luonnollinen hänellä ei ollut aikaa huomata kipuja, jotka kulkivat hänen kehossaan kuin hiljaiset porot, eikä hän nähnyt vakavan taudin alkua, joka kasvoi kuin talvinen pilvi. Hän oli sairaalassa yli kaksi viikkoa, eikä mies tai Tuula tullut kertaakaan vierailulle. Onneksi Sanni sai puhelimensa mukaan, ja hän soitti ystävälleen Iirikalle, joka toi hänelle kaiken tarvittavan sieniä ja kirjeen. Kun Sanni pääsi ulos sairaalasta, hän jätti heti avioerohakemuksen.
