Suurimman osan lapsuudestani vietin kaksoissiskoni kanssa lastenkodeissa. Kun täytimme kahdeksantoista, äitini sisko, meidän tätimme, otti meidät luokseen asumaan. Hän ja aikanaan hänen miehensä tulivat meille rakkaiksi ja oikeiksi vanhemmiksi. Olen heille syvästi kiitollinen kaikesta, mitä he ovat tehneet puolestamme.
Syntymäpäivämme kunniaksi vanhempamme toivat meidät kolmen huoneen asuntoon Helsingin keskustassa, joka oli joskus kuulunut biologisille vanhemmillemme. Tätimme oli vuokrannut sitä koko tämän ajan, mutta nyt hän ehdotti, että myisimme asunnon ja jakaisimme rahat, jotta voisimme kumpikin ostaa oman kodin. Idea innosti meitä. Asunto oli varsin hyvässä kunnossa, joten saimme siitä runsaasti rahaa, noin 240 000 euroa kummallekin. Ostin itselleni sievän kaksion, otin tietysti hieman lainaa, joka tuli maksettua pois vuodessa. Aloin heti laittaa asuntoa kuntoon ja pikkuhiljaa ostin huonekaluja.
Vanhempamme iloitsivat siitä, että elämäni oli järjestyksessä, mutta huolestuivat siskostani. He yrittivät jatkuvasti selittää hänelle, miten asioita kannattaa hoitaa. Häntä ei kiinnostanut asunnon hankinta: rahat kuluivat uusiin elektroniikkalaitteisiin, ravintoloissa syömiseen ja ulkomaanmatkoihin.
Lopulta tätimme ei enää kestänyt, vaan uhkasi, ettei sisko saisi tyytyä heidän katon alle, ellei ostaisi itselleen asuntoa ennen kuin rahat olisivat loppu. Jäljelle jääneillä varoilla sisko ei enää saanut asuntoa Helsingistä, joten hänen täytyi ryhtyä vuokralaiseksi.
Tässä vaiheessa siskollani oli jo poikaystävä ja he muuttivat yhteen vuokra-asuntoon, yrittäen säästää mahdollisimman paljon. Olin tyytyväinen, että sisko alkoi ottaa elämänsä haltuun. Itse sain ylennyksen töissä, autoin vanhempiani, vietin lomaa Lapissa ja tapasin mukavan miehen, jonka kanssa aloin suunnitella yhteenmuuttoa.
Kun suhteeni oli aluillaan, olimme kaikki kokoontuneet luokseni. Silloin siskoni kertoi iloisen uutisen: hän odotti lasta. Mutta heti perään hän ryhtyi pitkästi kuvailemaan, kuinka vaikeaa vuokra-asuminen olisi, varsinkin nykyään, kun vuokran hinta vie lähes kaiken mitä he tienaavat… En ensin ymmärtänyt, mihin hän pyrki, kunnes hän kääntyi puoleeni:
Anna minulle sinun asuntosi. Minä synnytän pian, ja sinä kuitenkin asut yksin, joten miksei se olisi yhtä lailla tädin luona sinulla olisi siellä oma huone, siskoni sanoi.
Sanoin siskolleni päättäväisesti ei. Hän purskahti itkuun, nappasi miehensä ja lähti.
Myöhemmin hän soitti useamman kerran varmistaakseen, etten vain olisi muuttanut mieltäni, mutta pysyin päättäväisenä. Olin tehnyt kovasti töitä remontin ja asunnon eteen, säästänyt huolella jokaisen euron nytko sitten antaisin kaiken pois?
Loppujen lopuksi ihmisestä tulee vastuullinen vasta, kun joutuu kohtaamaan omat tekonsa. Sisko valitsi toisin, eikä ajatellut tulevaisuutta ajoissa. Elämä opettaa, että omasta kodista ja saavutuksista kannattaa pitää kiinni, mutta samalla olla reilu myös muita kohtaan ja ennen kaikkea oppia vastuullisuutta omista päätöksistään.
Press «Like» and get the best posts on Facebook ↓
