Ulos täältä, sinä kiittämätön tyttö! huusi isä, ja Aino asteli pihalle portin kolistessa perässään. Oli jo kahdeksan vuotta siitä, kun Aino menetti äitinsä, ja nyt, kahdeksantoistavuotiaana, hän oli juuri valmistunut lääketieteellisestä lukiosta kultamitali rinnassaan. Hän haaveili seuraavansa äidin jalanjälkiä, mutta isällä oli aivan oma visio ja se paketettiin yllätykseksi perinteisellä suomalaisella suorasukaisuudella. Isä nimittäin ilmoitti Ainolle tämän kihlauksesta parhaan kaverinsa pojan kanssa.
Aino oli kuin ruisleipä: vahva, mutta repaleinen. Hän päätti seurata unelmaansa, muutti opiskelija-asuntolaan Helsingin Kallioon, ja alkoi paiskia töitä puolipäiväisesti kahvilassa. Eräänä iltana, kun Aino oli hytissyt kotiin työvuoron päätteeksi, hän huomasi kahvilassa tummatukkaisen miehen, jonka puku oli selvästi enemmän Stockmannin kuin S-marketin pukulinjaa. Tyyppi sopi kahvilaan kuin hillo graavilohen päälle Aino ei voinut olla huomaamatta.
Kun Aino kulki kohti asuntolaa, hän näki tuon samaisen miehen nojaamassa Volvoonsa, kuin olisi odottanut postia eikä opiskelijatyttöä. Aino, minun pitää jutella kanssasi, mies nyökkäsi. Aino pysähtyi uteliaisuus voitti.
Mies esittäytyi: Nimeni on Rasmus. Hän jatkoi: Unhohdetaan muodollisuudet, sinä voit kutsua minua ihan vaan Rasmukseksi. Minulla olisi sinulle bisnesehdotus kuuntele ensin ja harkitse sitten. Aino epäröi, mutta suostui kuuntelemaan.
Rasmus selitti omaa tilannettaan hän halusi perustaa oman firman, mutta isä uhkasi viedä koko bisnesimperiumin, jos ei menisi naimisiin jonkun hyvän perheen tyttären kanssa. Rasmus ehdotti valeavioliittoa: Aino saisi asua omassa huoneessa, täydellisen vapauden ja mukavan kuukausiavustuksen, ihan ilman häiriötä Rasmuksen taholta.
Aino oli kuin jäätynyt tori hän ei ollut varma, oliko tämä hulluutta vai onnea. Rasmus antoi hänelle käyntikortin: Soita, kun olet päättänyt. Aino pohti ja pohti ehkä saunassa, ehkä ratikassa ja lopulta soitti Rasmukselle.
Häät pidettiin kahden perheen voimin, ei turhia vieraita tai serkkuja Espoon perukoilta. Kun he suutelivat, kipinä roiskahti kuin saunassa löylyä lisätessä. Aino kuiskasi Rasmukselle, että pitää tästä enemmän kuin tavan juhlamokasta, ja Rasmus hymyili kuin voittanut arvalla uuden polkupyörän.
Muutaman kuukauden ajan heidän yhteiselonsa lähti Suomen leveydellä lentoon. Kipinät muuttuivat liekeiksi ja lopulta Aino ja Rasmus tajusivat olevansa enemmän kuin vain bisneskumppaneita nyt he olivatkin oikein kunnon suomalainen rakkaustarina, kahvilla eikä samppanjalla, mutta sydän kuumempana kuin heinäkuun auringossa.
