Tässä on mukaansatempaava, suomenkielinen ja suomalaisiin nimiin, paikkoihin ja tapoihin sovitettu o…

-Täti Sirkka, anteeksi kun vaivaan, mutta voisitko hetken vahtia lastani? Oven raossa seisoi nuori nainen nolona ilme kasvoillaan.
-Mitä? Asunnon omistaja esitti kuin ei olisi kuullutkaan koko pyyntöä.
-Naapurit sanoivat, että joskus hoidat muidenkin lapsia, kun vanhemmilla on asioita. Tyttö yritti hymyillä.
-Muista, rakas, ei ole olemassakaan toisten lapsia. Kaikki lapset ovat meidän, Sirkka lausui juhlallisesti.
-Niinpä niin, äiti hymyili jo sydämellisemmin. Voisit siis katsoa häntä?
-Kuinka pitkäksi aikaa jätät hänet minun vastuulleni?
-Muutamaksi tunniksi.
-Tarkalleen kuinka pitkäksi aikaa?
-No ehkä kolmeksi tunniksi… äiti vastasi jo empien.
-Ei, kuule, ei käy, vanha nainen totesi tiukasti. Otan lapsen vain aivan tarkaksi ajaksi, ja siitä tehdään paperit: nimi alle.
-Paperit? Miksi ihmeessä?
-Siksi, että jokaisesta myöhästyneestä minuutista maksat minulle yhden euron lisää.
-Yhden euron? Et kai tosissasi!
-Totta kai. Yksi euro minuutista. Jos siis myöhästyt tunnin, se tekee kuusikymmentä euroa.
-Oho. Entä paljonko otat kolmesta tunnista?
-Onko lapsesi tyttö vai poika?
-Onko sillä väliä?
-Totta kai. Tytön kolme tuntia maksaa kaksikymmentä euroa, pojan neljäkymmentä.
-Miksi näin suuri ero?
-Etkö itse näe eroa tytön ja pojan välillä?
-En tietenkään. Paitsi pienet yksityiskohdat.
-Siis juuri ne yksityiskohdat. Jos hyvinkin sinulla on poika
-On, minulla on poika.
-No niin. Hänen takiaan minun pitää laittautua kuntoon.
-Miten niin?
-Ihan suoraan: pitää silittää aamutakki, tehdä kynnet, rajata silmät, laittaa luomivärit ja huulipunat, kaikki mahdollinen. Kosmetiikka maksaa nykyään ihan hunajaa.
-Hei sentään! äiti hämmästyi. Mikkoni on vasta viisi vuotias. Tarvitseeko hän kauneutta kasvoillasi?
-Eikö tarvitse muka? Pojilla pitää jo lapsena kehittyä silmä hyville naisille.
-Entäs tytöllä?
-Tytöltä se tulee itsekseen. Mutta pojat pojan pitää oppia huomaamaan, kuka on huoliteltu ja kuka ei. Vai haluatko, että hän aikuisena tuo kotiin resuisen morsiamen? Sellaisen kuin minä nyt olen? Toivottavasti et kulje poikasi edessä risaisissa sukkahousuissa ja likaisessa aamutakissa?
-Minullako? Tyttö jäi mietteisiinsä ja hieman punastui. Eikö saisi?
-Rakas, täti Sirkka huudahti eläväisesti. Muista, poika etsii vaimon sen mukaan miltä oma äiti näyttää. Jos sinä et halua epäsiistiä miniää
-En halua! Eli saanko tuoda lapseni nyt heti?
-Milloin?
-Nyt. Sanoinkin jo, että olisi pari tuntia asiaa.
-Ei sitten saa tulla myöhässä.
-Hyvä on Tulen varmasti hakemaan hänet kolmen tunnin päästä.
-No sitten tuo hänet. Mutta vartin päästä ei ihan heti. Mitä muuten lapsesi harrastaa?
-Mitä tarkoitat?
-Mistä hän tykkää puhua? Tekniikkaa, tiedettä, vai höpöttääkö koko ajan taiteesta?
-Hän on vasta viisi. Ei kai hän nyt mitään erityistä…
-Sen takia kysynkin.
-Niin?
-Kuule, lapsen kiinnostuksen kohteet muovautuvat juuri nyt. Oma poikani Jari purki jo viiden vanhana polkupyörän ja jopa auton moottorin.
-Viiden?!
-No totta kai; hänen isänsä, siis mieheni, oli kaupungin paras automekaanikko. Et kai tiennyt?
-En.
-Harmi, sillä toinen poika taas viiden vanhana vingutti viulua. Sanoimme ettei siitä tule mitään, sillä hänen isänsä on Matti eikä Jorma, joten tuskin perii musikaalisuutta. Silti sinnikkäästi harjoitteli, ja nykyisin opettaa säveltapailua musiikkiopistossa. Se kertoo taas, että ihminen pääsee mihin vain kun haluaa. Kolmas poikani…
-Kolmas taitaa olla urheilija, äiti ehti väliin.
-Niin on! Siksi meillä vieläkin on kotona puolapuut. Jos Mikko tahtoo tulla kokeilemaan, voin näyttää monia hienoja temppuja.
-Sinäkö? nuori äiti ihmetteli. Näytät?
-Miksipä en? Kotona on myös piano, viulu, kirjallisuutta tekniikasta, musiikista ja vaikka kalastuksesta. Kerro kiinnostuksen kohteet, niin viihdytän poikaasi kolme tuntia niin, että hän unohtaa koko muun maailman.
-Hän ei oikeastaan harrasta mitään, äiti tunnusti alakuloisena.
-Mistä sitten haaveilee?
-Minusta ei mistään.
-Miten niin? täti Sirkka kummasteli. Oikea poika viiden vanhana haaveilee taikasauvasta, haluaa olla lintu, avaruusolento, yrittää kiivetä pyykkikoneeseen ja että se laitetaan päälle. Tai purkaa television… Tai silittää tiikeriä eläintarhassa. Eikö hän mitään näistä tahdo?
-Vain yhtä hän haluaa kännykän, ihan kuten aikuisilla, äiti sanoi väsyneesti.
-Selvä, Sirkka nyökkäsi. Sitten tuot hänet vain tänne, mutta vasta vartin päästä. Ja otan vain yhden kaksikymppisen, kuin tyttöstä vahdittaessa.
-Miksi? äiti hämmentyi. Hänhän on poika.
-Niin mutta pelkät housut eivät kerro mitään. Mutta lupaan; teen hänestä vielä oikean pojan.
-Teetkö? äiti säikähti. Miten muka?
-Älähän sinä siitä huolehdi. Mutta ensi kerralla, kun hän itse tahtoo tulla ja hän aivan varmasti tahtoo hinta on sitten pojan mukaan. Sovitaan näin?
-Olkoon, äiti nyökkäsi toivottomasti. Ei tässä muu auta.
-No hyvä! Mene hakemaan poikasi. Minä laitan lärvini kuntoon.
Seuraavana aamuna Mikko tuskin oli silmiään avannut kun jo kysäisi:
-Äiti, mennäänkö tänään taas Sirkka-mummolle?
-Miksi? äiti vastasi hiukan mustasukkaisena.
-Siellä on niin kummallisen hauskaa! poika hihkaisi.