Kevään tullen vanhempani pohtivat vakavasti mökin myymistä. Heidän terveytensä ei enää kestänyt pihatöitä, ja ikääkin oli jo kertynyt. Minullakin oli omat kiireeni lasten ja työn parissa, enkä ehtinyt auttaa niin kuin aiemmin. Pitkään asiaa punnittiin, mutta päätös syntyi lopulta mökki saisi nyt uuden omistajan.
Vanhin tyttärenä huokaisin helpotuksesta: on helpompaa, kun omatunto ei soimaa siitä, ettei ennätä olla apuna vanhemmille. Matka mökille oli kuitenkin pitkä, arjen kiireet imivät viimeisetkin voimat. Olin useasti ehdottanut, että mökki myytäisiin ja jospa hankittaisiin vastineeksi jokin pieni tontti lähempää kaupunkia. En toivonut elämäni pyörivän rikkojen kitkemisen ympärillä. Teki enemmänkin mieli paikkaa, jossa voisi lukea kirjaa, nauttia piknikistä, levähtää lasten kanssa ei vain puurtaa säilöntätöiden parissa, kuten omat vanhempani olivat aikoinaan tehneet.
Viikonloput vilahtivat ohi huomaamatta sekä minulta että mieheltäni. Meillä ei ollut aikaa perinteisiin kotitöihin, sillä mieheni työskenteli rakennusliikkeessä ja hänet saatettiin kutsua työmaalle myös viikonloppuna. Tiesin, että vanha mökki ennemminkin rasitti kuin antoi lepoa mökkiviikonlopun jälkeen kaipasi monta päivää toipuakseen.
Olin siis ihan tyytyväinen päätökseen myydä. Mökki vaihtoi omistajaa ja elämä rauhoittui muutamaksi vuodeksi. Mutta sitten alkoi uudelleen hiipiä kaipuu haaveilin yhä pienestä pihasta ja rauhasta, jossa voisi vaan olla. Lopulta mieheni ehdotti, että ryhdyttäisiinkö sittenkin etsimään pientä tonttia.
Työtilannekin oli vakiintunut, ja viikonlopuista olisi mahdollista nauttia yhdessä lasten kanssa luonnon helmassa. Päätimme, ettei pihaan tule suurta kasvimaata vain muutama omenapuu ja marjapensas, jotta lapsillekin tulisi vitamiineja. Vanhemmillekin ilmoitin heti, että tämä uusi paikka on meille rentoutumista varten; ei istutuksia, ei rikkaruohoja. Kaikki pitivät ajatuksesta, jäljellä oli vain tontin löytäminen.
Selasimme erilaisia vaihtoehtoja. Lopulta vastaan tuli sopiva: perinteinen hirsimökki, hyvällä pihalla ja riittävillä istutuksilla. Mökin myi vanha isäntä Matti, joka oli jäänyt leskeksi eikä hänellä enää ollut intoa tilan hoitamiseen.
Kaikki paperityöt hoituivat ja olin todella iloinen pieni unelmani oli käynyt toteen. Mökki oli siistissä kunnossa, eikä remonttia tarvinnut ajatella vielä. Päätimme aloittaa paikan kunnostuksen vasta kesälomalla. Kun loma alkoi, vietimme melkein kaiken ajan siellä.
Ensimmäinen viikko sujui rauhallisesti. Sitten myyjä-vanhus kuitenkin alkoi pistäytyä tiuhaan. Hän ilmoitti ensin hakevansa jäljelle jääneitä tavaroitaan, eikä meillä tietenkään ollut sitä vastaan mitään. Mutta pian hän alkoi valittaa: miksi olimme kaataneet yhden puskan, vaikka se oli kuollut? Miksi luovuttiin yhdestä vanhasta karviaispensasta? Me istutimme tämän yhdessä vaimoni kanssa! hänen suustaan kajahti. Sitten hän huomasi, että mansikkamaan paikalla oli nyt kivikkopenkki minun ylpeyteni.
Matti kiersi koko tontin ja huomautti, jos vain huomasi jotakin muuttunutta. Viimein mieheni ei enää jaksanut kuunnella. Hän sanoi suoraan, että tontti on nyt meidän ja voimme itse päättää mitä haluamme. Olimme maksaneet tontista ihan oikean hinnan euroja, eikä kauppaan kuulunut settinkiä, jossa entinen omistaja saisi edelleen käydä hoitamassa tonttiaan. Silloin emme olisi koskaan suostuneet kauppoihin.
Matti lähti hieman murjottaen, mutta seuraavana päivänä hän ilmestyi jälleen nyt pensas kainalossa, aikeenaan istuttaa se vanhan karviaisen paikalle. Mieheni kysyi varovasti, mitä oikein oli tekeillä, ja jopa ehdotti, että Matti voisi ostaa tontin takaisin. Tähän Matti ei kuitenkaan suostunut, mutta sai kuitenkin istutettua pensaan. Samassa naapuri Helmi sattui paikalle ja ihmetteli, miksi entinen omistaja pyörii yhä tontilla. Matti alkoi valittaa meille. Helmi myötäili, että saamme toki päättää omalla tontillamme mitä teemme, mutta Mattille sitä olisi turha yrittää perustella siitä riitely vain jatkuisi.
Myöhemmin Helmi kertoi, että Matti oli riitaantunut lähes kaikkien naapureiden kanssa vaimonsa kuoleman jälkeen. Nyt saimme varautua siihen, ettei rauha tulisi helpolla. Helmi ehdotti, että käännymme mökkikylän hallituksen puoleen, että he selittäisivät tilanteen Matille.
Kun palasimme keskustelusta, Matti oli jo ehtinyt istuttaa pensaan ja kadonnut yhtä ääneti kuin oli tullutkin. Tuon viikon aikana hän pysähtyi vielä muutaman kerran hakeakseen tavaroitaan tai hääräsi pihassa pikaisesti.
Aamulla mieheni lähti töihin hyvillä mielin. Työkaverit kuuntelivat tarinaamme ja nauroivat: Saitte tontin, jossa tuli mukana vähän ylimääräistä. Eivät silti jättäneet meitä pulaan, vaan auttoivat pystyttämään aidan tontin ympärille. Matti oli muutaman päivän poissa, mutta kun hän palasi ja huomasi, ettei enää päässyt pihaan vapaasti, nousi meteli. Hän ärisi, yritti tunkeutua, mutta lopulta suuntasi hallituksen puheille. Hallituksessa tiedettiin jo, että Matti häiritsi meitä. Jotain siellä sanottiin, sillä sen jälkeen Matti kävi vain kerran noutamassa loput tavaransa.
Lopulta jäi vain hämmentynyt olo miksi joidenkin on niin vaikea päästää irti menneestä? Silti olen tyytyväinen, että päätimme pitää kiinni omasta haaveestamme, ja nyt mökkipihalla vallitsee rauha.
