Kuule, mä olin vasta 22, kun jäin yksin ilman miestä ja pieni Eemil sylissäni. Eemil oli silloin kaksivuotias. Mun mies lähti, koska oli kyllästynyt jatkuvaan huolehtimiseen, piti tienata rahaa ja käyttää ne perheeseen.
Mut ei se siitä tykännyt miksi käyttää rahat perheeseen, kun on helpompaa käyttää ne itseensä ja rakastajaan? Oli se minkälainen tahansa, mutta mulle oli oikeastaan helpompi hengittää hänen lähdettyään. Kaikki kaatui mun niskaan. Kävin viemässä Eemilin päiväkotiin ja menin töihin omilla rajoillani. Muistan, että joskus olin niin väsynyt, ettei jaloista saanut tuntoa, mutta koti oli aina siisti, ruoka tehty ja lapsi syönyt ja puhdas.
Mun äiti opetti aina pitämään huolta kodista, ja meidän sukupolvi oli vähän sitkeämpi. Täytyy myöntää, että hemmottelin Eemiliä ehkä liikaa nyt kun Eemil on 27, ei sillä ole hajuakaan miten paistaa edes perunat. Mutta hiljattain hän meni naimisiin, ja ajattelin, että nyt se on löytänyt vaimon, joka huolehtii siitä, ja mä saan viimein omistautua omille harrastuksille ja vaikka hakea uutta duunia. Elää omaa elämää rauhassa. Sitten Eemil ilmoitti, että hän ja vaimo asuvat mun luona hetken. No, en ollut erityisen riemuissani, mutta suostuin ajattelin että antaa nyt olla. Vaimo kokkaa pojalle, pesee pyykit, ja mä kestän hetken.
No, ei mennyt ihan niin kuin ajattelin. Vaimonsa, Saana, olikin oikea persoona. Ei siivonnut jälkiään pöydästä, ei pessyt astioita, ei pyykännyt tai edes lakaissut huonetta ei yksinkertaisesti tehnyt mitään. Kolmen kuukauden ajan pidin huolta kolmesta ihmisestä. Oliko mun pakko?
No mitä Saana sitten teki? Kun Eemil sanoi että hän elättää perheen, Saana ei käynyt missään töissä. Aamusta iltaan, siihen asti kun Eemil pääsi töistä kotiin, Saana oli kaupungilla kavereiden kanssa tai katsoi puhelinta. Ja mäkin olin töissä. Kun tulin kotiin, oli kaaos kaikki tavarat sekaisin, jääkaappi tyhjä, mitään ruokaa ei tehty. Joten piti mennä S-Marketiin, ostaa ruokaa, tehdä kaikki ja vielä pestä astiat. Sanotaan nyt suoraan Saanalla ei ollut minkäänlaista omatuntoa. Jopa toi mulle kerran tiskatessa lautasen, joka oli ollut sen huoneessa useita päiviä. Oli unohtanut, ja siinä lautaseen jo melkein kasvoi ötökät. Seuraavalla kerralla, kun Saana toi likaisen lautasen, sanoin suoraan, että jos olisi vähänkin omaatuntoa, pitäisi nyt edes tiskata kerran.
Ja mitä luulet, pyysikö anteeksi tai teki jotain? Ei, seuraavana päivänä, riidellen, hän ja Eemil lähtivät ja vuokrasivat asunnon itselleen. Eemil vielä sanoi, että halusin muka pilata heidän perheen. Millä tavalla että sanoin vaimolle, että voisi edes tiskata? No, kiitos luojalle, nyt saan elää rauhassa ja siisteydessä, eikä tarvitse siivota kenenkään jälkiä. Nää nuoret, sanon mä ihan turhia koko sakki. En ymmärrä enää heidän tapoja ollenkaan.
