Päästi itselleen riesan
Iskä, mitä nämä ovat? Oletko ryöstänyt antiikkiliikkeen? Kaisa kurtisti kulmiaan tarkastellessaan valkoista virkattua liinaa lipaston päällä. En tiennyt, että pidät tällaisista vanhuksille sopivista esineistä. Sinun makusi on ihan kuin mummi Eiran …
Oi Kaisuli, miten olet täällä noin vaan ilman soittoa? Olli Heikkinen astui keittiöstä. Minä… tai siis me, emme osanneet odottaa sinua…
Isä yritti näyttää pirteältä, mutta hänen katseensa oli anteeksipyytävä.
Sen näkee, että et odottanut Kaisa mutristi suutaan ja asteli olohuoneeseen, jossa odotti uusia yllätyksiä. Isä, mistä kaikki nämä tavarat ovat ilmestyneet? Mitä täällä tapahtuu?
Kaisa ei tunnistanut omaa asuntoaan.
Aikoinaan, kun hän sai asunnon mummilta, se oli surullisen näköinen: kuluneet räsymatot, vanha Nokia-televisio lohjenneen pöydän päällä ja ruosteessa olevat patterit. Tapetitkin repsottivat siellä täällä. Mutta se oli hänen oma vapauden valtakuntansa.
Kaisalla oli jo silloin pieni säästötili. Hän käytti kaiken remonttiin, ei ihan mihin tahansa vaan valitsi pohjoismaisen, vaalean tyylin ja minimalistisen tunnelman, jotta pieni kaksio tuntuisi avarammalta. Hän etsi verhoja, mattoja ja sointuvia yksityiskohtia viimeistä myöten.
Nyt hänen tukevien, valoa hyvin sulkevien verhojen tilalla roikkui tavallista valkoista pitsikangasta. Italialainen sohvansa oli haudattu synteettisen huovan alle, jossa irvisteli tiikerin kuva. Kahvipöydällä seisoi kirkkaan pinkki muovivaasi yhtä pinkkien tekoruusujen kanssa.
Mutta se ei ollut pahinta. Kaisa tunsi eniten levottomuutta hajujen takia. Keittiöstä kantautui paistetun kalan tuoksu ja rasvan tirinä sekä tupakan savu. Hänen isänsä ei edes polta…
Kaisuli, kuule… Olli viimein sai sanottua. Tässä on nyt sellainen juttu… En ole täällä yksin. Halusin kertoa kyllä aiemmin, mutta en saanut aikaiseksi.
Mitä tarkoitat en ole yksin? Kaisa hämmästyi. Isä, tämähän oli ihan täysi sopimus, ettei ketään muita!
Kaisa, ymmärräthän, ettei elämäni päättynyt äitiisi. Olen vielä suht nuori mies, en edes eläkkeellä vielä. Olenko muka ihan vailla oikeutta omaan elämään?
Kaisalla meni tovi asiaa sulatellessa. Totta, isällä oli oikeus seurustella. Mutta ei hänen asunnossaan!
Vanhemmat erosivat vuosi sitten. Äiti ei ottanut isän pettämistä kovin raskaasti, vaan innostui itsensä kehittämisestä ja löysi uusia ystäviä. Hänellä oli koko ajan seuraa eikä aikaa murehtimiselle.
Isä sen sijaan oli hätää kärsimässä. Hän muutti takaisin naimattomaan asuntoonsa, joka oli ennen ollut vuokralla. Viimeinen vuokralainen poltti siellä tupakkaa nukkuessaan ja aiheutti palojälkiä. Remonttirahaa ei ollut, ja isä unohti koko asunnon. Ei myynyt, mutta ei voinut siellä asuakaan.
Siellä ei oikeastaan pystynyt elämäänkään: seinät olivat täynnä nokea, ikkunat rikki ja homeet puskivat ikkunalaudoilta. Asunto näytti enemmän kauhuelokuvan hautakammioilta kuin kodilta.
Voi Kaisa, en tiedä kuinka täällä selviän… isä valitti kerran, huokaisten syvään. Täällä on suorastaan vaarallista olla, enkä ehdi saada remonttia valmiiksi ennen talvea. Eikä minulla ole siihen rahaakaan. Jos vaikka palellun täällä, on se kai minun kohtaloni.
Kaisa ei kestänyt katsoa isänsä tuskaa. Hän ei voinut antaa ihmisen, joka oli hänet kasvattanut, asua noin surkeissa oloissa. Sitä paitsi hänen asuntonsa oli tuolloin tyhjillään. Kaisa oli juuri mennyt naimisiin ja muuttanut aviomiehen luo, eikä isän vuokraisäntäkokemusten jälkeen halunnut vuokrata asuntoaan eteenpäin.
Isä, tule minun asuntooni asumaan, hän ehdotti. Siellä kaikki on valmista ja mukavaa. Voit laittaa kotisi kuntoon rauhassa. Mutta yksi ehto: ei vieraita.
Ihanko totta saan tulla? isä kysyi silmät pyöreänä. Voi kiitos, Kaisa! Pelastit minut! Lupaan, että kaikki on rauhallista ja siistiä.
Niin rauhallista.
Kaisa muisteli keskustelua, kunnes kylpyhuoneen ovi avautui ja höyrypilvi levisi eteiseen. Sieltä astui ulos viisikymppinen nainen, hänen omassa kylpytakissaan. Kaisan lempitakissa, joka nyt roikkui tuntemattoman päällä.
Oho Olli, meillä on vieraita? matalalla, käheällä äänellä nainen kysyi, hymyillen ylimielisenä. Olisit nyt edes varoittanut, kun tulin tässä näin kotiasussa.
Kuka sinä olet? Kaisa kysyi siristäen silmiään. Ja miksi päälläsi on oma kylpytakkini?
Mä olen Sini, isäsi rakastettu nainen. Mikä sinulla hätänä? Otin takin, kun se kerran roikkui turhaan.
Kaisan päässä alkoi jyskyttää.
Riisu se. Heti, hän tiukkasi.
Kaisa! isä aneli, astuen väliin. Älä nyt tee tästä kohtauksen, Sini vain…
Sini vain otti vieraan tavaran vieraassa talossa! Kaisa keskeytti. Isä, oletko tosissasi? Tuo tänne naisesi ja päästät hänet penkomaan asioitani luvatta!
Sini pyöritteli silmiään ja löntysti olohuoneeseen, lysähtäen tiikeriplätille.
Onpa sinussa nyrpeä tyyppi, Sini tokaisi. Jos olisin Ollin tilalla, antaisin sinulle kunnolla selkää, vaikka oletkin aikuinen. Miten tuolla tavalla isälle puhut? Ei pitäisi sinun kiinnostaa, että hän on minun kanssani.
Kaisa hämmentyi. Outo nainen hänen kotonaan syytteli ja opetti häntä kuin pieniä lapsia.
Ei pitäisi, Kaisa myönsi. Kunhan se ei vain tapahdu minun kodissani.
Sinun? Sini kohotti kulmiaan, katsoen Olia kysyvästi.
Isä seisoi seinän vieressä, kutistuneena ja katse harhaillen kiusaantuneena molempien välillä. Hän toivoi myrskyn laantuvan, mutta säätiedotus enteili päinvastaista.
Ai, isä unohti kertoa tämän teille? Kaisa sanoi kylmällä hymyllä. No, minä voin kertoa. Hän on täällä vain vieraana. Tämä asunto ja kaikki astioista lähtien kuuluu minulle. Päästin hänet tänne asumaan, mutta en odottanut, että hän toisi tänne rakkaansa.
Sini punehtui.
Olli? hänen äänensä muuttui jäätäväksi. Mitä tuossa on totuus? Sinä sanoit tämän olevan sinun kotisi. Valehtelitko minulle?
Isä yritti painua tapettiin, ja korvat punastuivat häpeästä.
No… Sini, en tarkoittanut ihan noin… Ei tämä ole minun, mutta minulla on kyllä oma asunto, en halunnut sotkea sinua yksityiskohtiin.
Et halunnut sotkea?! Kiitos vain! Nyt saan kuulla moitteita täällä!
Kaisan kärsivällisyys loppui.
Ulos, hän sanoi hiljaa.
Mitä? Sini häkeltyi.
Ulos nyt. Molemmat. Tunti aikaa, sitten puhun asiasta eri keinoin. Tämmöistä tällä kertaa, ajattelin olla kiltti …
Kaisa astui kohti ovea, mutta isä irrotti katseensa seinästä ja ryntäsi hänen luokseen.
Kaisuli! Aiotko ajaa isäsi kadulle? Sinä tiedät, millaiset paikat minulla on! hän voihki. En selviä siellä yksin!
Isä tarttui Kaisan hihasta, ja hänen sydämensä värähti. Lapsuuden muistot, velvollisuuden tunne, sääli lähes eläkeikää lähestyvää vanhempaa kohtaan. Puristin nousi kurkkuun.
Mutta sitten Kaisa näki Sinin.
Nainen istui vieraassa kylpytakissa, jalkaa heilutellen ja mulkoili Kaisaa vihamielisesti. Kaikki empiminen karisi. Jos hän jäisi hiljaiseksi nyt, Sini vaihtaisi talon lukot ja tapetit jo huomenna.
Isä, olet aikuinen mies. Etsi itsellesi vuokrakämppä, Kaisa sanoi ja irrotti hihansa. Tämä on sinun syysi. Sovimme, että asut yksin, mutta toit vieraan naisen, annoit hänen käyttää omaisuuttani ja sotkea kotini…
Pidä vaan pirunsa koti! Sini tiuskaisi. Mennään Olli. Ei kannata anella tältä mitään. Kasvattanut kiittämättömän.
Puolen tunnin kamojen keräämisen jälkeen asia oli selvä. Isä lähti hiljaa, selkä kyyryssä ja katse alaspäin. Kaisan mieleen piirtyi hänen katseensa luovutetun koiran silmät sateeseen. Mutta Kaisa pysyi lujana loppuun asti.
Kun he lähtivät, Kaisa avasi heti ikkunat tuulettaakseen kalan, tupakan ja halvan hajuveden pois. Kaikki mitä Sini oli jättänyt kylpytakki, plädit päätyi roskikseen. Seuraavana päivänä hän tilasi siivoojan ja lukkosepän. Oli ällöttävä koskea mihinkään, mihin outo nainen oli tarttunut. Varsinkin siihen.
Neljä päivää kului.
Nyt Kaisan asunnossa ei ollut mitään ylimääräistä. Ei tekokukkia eikä karmeita hajuja. Hän asui miehensä kanssa, mutta se ei vähentänyt kodin vapauden tunnetta.
Isään ei ollut sanaakaan vaihdettu. Neljäntenä päivänä hän soitti itse.
Hei, Kaisa vastasi epäröiden.
No Kaisa… isä aloitti humalaisen oloisella äänellä. Oletko nyt tyytyväinen? Sini lähti. Jätti minut yksin…
Todella yllättävää, Kaisa tokaisi. Veikkaan, että se tapahtui kun hän näki todellisen kotisi ja huomasi, että siihen pitäisi tehdä töitä…
Isä niiskutti.
Niin… Laitoin patterin, nukuin ilmapatjalla… Sini kesti kolme päivää, sitten haukkui minut köyhäksi ja huijariksi, vei tavaransa ja meni siskonsa luo. Harmi, menetin tärkeän ihmisen… Mutta me rakastimme toisiamme, Kaisa!
Mikä rakkaus? Sinä etsit vaan helppoa ratkaisua asunnolle, ja niin teki Sinikin. Molemmat pelasitte väärin.
Hiljaisuus laskeutui.
On kamala olla yksin, Kaisa, isä lopulta sanoi. Täällä on pelottavaa… Voinko palata? Asun ihan oikeasti yksin. Lupaan!
Kaisa katsoi alas. Isä istui nyt siellä, missä epätoivo oli hänen omien ratkaisujensa tulosta: ensin petti äitiä, sitten huijasi tytärtä ja lopulta Siniä.
Kaisalla oli sääli. Mutta sääli saattoi myös myrkyttää molemmat.
En voi, isä. En päästä sinua takaisin, Kaisa vastasi. Remontoi asunto, opi tekemään töitä sen eteen mitä olet itse aiheuttanut. Voin vain suositella hyviä tekijöitä. Ota yhteyttä kun tarvitset.
Sen sanottuaan Kaisa sulki puhelimen.
Oliko se julmaa? Ehkä. Mutta Kaisa ei halunnut enää, että joku sotkisi hänen kylpytakkinsa tai sisimpänsä. Joskus likaa ei voi pestä pois, vaan estää sen tulemasta ensin sisään. Jokainen rakentakoon oman kotinsa, ja kantakoon siitä vastuun.




