Ovikellon takana seisoi tuntematon mies.
Veikko oli ollut ihastunut Siiriin jo koulun alusta lähtien. Hän kirjoitteli tytölle lappuja ja yritti herättää hänen huomionsa mitä kekseliäimmillä tavoilla.
Mutta Siiri piti enemmän Jannesta, pitkästä, vaaleahiuksisesta pojasta, joka pelasi lentopalloa samassa joukkueessa hänen kanssaan.
Veikon kömpelöä olemusta ja heikkoja koulunumeroita Siiri ei huomioinut ollenkaan.
Ajan kuluessa Janne alkoi seurustella Iiris-nimisen tytön kanssa, joka oli rinnakkaisluokalta.
Lukion päättyessä Veikko yritti jälleen saada Siirin huomion. Hän jopa kosi häntä vanhojentanssien jatkoilla
Mutta Siiri vastasi napakasti “Ei!”. Hän ei halunnut olla pojan kanssa.
Yliopiston jälkeen Siiri valmistui ja sai kirjanpitäjän paikan. Hänen pomonsa oli kymmenen vuotta vanhempi, tumma ja karismaattinen mies, Esko.
Siiri ihaili Eskon ammattitaitoa, älykkyyttä ja tyylikkyyttä. Pian heidän välilleen syntyi voimakas tunneside, eivätkä Siiriä häirinneet edes se, että Esko oli naimisissa ja hänellä oli pieni poika.
Esko vakuutti eroa harkitsevansa ja sanoi rakastavansa vain Siiriä.
Vuodet kuluivat, Siiri oppi viettämään viikonloput ja juhlapyhät yksin. Hän uskoi yhä, että heidän aikansa tulisi vielä ja Esko eroaisi.
Eräänä päivänä Siiri näki Eskon kaupassa vaimonsa kanssa. Vaimon vatsan muoto paljasti, että tämä odotti toista lasta, ja Esko piti hellästi kädestä kiinni. He jäivät juttelemaan ja poistuivat yhdessä autolle.
Siiri katseli kyynelsilmin idyllistä näkyä.
Seuraavana päivänä hän irtisanoutui.
Uusi vuosi lähestyi. Siirin mieli oli maassa, eikä hän halunnut ostella ruokaa, koristella kotia tai valmistautua juhlaan.
Kotiin palattuaan hän huomasi talon olevan kylmä. Selvisi, että öljykattila oli lakannut toimimasta. Siiri asui vanhassa omakotitalossa kaupungin laidalla.
Hän yritti soittaa huoltomiehelle, mutta kaikki pyysivät pyhien aikaan suurehkoa summaa, etenkin kun työkeikka olisi syrjässä.
Viimein Siiri soitti ystävälleen, Sannalle, jonka mies työskenteli alalla. Sanna lupasi kysyä puolisoltaan, ehtisikö hän auttaa.
Kahden tunnin päästä ovikello soi.
Oven takana seisoi vieras mies, mutta Siiri tunnisti hänet Veikoksi, vanhaksi luokkatoveriksi.
Hei Siiri, mikä täällä oikein on vialla?
Öö Miten tiesit?
Pomoni käski tulla tälle osoitteelle, ettei täällä palella. Oletko päästänyt vedet pois putkista, etteivät ne jäädy?
En, enkä tiedä miten.
No mutta, niin voi jäädä ilman lämmitystä. Onneksi ei ole kovat pakkaset, Veikko totesi.
Veikko tyhjensi nopeasti vedet järjestelmästä, korjasi jotain kattilassa ja lähti hakemaan varaosia.
Tunnin päästä hän palasi mukanaan tarvittavat tarvikkeet.
Hetken päästä talo oli taas lämmin. Veikko pesi kätensä ja kysyi:
Siiri, täällä on hana vuotamassa ja lamppu vilkkuu… Mitä miehesi ei ehdi niitä korjata?
Ei minulla ole miestä
Ai jaa? Vieläkö etsit täydellistä?
Mikä täydellinen Ei ketään ole, nainen myönsi.
Miksi siis silloin minut torjuit? Veikko hymyili lämpimästi.
Siiri vaikeni.
Veikko korjasi hanan, vaihtoi lampun ja lähti kotiin.
Siiri jäi miettimään lapsuutta, nuoruutta, pyöreää poikaa, joka oli ollut häneen ihastunut.
Veikosta oli tullut hoikka, pitkä mies tummine silmineen mutta hymy oli säilynyt samana.
Siiri ei ehtinyt edes kysyä, oliko mies naimisissa.
Kunnes tuli 31. joulukuuta. Joku soitti ovelle illalla.
Siiri ihmetteli ovella seisoi Veikko, yllään uusi puku ja kädessään kukkakimppu.
Siiri! Kysyn vielä kerran. Tuletko vaimokseni, vai odotatko prinssiä eläkepäiviin asti?
Nainen liikuttui kyyneliin ja nyökkäsi onnellisena.
Toisella kertaa kosinta tuli hyväksytyksi.
Joskus elämä antaa uuden mahdollisuuden sille, joka ei ollut ehkä silloin oikea, mutta voi myöhemmin tuoda elämään pysyvän onnen. Jokainen kohtalo on mahdollisuus kasvaa, unohtaa vanhat unelmat ja huomata todellinen arvo juuri rinnalla olevassa ihmisessä.




