Katri oli koko päivän touhunnut uuden vuoden juhlia varten: siivonnut, kokannut ja kattanut pöytää. Tämä oli ensimmäinen uusi vuosi, jonka hän viettäisi ilman vanhempiaan nyt rakkaan ihmisen kanssa.
Hän oli jo kolmatta kuukautta asunut Martti kanssa miehen kaksiossa. Martti oli häntä 15 vuotta vanhempi, eronnut, maksoi elatusmaksuja ja otti välillä nokkaa joskin eihän se mitään haittaa silloin kun rakastaa. Ja mitä ihmettä hän Martin kanssa oikein näki, sitä ei ymmärtänyt kukaan: ei ollut komistus (itse asiassa, aika vilpittömästi sanottuna, enemmänkin päinvastoin), luonne tuulettimen terällä, kitupiikki kävelevä ja rahat olivat aina tiukassa. Ja jos Martille rahaa sattui joskus ilmestymään, kyllä ne hupenivat itselle, ei muille. Mutta tähän Satuolentoon Katri sitten hullaantui.
Katri oli nämä kolme kuukautta toivonut, että Martti ymmärtäisi, miten mainio ja sopeutuvainen ihminen hänen rinnallaan asui. Jospa mies vaikka kosisi, vielä joskus? Martti aina totesi: Pitää katsella ja asua yhdessä näkee sitten, millainen emäntä sinusta tulee. Entä jos olet samanlainen kuin exä? Millainen se exä oli, siitä ei Katrilla ollut hajuakaan Martti ei sanoista säästellyt, mutta mitään järkevää siltä saralta ei koskaan kuulunut. Niinpä Katri yritti parhaansa: ei riidellyt, kun Martti tuli tuiskeessa kotiin, laittoi ruokaa, pesi pyykkiä, siivosi, osti ruuat omalla rahallaan (ettei vaan Martti luulisi, että Katri on rahan perässä). Myös uudenvuodenherkut Katri maksoi omasta pussistaan. Vieläpä uusi puhelin Martille lahjaksi.
Katrilla juhlavalmistelut sujuivat tasaista tahtia, ja samaan aikaan hänen Satu-Marttinsa valmistautui… no, omalla tavallaan. Eli joi kavereidensa kanssa. Kun Martti lopulta palasi kotiin hyvässä nousussa, hän ilmoitti railakkaasti, että heidän luokseen tulisi kaveriporukka uuden vuoden vastaanottoa juhlimaan. Martti vielä täsmensi ovat hänen kavereitaan, eikä Katri heistä tuntenut ketään. Katri kattoi pöydän, tunnin päästä vuosi vaihtuisi. Mieli oli jo vähän maassa, mutta hän nieleskeli kaikki napakat kommentit eihän Katri halunnut olla samanlainen kuin se Martti-exä.
Vajaa puoli tuntia ennen vuoden vaihtumista ovi kävi ja sisään horjahteli iloinen, mutta jo valmiiksi nesteytetty lauma miehiä ja naisia. Martti virkosi heti eloon, asetteli jengin pöydän ympärille ja bileet jatkuivat. Martti ei edes esitellyt Katria eikä kukaan oikein huomannut häntä muutenkaan: syötiin, juotiin, naurettiin, kaikilla oli omat juttunsa ja omat vitsinsä. Kun Katri huomautti, että kahden minuutin päästä vuosi vaihtuu ja pitäisikö kuohuvat jo kaataa, häntä katsottiin kuin olisi ilmestynyt väärään elokuvaan.
Kuka toi oikein on? mutisi eräs pöydän prinsessa sammaltavalla suulla.
Sänkynaapuri vaan, naurahti Martti. Ja siitä sitten kaikki ottivat ilon irti ja räkättivät päälle.
He söivät Katrin ostamat ja tekemät ruoat, ja samaan aikaan nauroivat hänen kustannuksellaan. Kellon lyödessä kaksitoista jatkui juhlinta, mutta uusi illan teema oli Katrin sinisilmäisyyden ihmettely ja Martin pokan ylistys mies oli onnistunut löytämään itselleen ilmaisen kokin ja siivoojan. Marttikaan ei puolustanut, nauroi vain mukana. Puputti Katrin laittamaa ruokaa ja pyyhki samalla käytännössä jalkansa häneen.
Katri hipsi kaikessa hiljaisuudessa huoneesta, pakkasi kamppeensa ja lähti vanhempiensa luo. Tällainen uudenvuodenjuhla ei ollut koskaan osunut kohdalle eikä toivottavasti enää sattuisi. Äiti sanoi taas sen vanhan: Mitäs minä sanoin, ja isä päästi huojentuneen huokauksen. Katri itki kaiken pahansa ulos ja riisui vihdoin ne kuuluisat vaaleanpunaiset lasit silmiltään.
Viikon kuluttua, kun Martin rahat olivat loppuneet, hän ilmestyi Katrin oven taakse kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Miks sä lähdit? Otitko nokkiisi? Ja kun Katri ei ollut tulollaan takaisin sovinnolle, Martti päätti kääntää veistä:
Ihan hyvin vedetty, hei itte lojut äidin ja isän helmoissa, ja mulla jääkaapissa roikkuu vain jäätynyt hiiri! Alan jo kyllästyä, alat hävettävän paljon muistuttaa mun exää!
Katrilta meni sanat täysin hukkaan moisen röyhkeyden edessä. Hän oli kyllä mielessään miettinyt monesti, mitä sanoisi Martille, mutta nyt sanat vain karkasivat. Ainoa, mitä hän sai sanotuksi, oli napakkaa, painokelvotonta tekstiä ja ovi kiinni.
Siitä se alkoi Katrilla. Ihan oikea uusi vuosi ja elämä.
Olga valmistautui koko päivän vuoden vaihteen juhlintaan: siivosi, laittoi ruokaa ja kattoi pöydän. Tämä oli hänen ensimmäinen uutena vuotena vanhemmista erossa – rakkaan ihmisen kanssa. Hän oli asunut kolmatta kuukautta Tapsan luona, joka oli häntä 15 vuotta vanhempi, kerran naimisissa ollut, elatusmaksuja maksava ja välillä viinaan menevä mies… Mutta rakastuneena sehän on ihan samantekevää. Kukaan ei koskaan tajunnut, mikä Tapsassa hurmasi Oskua – mies ei ollut läheskään komea, päinvastoin; hankala luonne, nuuka ja rahaton. Ja jos rahaa olikin, se meni vain Tapsaan itseensä. Silti juuri tähän mieheen Osku rakastui. Osku toivoi koko kolme kuukautta, että Tapsa huomaisi, miten joustava ja hyvä emäntä hän on – ja tahtoisi kosia. Tapsan sanat olivat: ”Pitää ensin katsoa, millainen akka sinusta oikeasti on. Muuten käy kuin edellisen kanssa.” Mutta millainen entinen vaimo oli, Osku ei ikinä saanut tietää. Niinpä hän teki kaikkensa: ei riidellyt Tapsan tullessa humalassa, kokkasi, pesi, siivosi ja osti ruoat omilla rahoillaan (ettei Tapsa vain pitäisi häntä laskelmoivana). Uudenvuoden pöydänkin hän kattoi omalla kustannuksellaan – ja osti Tapsalle lahjaksi uuden puhelimen. Osku laittoi kaiken valmiiksi, kunnes Tapsa saapui illalla juhliin humalassa ystävineen – vieraita, joita Osku ei tuntenut lainkaan. Uudenvuoteen oli enää tunti. Tunnelma oli pilalla, mutta Osku nieli kiukkunsa, koska hänhän ei ollut ”entisen kaltainen”. Puolisen tuntia ennen vuodenvaihdetta sisään rymisti humalainen seurue. Tapsa karjaisi kaikki pöytään ja hauskanpito jatkui. Oskua ei Tapsa edes esitellyt, eikä kukaan huomioinut häntä – koko seura vain joi ja nauroi keskenään. Kun Osku ehdotti, että pian pitäisi täyttää maljat, vieras nainen kysyi, kuka hän oikein oli. – Vuokralainen sängyssä, Tapsa nauroi, ja muut yhtyivät nauruun. He söivät Oskun laittamat ruoat, pilkkasivat samalla häntä ja ylistivät Tapsaa ”loistavasta diilistä” – ilmainen kokki ja siivooja saman katon alla. Tapsa ei puolustanut Oskua, vaan nauroi mukana. Osku hiljaa keräsi tavaransa ja lähti vanhempiensa luo – niin kamalaa vuodenvaihdetta ei ollut koskaan ollut. Äiti huokasi: ”Mitäs minä sanoin…” ja isä helpottuneena huokaisi, kun Osku viimein itki pettymyksensä pois ja otti pois ruusunpunaiset lasinsa. Viikkoa myöhemmin, kun Tapsalta olivat rahat loppu, hän ilmestyi Oskun ovelle ja kysyi reippaasti: – Mikäs sinua vaivaa? Suutuitko? Ja koska Osku ei suostunut sovintoon, mies jatkoi syyttelyä: – Onko tämäkin kuin edellisen kanssa? Itse vain lepäät vanhempiesi nurkissa ja minun jääkaapissa asuu pelkkä hiiri! Osku oli puulla päähän lyöty. Hän oli monta kertaa päässään harjoitellut, mitä kaikkea sanoisi Tapsalle, mutta nyt kaikki sanat hävisivät. Lopulta hän sai sanotuksi vain muutaman tiukan sanan ja paiskasi oven miehen nenän edestä kiinni. Niin, siitä uudenvuoden yöstä alkoi Oskulle uusi elämä.
