Olen menettänyt haluni auttaa anoppiani, kun sain tietää, mitä hän oli tehnyt. Mutta en myöskään pysty jättämään häntä.
Minulla on kaksi lasta, ja molemmilla on eri isät. Esikoiseni on tytär. Henna on nyt kuusitoista vuotta vanha. Hennan isä maksaa elatusmaksut tunnollisesti ja pitää tiiviisti yhteyttä tyttäreensä. Vaikka ensimmäinen mieheni on jo uudelleen naimisissa ja saanut kaksi lasta uuden vaimonsa kanssa, hän ei ole koskaan unohtanut meidän yhteistä tytärtämme.
Poikani puolestaan ei ole ollut yhtä onnekas. Kaksi vuotta sitten toinen aviomieheni sairastui vakavasti ja kuoli kolmen päivän kuluttua sairaalassa. On kulunut aikaa siitä, mutta en voi vieläkään uskoa, että hän on poissa. Usein kuvittelen, että ulko-ovi aukeaa ja hän astuu sisään, hymyilee minulle ja toivottaa hyvää päivää. Niissä hetkissä en voi kuin itkeä koko päivän.
Tämän kaiken aikana olin hyvin läheinen entisen mieheni äidin, Eilan, kanssa. Hänelle oli yhtä rankkaa kuin minullekin olihan mieheni hänen ainoa poikansa. Pidimme tiiviisti yhtä, tuimme toisiamme ja kuljimme samassa surussa. Soittelimme usein ja kävimme toistemme luona. Puhuimme jatkuvasti entisestä miehestäni.
Jossain vaiheessa olimme jo harkinneet muuttavamme yhteen, mutta lopulta Eila muutti mielensä. Näin vuodet kuluivat, ja olemme olleet seitsemän vuotta läheisiä. Olen aina sanonut, että olin onnekas, kun sain Eilasta hyvän ystävän.
Muistan erityisesti, kuinka odotin poikaani ja Eila mainitsi isyystestistä, en tiedä miksi. Kävi ilmi, että hän oli katsonut jonkun tv-ohjelman, jossa mies kasvatti vuosia toisen lasta ja sai totuuden tietoonsa yllättäen. Sanoin hänelle heti, että tuollainen epäily on ihan turhaa.
Jos mies epäilee olevansa lapsen isä, ei hän voi olla hyvä isä eikä jaksa oikeasti huolehtia lapsesta!
Eila puolusti itseään ja sanoi vain ajattelevansa meidän poikaa. Olin varma, että vauvan synnyttyä Eila vaatisi isyystestin, mutta hän vaikeni sitten kokonaan siitä.
Tänä kesänä Eilan terveys romahti, ja hänen kuntonsa heikkeni nopeasti. Päätimme, että olisi parempi, jos hän asuisi lähempänä minua. Otin yhteyttä kiinteistövälittäjään, ja tarkoituksemme oli ostaa hänelle asunto.
Sitten Eila joutui sairaalaan, ja tarvitsin hänen edesmenneen miehensä kuolintodistusta välittäjää varten. Eila ei pystynyt hakemaan sitä, joten lähdin itse hänen asunnolleen etsimään sitä mapista.
Ja mitä löysinkään paperipinojen välistä isyystestilaus. Kävi ilmi, että kun poikani oli vain kahden kuukauden ikäinen, Eila oli järjestänyt salaa testin. Tulos vahvisti biologisen isyyden.
Olin mykistynyt ja loukkaantunut. Eila oli siis epäillyt minua kaikki nämä vuodet! En voinut pitää tätä enää sisälläni, vaan sanoin suoraan Eilalle. Hän pyysi anteeksi ja sanoi katuvansa typeryyttään syvästi. Mutta rauhaa minulle ei tullut. Olen ollut kuin petetty ystävä, kun Eila on salannut tämän kaiken.
Tunnen nyt, että en enää halua auttaa anoppiani. Mutta samalla ymmärrän, ettei hänellä ole ketään muuta.
En halua viedä pojaltani isoäitiä, joten jatkan Eilan auttamista. Mutta se lämpö ja luottamus, joka meillä joskus oli sitä ei saada enää koskaan takaisin…
