Aleksi ja Veera ovat olleet ystäviä jo päiväkodista asti. He asuvat vierekkäisissä kerrostaloissa Espoon laitamilla, joten vanhemmat päättivät laittaa heidät samaan kouluun ja vieläpä samaan luokkaan. Vanhemmat pyysivät opettajaa sijoittamaan lapset vierekkäisille pulpettiin. Olihan luokassa paljon vilkkaita poikia, joten Aleksi voisi suojella Veeraa, jos tälle sattui jotain kurjaa. Lapset lähtivät iloisina kouluun, oppiminen sujui vaivattomasti kummaltakin kuin voikukkien puhkeaminen kevätauringossa.
Mutta kun he siirtyivät kolmannelle luokalle, Veeran äiti alkoi huomata outoa. Tyttö pelkäsi koko ajan ja vältteli koulua kuin marraskuun pimeyttä. Eräänä sumuisena aamuna Veera pyysi äitiään siirtämään hänet toiseen kouluun. Äiti hämmästyi ja soitti Aleksin äidille, mutta sieltäkin tuli synkkiä uutisia.
Aleksikin oli alkanut pyytää koulun vaihtoa. Sinä päivänä, tuntien jälkeen, Aleksin äiti näki pojallaan sinelmiä kehossaan, kuin pieniä ilotulituksen varjoja. Vanhemmat lähtivät yhdessä kouluun selvittämään, mitä kummallista heidän lastensa ympärillä tapahtui.
Opettaja vakuutti, että kaikki oli kunnossa, ehkä lapset olivat riidelleet jossain koulun pihan rajamailla. Yhtäkkiä luokkaan syöksyi lapsijoukko, jonka huudot heiluivat ilmassa kuin korpit. Äidit katsoivat kauhuissaan, kun pojat repivät Aleksin villapaitaa ja vähän kauempana Veeran takkia.
Äidit riensivät suojelemaan lapsiaan iskuilta, mutta kukaan ei kuunnellut heitä; kaikki kaikuivat kuin ääni niiden kivitalojen seinissä. Opettaja yritti rauhoittaa lapsia, mutta ääntäkään ei saanut läpi melun. Yksi tytöistä juoksi rehtorin luo, ja vasta silloin kaikki hiljenivät kuin tuuli laantuen lätäköiden pinnalla.
Aleksin ja Veeran äidit ilmoittivat, etteivät aio jättää asiaa sikseen. He halusivat kutsua kiusaajien vanhemmat koolle tai mennä poliisille tekemään rikosilmoituksen. Rehtori rauhoitteli heitä kuin kaamoksen kantaja, mutta lupasi seuraavana päivänä kutsua kaikki vanhemmat kouluun.
Rehtori saattoi äidit ulos harmaan käytävän läpi ja kuiskasi, että nämä pojat olivat varakkaiden perheiden lapsia. Koulussa he eivät kuuntele ketään, häiritsevät tunteja ja kiusaavat toisia kuin tuulispäät. Vanhempia oli jo kutsuttu monta kertaa, mutta he tulivat aina kylmin sydämin, eivätkä parantaneet mitään.
Seuraavana aamuna äidit saapuivat kouluun sovittuun aikaan. Kiusaajien vanhemmat olivat jo paikalla. Opettaja varoitti heitä etukäteen eivätkä turhaan. He huusivat, puolustivat lapsiaan, eivät antaneet puhua mitään ja kohtelivat opettajaa kuin tuulensuojaa. Rehtori sai heidät hiljaiseksi hetkeksi, mutta vain hetkeksi sitten myrsky nousi taas.
Mitään päätöstä ei syntynyt, sillä kiusaajien vanhemmat marssivat ulos sanoen, ettei pitäisi välittää pienistä asioista. Rehtori huokaisi käsivarsiaan lämmitellen: Mitä tässä voi? Heidän vanhempansa lahjoittivat aikoinaan uuden lattian koululle, ei minulla ole valtaa heihin.
Kotona lapset viimein kertoivat, että ne pojat nöyryyttivät kaikkia. Jos joku erehtyi kulkemaan yksin käytävällä, hän joutui huligaanien kynsiin. Aleksi ja Veera saivat turpiinsa vain koska kulkivat yhdessä eikä se miellyttänyt kiusaajia. Äidit siirsivät lapsensa toiseen kouluun. Rehtori erosi pian hän ei jaksanut enää yrittää pitää järjestystä tässä kummallisen harmaassa koulussa, jonka seinät unohtivat kaiken, aivan kuten unessa.
