Kenelle tulit? kysyi tiskin takana istuva nuorimies nostamatta katsettaan älypuhelimestaan.
Hänen muotikampauksensa ja merkkipuseronsa kuuluttivat kaukaa hänen omaa tärkeyttään ja täydellistä välinpitämättömyyttään ulkomaailmaa kohtaan.
Eero Virtanen oikaisi yksinkertaista mutta laadukasta laukkuansa olallaan. Hän oli pukeutunut tarkoituksella siten, ettei herättäisi huomiota: vaatimaton paita, polven alle ulottuvat housut, mukavat matalakantaiset kengät.
Aiempi johtaja, väsynyt harmaahiuksinen Pekka, jonka kanssa hän hoiti yrityksen myynnin, hymyili kuullessaan hänen suunnitelmansa.
Troijan hevonen, Eero Virtanen hän sanoi arvostavasti. He nielevät syötin, eivätkä huomaa koukkua. He eivät koskaan tajua, kuka sinä oikeasti olet siihen asti kun on jo liian myöhäistä.
Olen uusi työntekijänne. Tulin dokumentaation osastolle hän sanoi rauhallisella, hiljaisella äänellä, tarkoituksella välttäen kaikkea käskynomaista sävyä.
Nuorimies nosti vihdoin katseensa häneen. Hän mittaili häntä päästä varpaisiin: kuluneista kengistä huolellisesti kammattuun harmaaseen hiukseen ja hänen katseessaan välähti avoin, peittelemätön pilkka. Hän ei edes yrittänyt piilottaa sitä.
Ai niin. Sanottiin, että joku uusi on tulossa. Oletko hakenut kulkukorttisi vartijoilta?
Kyllä, tässä se on.
Hän osoitti laiskasti pyöröporttia kohti, kuin näyttäisi eksyneelle hyönteiselle tietä.
Työasemasi löytyy jostain takaa. Selviät kyllä.
Eero Virtanen nyökkäsi. Selviän kyllä, hän toisti mielessään, kun astui sisään mehiläispesää muistuttavaan avokonttoriin, jossa surisi. Hän oli jo neljäkymmentä vuotta selviytynyt elämän sokkeloista. Vaimonsa äkillisen kuoleman jälkeen hän sai kukoistamaan lähes konkurssin partaalla olleen yrityksen. Hän hoiti monimutkaisia sijoituksia, jotka moninkertaistivat hänen omaisuutensa. Ja hän keksi, miten ei mene hulluksi suuressa tyhjässä talossa vietetystä tylsyydestä ja yksinäisyydestä kuusikymmentäviisi vuotiaana. Tämä kukoistava, mutta sisältä mädäntynyt IT-yritys ainakin hän niin tunsi oli viime aikojen jännittävin haaste hänelle.
Hänen pöytänsä seisoi syrjäisimmässä nurkassa, suoraan arkiston oven vieressä. Se oli vanha, naarmuuntunut pöytälevy ja nariseva tuoli kuin pieni saari menneisyydestä kiiltävän teknologian valtameressä.
Onko jo alkanut sopeutua? kajahti hänen selkänsä takaa vastenmielisen makea ääni. Hänen edessään seisoi Kaisa, markkinointiosaston johtaja, norsunluunvärisessä, täydellisesti silitetyssä housupuvussa. Kallis parfyymi ja menestyksen tuoksu ympäröi häntä.
Yritän hymyili lempeästi Eero Virtanen.
Sinun täytyy käydä läpi viime vuoden sopimukset Altair-projektiin liittyen. Ne ovat arkistossa. En usko, että se on vaikeaa hänen äänessään kuului alentuva ylemmyys, kuin hän olisi antanut yksinkertaisen tehtävän älyllisesti rajoitetulle henkilölle.
Kaisa katsoi häntä kuin jotain outoa, kuollutta fossiilia. Kun hän marssi sotilaallisin askelin pois, Eero Virtanen kuuli hiljaista kikatusta selkänsä takaa.
Henkilöstöosastolla on lääke mennyt kokonaan. Pian he palkkaavat myös dinosauruksia.
Eero Virtanen teeskenteli, ettei kuullut. Hänen piti vielä katsella ympärilleen. Hän käveli kehitysosastoa kohti ja pysähtyi lasiseinäisen neuvotteluhuoneen eteen, jossa muutamat nuoret kiistelivät kiihkeästi jostain.
Herra, etsittekö jotain? puhutteli häntä korkea nuorimies, kun hän astui pöytänsä takaa. Jussi, johtava kehittäjä. Yrityksen tuleva tähti ainakin se luki hänen suosituksessaan. Suosituksessa, jonka näytti hän itse kirjoittaneen itsestään.
Kyllä, kulta, etsin arkistoa.
Jussi hymyili, sitten kääntyi takaisin kollegoihinsa, jotka seurasivat kiinnostuneina kohtausta, kuin katsoisivat ilmaista sirkusesitystä.
Ukko, mielestäni olet täysin väärällä osastolla. Arkisto on tuolla päin hän viittasi epämääräisesti naisen pöytää kohti. Me teemme täällä vakavaa työtä. Sellaisia asioita, joista et edes uskalla unelmoida. Hänen takanaan seisova seurue nauroi hiljaa.
Eero Virtanen tunsi, kuinka sisällä alkoi nousta kylmä, rauhallinen viha. Hän katseli itsevarmoja kasvoja, kallista kelloa Jussin ranteessa. Kaikki tämä oli ostettu hänen rahoillaan.
Kiitos hän vastasi tasaisella äänellä. Nyt tiedän tarkalleen, minne minun pitää mennä.
Arkisto oli pieni, ilmaton huone ilman ikkunoita. Eero Virtanen ryhtyi työhön. Altair-kansio löytyi nopeasti. Hän alkoi käydä papereita läpi järjestelmällisesti. Sopimuksia, liitteitä, suoritusvahvistuksia. Paperilla kaikki näytti täydelliseltä. Mutta hänen kokenut silmänsä huomasi heti muutamia epäilyttäviä yksityiskohtia. Tietojärjestelmät-nimisen alihankkijan arkistoissa summat oli pyöristetty kokonaisiksi tuhansiksi tämä saattoi olla huolimattomuutta, mutta saattoi olla myös tarkoituksellista todellisen kirjanpidon peittämiseksi. Suoritetun työn muotoilut olivat epämääräisiä: konsultointipalvelut, analyyttinen tuki, prosessien optimointi. Klassisia tapoja rahan siirtämiseksi ulos tuttuja hänelle jo 1990-luvulta.
Muutama tunti myöhemmin ovi narisi. Ovella näkyi pelokassilmäinen nuori tyttö.
Hyvää päivää. Olen Aino, kirjanpidosta. Kaisa sanoi, että olet täällä. Varmasti vaikeaa ilman sähköistä pääsyä? Minä voin auttaa. Tytön äänessä ei ollut pisaraakaan väheksyntää.
Kiitos, Aino. Olisi hyvin ystävällistä sinulta.
Ei se oikeastaan mikään iso juttu. Vain että he eivät aina ymmärrä, että kaikki eivät ole syntyneet tabletti kädessään hän hoki ja punastui.
Kun Aino selitti järkevästi ohjelman käyttöliittymää, Eero Virtanen ajatteli, että likaisimmassakin suossa on puhdas lähde. Heti kun Aino lähti, ovelle ilmestyi jo Jussi.
No, tarvitsen kiireellisesti kopion Tietojärjestelmät-sopimuksesta. Hän puhui kuin antaisi käskyjä palvelijalle.
Hyvää päivää vastasi Eero Virtanen rauhallisesti. Katselen juuri näitä asiakirjoja. Anna minulle minuutti.
Minuutti? Minulla ei ole minuuttia. Minulla on puhelu viiden minuutin päästä. Miksi tätä ei ole vielä digitoitu? Mitä te täällä ylipäätään teette?
Ylimielisyys oli hänen heikko kohtansa. Hän oli vakuuttunut, että kukaan ja erityisesti tämä vanha mies ei uskalla tai osaa tarkistaa hänen työtään.
Tänään on ensimmäinen työpäiväni vastasi hän tasaisella äänellä. Ja yritän laittaa kuntoon sen, mitä muut eivät ole tehneet ennen minua.
Ei kiinnosta! hän keskeytti, ja astuen pöydän luo, ilman mitään kohteliaisuutta nappasi etsimänsä kansion hänen kädestään. Te vanhat, teissä on aina vain ongelmia!
Sitten hän myrskysi ulos ja paiskasi oven kiinni perässään. Eero Virtanen ei katsonut perään. Hän oli jo nähnyt kaiken tarvittavan. Hän otti esiin puhelimensa ja soitti yksityisjuristinsa numeroon.
Antti, hyvää päivää. Ole hyvä ja selvitä erästä yritystä. Heidän nimensä on Tietojärjestelmät. Tunnen, että heidän omistajapiirinsä voi olla hyvin kiinnostava.
Seuraavana aamuna puhelin värähti.
Eero Virtanen, olit oikeassa. Tietojärjestelmät on tyhjä peiteyritys. Se on rekisteröity erään Korhosen nimelle. Jussi, heidän johtavan kehittäjänsä serkku. Klassinen kikka.
Kiitos, Antti. Juuri sitä halusin tietää.
Huipentuma tuli lounaan jälkeen. Koko toimisto kutsuttiin viikkokokoukseen. Kaisa säteili puhuessaan onnistumisista.
Ai, näyttää siltä, että unohdin tulostaa konversioraportin. Eero hän sanoi mikrofonin kautta, hänen äänensä kuulosti myrkyllisen makealta , ole hyvä ja tuo Q4-kansio arkistosta. Mutta yritä tällä kertaa olla eksymättä.
Huoneessa kulki hiljainen kikatus. Eero Virtanen nousi hiljaa. Paluupiste oli jo ylitetty. Muutama minuutti myöhemmin hän palasi. Jussi seisoi Kaisan kanssa, ja he kuiskailivat toisilleen jotain.
Ja tässä tulee meidän pelastajamme! ilmoitti Jussi äänekkäästi. Voisit olla vähän nopeampi. Aika on rahaa. Erityisesti meidän rahamme.
Ja tämä yksi sana meidän oli viimeinen pisara maljassa. Eero Virtanen suoristautui. Aiempi kyyryisyys katosi jäljettömiin. Hänen katseensa koveni.
Olet oikeassa, Jussi. Aika on todellakin rahaa. Erityisesti se raha, joka pestiin puhtaaksi Tietojärjestelmät-nimisen yrityksen kautta. Etkö usko, että tämä projekti oli henkilökohtaisesti sinulle paljon tuottoisampi kuin yritykselle itselleen?
Jussin kasvot muuttuivat. Hymy hävisi häneltä.
Minä en ymmärrä, mistä puhut.
Todellako? Sitten ehkä voit selittää läsnäolijoille, millainen sukulaissuhde sinulla on erään Korhosen kanssa?
Neuvotteluhuoneeseen laskeutui jäykkä hiljaisuus. Kaisa yritti pelastaa tilannetta.
Anteeksi, mutta millä oikeudella tämä työntekijämme puuttuu talousasioihimme?
Eero Virtanen ei katsonut häntä. Hän kierteli hitaasti pöydän ympäri ja pysähtyi pöydän päähän.
Oikeuteni on suorin mahdollinen. Sallikaa minun esitellä itseni. Eero Virtanen. Yrityksen uusi omistaja.
Jos pommi olisi räjähtänyt huoneessa, hämmästys olisi ollut pienempi.
Jussi hän jatkoi jäisellä äänellä , sinut erotetaan. Asianajajani ottavat yhteyttä sinuun ja serkkuusi. Suosittelen, ettet poistu kaupungista.
Jussi lyyhistytti ja istui hiljaa tuolille.
Sinä, Kaisa, myös erotetaan. Ammatillisen kelpaamattomuuden ja työilmapiirin myrkyttämisen takia.
Kaisan kasvot punastuivat. Miten sinä uskallat!
Uskallan vastasi Eero Virtanen terävästi. Sinulla on tunti aikaa pakata. Turvallisuuspalvelu saattaa sinut ulos. Tämä koskee kaikkia, jotka pitävät ikää syynä pilkkaamiseen. Vastaanoton nuorimies ja muutama kehittäjä osastolta he voivat lähteä.
Huoneessa vallitsi pelko.
Seuraavina päivinä yrityksessä alkaa täydellinen tarkastus. Hänen katseensa löysi huoneen kaukaisessa nurkassa piiloutuvan, pelokkaan näköisen Ainon.
Aino, ole hyvä ja tule tänne.
Aino astui vapisten pöydän luo.
Kahden päivän aikana olit ainoa työntekijä, joka ei ainoastaan osoittanut ammattitaitoa, vaan myös perusinhimillisyyttä. Juuri nyt perustan uutta sisäistä valvontaosastoa, ja haluaisin, että sinäkin olisit tiimini jäsen. Huomenna keskustellaan uudesta roolistasi ja perehdytyksen yksityiskohdista.
Aino avasi suunsa hämmästyneenä, mutta ei pystynyt puhumaan.
Se onnistuu sanoi Eero Virtanen päättäväisesti. Nyt jokainen palatkoon työhönsä. Poikkeuksen muodostavat erotetut. Työpäivä jatkuu.
Hän kääntyi ja käveli ulos, jättäen taakseen romahtaneen maailman, joka oli rakennettu ylpeydelle ja ylemmyydelle. Hän ei tuntenut riemua. Vain kylmää, hiljaista tyytyväisyyttä sitä, mitä ihminen tuntee hyvin suoritetun työn jälkeen. Koska jotta ihminen rakentaa talon vakaalle pohjalle, hänen täytyy ensin raivata alue mädännäisyydestä. Ja hän oli juuri aloittanut suursiivouksen. Kenelle tulit? kysyi tiskin takana istuva nuorimies nostamatta katsettaan älypuhelimestaan.
Hänen muotikampauksensa ja merkkipuseronsa kuuluttivat kaukaa hänen omaa tärkeyttään ja täydellistä välinpitämättömyyttään ulkomaailmaa kohtaan.
Eero Virtanen oikaisi yksinkertaista mutta laadukasta laukkuansa olallaan. Hän oli pukeutunut tarkoituksella siten, ettei herättäisi huomiota: vaatimaton paita, polven alle ulottuvat housut, mukavat matalakantaiset kengät.
Aiempi johtaja, väsynyt harmaahiuksinen Pekka, jonka kanssa hän hoiti yrityksen myynnin, hymyili kuullessaan hänen suunnitelmansa.
Troijan hevonen, Eero Virtanen hän sanoi arvostavasti. He nielevät syötin, eivätkä huomaa koukkua. He eivät koskaan tajua, kuka sinä oikeasti olet siihen asti kun on jo liian myöhäistä.
Olen uusi työntekijänne. Tulin dokumentaation osastolle hän sanoi rauhallisella, hiljaisella äänellä, tarkoituksella välttäen kaikkea käskynomaista sävyä.
Nuorimies nosti vihdoin katseensa häneen. Hän mittaili häntä päästä varpaisiin: kuluneista kengistä huolellisesti kammattuun harmaaseen hiukseen ja hänen katseessaan välähti avoin, peittelemätön pilkka. Hän ei edes yrittänyt piilottaa sitä.
Ai niin. Sanottiin, että joku uusi on tulossa. Oletko hakenut kulkukorttisi vartijoilta?
Kyllä, tässä se on.
Hän osoitti laiskasti pyöröporttia kohti, kuin näyttäisi eksyneelle hyönteiselle tietä.
Työasemasi löytyy jostain takaa. Selviät kyllä.
Eero Virtanen nyökkäsi. Selviän kyllä, hän toisti mielessään, kun astui sisään mehiläispesää muistuttavaan avokonttoriin, jossa surisi. Hän oli jo neljäkymmentä vuotta selviytynyt elämän sokkeloista. Vaimonsa äkillisen kuoleman jälkeen hän sai kukoistamaan lähes konkurssin partaalla olleen yrityksen. Hän hoiti monimutkaisia sijoituksia, jotka moninkertaistivat hänen omaisuutensa. Ja hän keksi, miten ei mene hulluksi suuressa tyhjässä talossa vietetystä tylsyydestä ja yksinäisyydestä kuusikymmentäviisi vuotiaana. Tämä kukoistava, mutta sisältä mädäntynyt IT-yritys ainakin hän niin tunsi oli viime aikojen jännittävin haaste hänelle.
Hänen pöytänsä seisoi syrjäisimmässä nurkassa, suoraan arkiston oven vieressä. Se oli vanha, naarmuuntunut pöytälevy ja nariseva tuoli kuin pieni saari menneisyydestä kiiltävän teknologian valtameressä.
Onko jo alkanut sopeutua? kajahti hänen selkänsä takaa vastenmielisen makea ääni. Hänen edessään seisoi Kaisa, markkinointiosaston johtaja, norsunluunvärisessä, täydellisesti silitetyssä housupuvussa. Kallis parfyymi ja menestyksen tuoksu ympäröi häntä.
Yritän hymyili lempeästi Eero Virtanen.
Sinun täytyy käydä läpi viime vuoden sopimukset Altair-projektiin liittyen. Ne ovat arkistossa. En usko, että se on vaikeaa hänen äänessään kuului alentuva ylemmyys, kuin hän olisi antanut yksinkertaisen tehtävän älyllisesti rajoitetulle henkilölle.
Kaisa katsoi häntä kuin jotain outoa, kuollutta fossiilia. Kun hän marssi sotilaallisin askelin pois, Eero Virtanen kuuli hiljaista kikatusta selkänsä takaa.
Henkilöstöosastolla on lääke mennyt kokonaan. Pian he palkkaavat myös dinosauruksia.
Eero Virtanen teeskenteli, ettei kuullut. Hänen piti vielä katsella ympärilleen. Hän käveli kehitysosastoa kohti ja pysähtyi lasiseinäisen neuvotteluhuoneen eteen, jossa muutamat nuoret kiistelivät kiihkeästi jostain.
Herra, etsittekö jotain? puhutteli häntä korkea nuorimies, kun hän astui pöytänsä takaa. Jussi, johtava kehittäjä. Yrityksen tuleva tähti ainakin se luki hänen suosituksessaan. Suosituksessa, jonka näytti hän itse kirjoittaneen itsestään.
Kyllä, kulta, etsin arkistoa.
Jussi hymyili, sitten kääntyi takaisin kollegoihinsa, jotka seurasivat kiinnostuneina kohtausta, kuin katsoisivat ilmaista sirkusesitystä.
Ukko, mielestäni olet täysin väärällä osastolla. Arkisto on tuolla päin hän viittasi epämääräisesti naisen pöytää kohti. Me teemme täällä vakavaa työtä. Sellaisia asioita, joista et edes uskalla unelmoida. Hänen takanaan seisova seurue nauroi hiljaa.
Eero Virtanen tunsi, kuinka sisällä alkoi nousta kylmä, rauhallinen viha. Hän katseli itsevarmoja kasvoja, kallista kelloa Jussin ranteessa. Kaikki tämä oli ostettu hänen rahoillaan.
Kiitos hän vastasi tasaisella äänellä. Nyt tiedän tarkalleen, minne minun pitää mennä.
Arkisto oli pieni, ilmaton huone ilman ikkunoita. Eero Virtanen ryhtyi työhön. Altair-kansio löytyi nopeasti. Hän alkoi käydä papereita läpi järjestelmällisesti. Sopimuksia, liitteitä, suoritusvahvistuksia. Paperilla kaikki näytti täydelliseltä. Mutta hänen kokenut silmänsä huomasi heti muutamia epäilyttäviä yksityiskohtia. Tietojärjestelmät-nimisen alihankkijan arkistoissa summat oli pyöristetty kokonaisiksi tuhansiksi tämä saattoi olla huolimattomuutta, mutta saattoi olla myös tarkoituksellista todellisen kirjanpidon peittämiseksi. Suoritetun työn muotoilut olivat epämääräisiä: konsultointipalvelut, analyyttinen tuki, prosessien optimointi. Klassisia tapoja rahan siirtämiseksi ulos tuttuja hänelle jo 1990-luvulta.
Muutama tunti myöhemmin ovi narisi. Ovella näkyi pelokassilmäinen nuori tyttö.
Hyvää päivää. Olen Aino, kirjanpidosta. Kaisa sanoi, että olet täällä. Varmasti vaikeaa ilman sähköistä pääsyä? Minä voin auttaa. Tytön äänessä ei ollut pisaraakaan väheksyntää.
Kiitos, Aino. Olisi hyvin ystävällistä sinulta.
Ei se oikeastaan mikään iso juttu. Vain että he eivät aina ymmärrä, että kaikki eivät ole syntyneet tabletti kädessään hän hoki ja punastui.
Kun Aino selitti järkevästi ohjelman käyttöliittymää, Eero Virtanen ajatteli, että likaisimmassakin suossa on puhdas lähde. Heti kun Aino lähti, ovelle ilmestyi jo Jussi.
No, tarvitsen kiireellisesti kopion Tietojärjestelmät-sopimuksesta. Hän puhui kuin antaisi käskyjä palvelijalle.
Hyvää päivää vastasi Eero Virtanen rauhallisesti. Katselen juuri näitä asiakirjoja. Anna minulle minuutti.
Minuutti? Minulla ei ole minuuttia. Minulla on puhelu viiden minuutin päästä. Miksi tätä ei ole vielä digitoitu? Mitä te täällä ylipäätään teette?
Ylimielisyys oli hänen heikko kohtansa. Hän oli vakuuttunut, että kukaan ja erityisesti tämä vanha mies ei uskalla tai osaa tarkistaa hänen työtään.
Tänään on ensimmäinen työpäiväni vastasi hän tasaisella äänellä. Ja yritän laittaa kuntoon sen, mitä muut eivät ole tehneet ennen minua.
Ei kiinnosta! hän keskeytti, ja astuen pöydän luo, ilman mitään kohteliaisuutta nappasi etsimänsä kansion hänen kädestään. Te vanhat, teissä on aina vain ongelmia!
Sitten hän myrskysi ulos ja paiskasi oven kiinni perässään. Eero Virtanen ei katsonut perään. Hän oli jo nähnyt kaiken tarvittavan. Hän otti esiin puhelimensa ja soitti yksityisjuristinsa numeroon.
Antti, hyvää päivää. Ole hyvä ja selvitä erästä yritystä. Heidän nimensä on Tietojärjestelmät. Tunnen, että heidän omistajapiirinsä voi olla hyvin kiinnostava.
Seuraavana aamuna puhelin värähti.
Eero Virtanen, olit oikeassa. Tietojärjestelmät on tyhjä peiteyritys. Se on rekisteröity erään Korhosen nimelle. Jussi, heidän johtavan kehittäjänsä serkku. Klassinen kikka.
Kiitos, Antti. Juuri sitä halusin tietää.
Huipentuma tuli lounaan jälkeen. Koko toimisto kutsuttiin viikkokokoukseen. Kaisa säteili puhuessaan onnistumisista.
Ai, näyttää siltä, että unohdin tulostaa konversioraportin. Eero hän sanoi mikrofonin kautta, hänen äänensä kuulosti myrkyllisen makealta , ole hyvä ja tuo Q4-kansio arkistosta. Mutta yritä tällä kertaa olla eksymättä.
Huoneessa kulki hiljainen kikatus. Eero Virtanen nousi hiljaa. Paluupiste oli jo ylitetty. Muutama minuutti myöhemmin hän palasi. Jussi seisoi Kaisan kanssa, ja he kuiskailivat toisilleen jotain.
Ja tässä tulee meidän pelastajamme! ilmoitti Jussi äänekkäästi. Voisit olla vähän nopeampi. Aika on rahaa. Erityisesti meidän rahamme.
Ja tämä yksi sana meidän oli viimeinen pisara maljassa. Eero Virtanen suoristautui. Aiempi kyyryisyys katosi jäljettömiin. Hänen katseensa koveni.
Olet oikeassa, Jussi. Aika on todellakin rahaa. Erityisesti se raha, joka pestiin puhtaaksi Tietojärjestelmät-nimisen yrityksen kautta. Etkö usko, että tämä projekti oli henkilökohtaisesti sinulle paljon tuottoisampi kuin yritykselle itselleen?
Jussin kasvot muuttuivat. Hymy hävisi häneltä.
Minä en ymmärrä, mistä puhut.
Todellako? Sitten ehkä voit selittää läsnäolijoille, millainen sukulaissuhde sinulla on erään Korhosen kanssa?
Neuvotteluhuoneeseen laskeutui jäykkä hiljaisuus. Kaisa yritti pelastaa tilannetta.
Anteeksi, mutta millä oikeudella tämä työntekijämme puuttuu talousasioihimme?
Eero Virtanen ei katsonut häntä. Hän kierteli hitaasti pöydän ympäri ja pysähtyi pöydän päähän.
Oikeuteni on suorin mahdollinen. Sallikaa minun esitellä itseni. Eero Virtanen. Yrityksen uusi omistaja.
Jos pommi olisi räjähtänyt huoneessa, hämmästys olisi ollut pienempi.
Jussi hän jatkoi jäisellä äänellä , sinut erotetaan. Asianajajani ottavat yhteyttä sinuun ja serkkuusi. Suosittelen, ettet poistu kaupungista.
Jussi lyyhistytti ja istui hiljaa tuolille.
Sinä, Kaisa, myös erotetaan. Ammatillisen kelpaamattomuuden ja työilmapiirin myrkyttämisen takia.
Kaisan kasvot punastuivat. Miten sinä uskallat!
Uskallan vastasi Eero Virtanen terävästi. Sinulla on tunti aikaa pakata. Turvallisuuspalvelu saattaa sinut ulos. Tämä koskee kaikkia, jotka pitävät ikää syynä pilkkaamiseen. Vastaanoton nuorimies ja muutama kehittäjä osastolta he voivat lähteä.
Huoneessa vallitsi pelko.
Seuraavina päivinä yrityksessä alkaa täydellinen tarkastus. Hänen katseensa löysi huoneen kaukaisessa nurkassa piiloutuvan, pelokkaan näköisen Ainon.
Aino, ole hyvä ja tule tänne.
Aino astui vapisten pöydän luo.
Kahden päivän aikana olit ainoa työntekijä, joka ei ainoastaan osoittanut ammattitaitoa, vaan myös perusinhimillisyyttä. Juuri nyt perustan uutta sisäistä valvontaosastoa, ja haluaisin, että sinäkin olisit tiimini jäsen. Huomenna keskustellaan uudesta roolistasi ja perehdytyksen yksityiskohdista.
Aino avasi suunsa hämmästyneenä, mutta ei pystynyt puhumaan.
Se onnistuu sanoi Eero Virtanen päättäväisesti. Nyt jokainen palatkoon työhönsä. Poikkeuksen muodostavat erotetut. Työpäivä jatkuu.
Hän kääntyi ja käveli ulos, jättäen taakseen romahtaneen maailman, joka oli rakennettu ylpeydelle ja ylemmyydelle. Hän ei tuntenut riemua. Vain kylmää, hiljaista tyytyväisyyttä sitä, mitä ihminen tuntee hyvin suoritetun työn jälkeen. Koska jotta ihminen rakentaa talon vakaalle pohjalle, hänen täytyy ensin raivata alue mädännäisyydestä. Ja hän oli juuri aloittanut suursiivouksen.
