Oma äitini heitti minut ulos asunnostaan, koska isäpuoleni oli hänelle tärkeämpi!
Asuin isäni kanssa viiden vuoden ikään saakka, ja se oli onnellisinta aikaa lapsuudessani. Isän kuoltua äitini lakkasi välittämästä minusta ja alkoi rakentaa omaa elämäänsä. Kahdeksanvuotiaana sain isäpuolen, joka yritti hallita jokaisen liikkeeni sekä äitini että minun arjessa, ja elämäni muuttui täysin.
Elimme isäpuoleni tiukasti laatiman aikataulun mukaan, ja hän jakoi kotityöt niin, että usein huomasin hänen itse vain makaavan sohvalla väsyneenä töistä. Äiti pakotti minut tekemään kaiken, mitä isäpuoli keksi, koska hän pelkäsi tämän hermostuvan ja että riitoja syntyisi.
Kun vartuin teini-ikään, aloin kapinoida. Koulupäivän jälkeen jouduin kokkaamaan, siivoamaan, pesemään isäpuolen auton ja hoitamaan kaikki muutkin asiat, joita he keksivät, kun taas rakastunut pari makasi sohvalla katsomassa televisiota. Sitten sain poskelleni läimäyksen ja pitkän saarnan siitä, kuinka kiittämätön olen, vaikka sain kuulemma niin paljon.
Katon pään päällä ja ruokaa nekin ansaitsin tekemällä kotitöitä muuta en heiltä saanut. Jos halusin käydä harrastuskurssilla, hankkia tukiopetusta tai mennä salille, minut naurettiin pihalle. Isäpuoli tokaisi, että opi ensin tienaamaan itse rahaa ennen kuin tuhlailet. Vaatteita sain vain harvoin, ja kun sainkin, siitä muistuteltiin viikkotolkulla.
Kun täytin 18 vuotta ja valmistuin lukiosta, äitini ilmoitti, että minun olisi aika muuttaa omaan asuntoon, ei mitään korkeakoulua, vaan nyt töitä enää en saisi asua heidän kanssaan.
Tulemme pienestä kaupungista, joten töitä oli vaikea saada. En halunnut tehdä hanttihommia koko päivää, toivoin yhä salaa, että äitini ja isäpuoleni sittenkin tukisivat minua, jos näkivät minun yrittävän opiskella omin päin. Mutta äiti painosti yhä tiukemmin. Niinpä viimeiset kolme kuukautta ennen valmistumista tein tarjoilijan töitä vuoroja oli aamusta iltapäivään, palkka oli surkea ja tippejä ei juuri kertynyt. Sain juuri ja juuri maksettua kahden kuukauden vuokran, eikä enää ollut varaa ruokaan. Kokeista suoriuduin kehnosti, sillä olin joutunut olemaan paljon pois tärkeiltä tunneilta, enkä päässyt suoraan yliopistoon eikä minulla ollut rahaa yksityiskouluun.
Kesän tultua irtisanouduin ja aloin etsiä paremmin palkattua työtä, koska äitini ja isäpuoleni kyselivät päivittäin, milloin viimein muuttaisin pois. Lopulta he heittivät minut ulos.
Yritin töihin kemikalioliikkeeseen, mutta muutaman päivän jälkeen sain siellä myrkytyksen. Kun halusin palata, minulle sanottiin, että paikalleni oli jo palkattu toinen tyttö. Aika kului testasin erilaisia töitä, mutta en saanut mistään riittävää palkkaa elääkseni itsenäisesti.
Syntymäpäiväni oli keskellä kesää, ja tätini Pirkko tuli käymään. En ollut kertonut kenellekään tilanteestani, mutta kun Pirkko kysyi minulta kahden kesken, mitä minulle oikein kuului, en enää pystynyt peittämään tunteitani vaan aloin itkeä ja valittaa. Pirkko auttoi saman tien minua pakkaamaan ja vei minut kotiinsa. Olin täyttänyt äitini ja isäpuoleni toiveen ja muuttanut pois, joten olo keveni hieman heti.
Pirkko auttoi minua löytämään hyvän työn kotikaupungistani; pääsin töihin kirjakauppaan ja saatoin opiskella iltaisin. Seuraavana vuonna suoritin ylioppilastutkinnon kunnialla ja pääsin valtion yliopistoon ihan omillani. Pirkko tuki minua kaikessa, eikä jättänyt minua yksin vaikeiden ajatusten kanssa silloin, kun äitini ja isäpuoleni yhä yrittivät syyllistää ja sanoivat minun olevan kiittämätön ja huono.
Aika kului, sain opintoni valmiiksi ja löysin työpaikan, josta pidän. Nyt olen kiitollinen tädilleni siitä, että hän ei jättänyt minua loppuunpalaneena yksin. Autan häntä nyt parhaani mukaan, vien lomamatkoille ja tuen takaisin kaiken sen hyvyyden, jota sain.
Opin tämän kaiken myötä, että vertaistuki voi löytyä yllättävistäkin suunnista, ja että oma onnellisuus riippuu lopulta omista valinnoista eikä perhe tarkoita aina niitä, joiden kanssa on kasvanut.
