RAKKAUS VOITTAA PETOKSEN
Saana ilmestyi Jaskan ja Martan kotiin silloin, kun heidän poikansa Arttu oli vasta vauvaikäinen. Saana ei ollut pelkkä hoitaja hänestä tuli pojalle kuin suojelusenkeli. Martta taas, aina kiireinen omien juttujensa parissa, kääntyi kiukkuiseksi, kun huomasi pojan hakevan tukea ja lohtua vieraalta naiselta. Mustasukkaisuus myrkytti vähitellen äidin sydämen.
Kun Arttu täytti kahdeksan, Martta päätti hankkiutua kilpailijastaan eroon. Jaska vastusti ajatusta hyvän ja luotettavan hoitajan potkimisesta pellolle, mutta Martta pelasi likaista peliä: hän työnsi oman timanttikaulakorunsa Saanan patjan alle ja soitti poliisit paikalle. Saana, joka itki vääryyden edessä, tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankeuteen. Arttu huusi ja piteli lujasti kiinni Saanan käsistä, kun poliisit veivät tämän pois, mutta vartijat repivät pojan irti.
Kaksikymmentä vuotta kului.
Nyt Arttu oli 28 menestystä riitti, mutta sydämeen jäi aina kaipuu sitä kohtaan, joka oli antanut hänelle aitoa lämpöä. Sillä välin Martta sairasti vakavasti kuolema oli jo oven takana, mutta jostain syystä ei suostunutkaan astumaan sisään. Kivut olivat kammottavat.
Kerran yön hiljaisuudessa Martta kutsui poikansa luokseen. Kyyneleet valuivat vuolaasti, kun hän tunnusti kauhean totuuden:
Arttu, en pysty kuolemaan Kuolema ei ota minua, sillä kannan suurta syntiä. Pilasin viattoman ihmisen elämän. Etsi Saana. Tuo hänet luokseni, pyydän.
Arttu etsikin Saanan hän asui nyt pienessä mökissä kaupungin laitamilla. Kädet olivat jo vähän kovettuneet raskaiden töiden jäljiltä, tukka vähän harmaantunut, mutta katseessa oli yhä sama lempeys ja anteeksiantava rauha.
Äiti-Saana Arttu kuiskasi, rutistaen Saanan syliinsä. Oikea äitini anoo, että tulisit. Hän on lähdössä, ja tarvitsee anteeksiantosi.
Saana ei miettinyt hetkeäkään vaan lähti mukaan. Kun he astuivat Martan sairashuoneeseen, Martta säpsähti ja nosti vapisevaa kättään.
No, päivää vaan, Saana hän kuiskasi, ääni väristen.
Saana astui hiljaa hänen viereensä ja otti varovasti hänen kätensä omiinsa.
Anna anteeksi, Saana. Anna anteeksi kaikki se, miten sinua kohtelin. Olen rikkonut sekä Jumalaa että sinua vastaan eikä Jumala suostu ottamaan minua pois, ennen kuin annat sanasi
Saana katsoi naista, joka oli aikoinaan lähettänyt hänet vankilaan. Sydämessä ei ollut enää tilaa vihalle.
Olen antanut anteeksi, Martta. Jo kauan sitten. Nuku rauhassa.
Martan hengitys keveni, kasvot silenivät. Hän katsoi vielä kerran poikaansa ja sitten Saanan puoleen:
Poikani on nyt sinun huolesi. Pidä hänestä huolta kuin omastasi.
Sinä yönä Martta nukkui pois. Saana sai kunniapaikan Artun kodissa ja näin tuli hänen oikea äitihahmonsa. Arttu ympäröi Saanan huolella ja rakkaudella, jonka puutteessa tämä oli elänyt vuosia. Pian Arttu tapasi luotettavan ja lämpimän suomalaisneidon hän avioitui, ja Saana siunasi heidän liittonsa kuin oikea mummo tuleville lapsenlapsilleen. Totuus voitti, myötätunto paransi menneisyyden haavat ja elämä jatkui, välillä vähän hartaana, mutta usein kahvikupposen äärellä hymyillen.
