Päiväkirjamerkintä, 18. toukokuuta
Olen asunut vaimoni, Ailin, kanssa yhdessä jo kaksikymmentäviisi vuotta. Hän täytti juuri viisikymmentä, minä olen kaksi vuotta vanhempi. Elämä täällä pohjoisessa kylässä on jokseenkin samanlaista kuin muissakin päin Suomea: talo, piha-askareet, työt, ja poikamme Aleksi, joka muutti jo aikoja sitten Ouluun. Aleksi valmistui ammattikoulusta ja sai työpaikan rautatehtaalla.
Eräänä viikonloppuna Aleksi tuli käymään mukanaan kaunis tyttöystävä.
Tässä ovat vanhempani, tämä on Helmi, me aiotaan mennä naimisiin, Aleksi ilmoitti heti.
Hauska tavata, mutisi Helmi arasti ja posketkin helottivat.
Tervetuloa, Helmi. Käy peremmälle äläkä ujostele, meillä on kaikki kotikutoista, naurahti Aili samalla kun laittoi tarjottavaa pöytään.
Helmi tuli meille heti mieleen, ja kun he olivat lähteneet takaisin kaupunkiin, kertoi Aleksi puhelimessa, että häät pidettäisiin kesällä. Aili oli innoissaan uutisesta, kuten minäkin.
Ei elämässä mitään erikoista ollut ennen kuin Ailiin iski tunne, jota ei enää tuossa iässä olisi uskonut. Eikä kenestäkään muusta kuin naapurin Erkistä, joka on ollut ystäväni monia vuosia.
Eräänä iltana Erkki poikkesi meille konjakkipullon kanssa. Hänen vaimonsa Marja työskenteli VR:n junissa konduktöörinä ja reissasi paljon. Marja ei tuntunut huomaavan mitään erikoista, jätti miehensä rauhassa kotiin ei ainakaan osoittanut mustasukkaisuutta.
Heidän tyttärensä Siiri asuu myöskin kaupungissa mutta käy isänsä luona silloin tällöin, tuo ruokaa tullessaan kun Marja on poissa.
Ertsi, katopa minkä porakoneen ostin torilta Oulusta! Olis pitänyt hankkia jo aikoja sitten, tämä on kyllä aika peli, kehuskeli minä ja kipitin varastolle hakemaan sen.
Heti kun olin poistunut, kuulin keittiöstä, kuinka Erkki nappasi Ailia vyötäisiltä ja suuteli kaulaan. Aili oli ihan hermostunut, mutta kun palasin, eivät he kumpikaan näyttäneet miltään erikoiselta. Ojensin Erkillä porakoneen ja maistettiin konjakkia.
Hyvä kone, tällä tekee monenlaista… otetaanpa sille, sanoin täyttäessäni lasit.
Aili sanoi yhtäkkiä väsyneensä ja meni makuuhuoneeseen. Myöhemmin hän naureskeli itselleen peilin edessä, punaiset posket ja silmissä eloa, mitä en ollut nähnytkään pitkään aikaan.
Aililla on iän myötä tullut vähän muotoja lisää, posket pyöristyneet, mutta hänellä on aina ollut nätit kasvot ja erityisen kauniit silmät. Kylän juhlissa hän laittaa ylleen mekon ja korkokengät, ja kaiketi on yhä yksi kylän kaunottarista. Erkkiä hän on katsellut vuosia. Pitkä, jykevä mies, joka on kuulemma ollut ihastunut Ailiin jo pidemmän aikaa.
Erkki on neljä vuotta minua vanhempi, naimisissa Marjan kanssa, naapureita ollaan oltu vuosikymmenet. Yhtenä päivänä Aili kertoi, että Erkki oli huikannut hänet auttamaan pelmenien keitossa.
Erkki, minä just menossa kauppaan, Aili toppuutteli, mutta meni silti pihaan. Ja siitä se sitten lähti.
Erkin suudelmat saivat Ailin unohtamaan kaiken järjen. He eivät pysähtyneet ajattelemaan, oliko tässä mitään tolkkua.
Kauppa kyllä odottaa, Erkki mumisi. Mistäpä minä tiedän, kuinka pitkään pelmenejä keitetään… Hän jo johdatti Ailin sisään.
Noin kymmenen minuuttia, et kai sä koskaan oo tehnyt näitä? Aili nauroi.
Ei ole tullut tehtyä, aika moni juttu nyt ensimmäistä kertaa, viime aikoina varsinkin, Erkki sanoi ja painoi Ailin itseään vasten.
Aili yritti vielä muistuttaa itseään, että oli naimisissa, mutta Erkki vain totesi:
Sama täällä, vaimo reissaa, mutta sunlaista en ole unohtanut. Sitä paitsi, Ivan ei sua enää ihaile, olet jäänyt ilman hellyyttä.
Aili myönteli Ivan ei ollut enää vuosiin kehunut. Ensimmäistä kertaa Aili petti miehensä. Hän ei tuntenut syyllisyyttä, päinvastoin: Antonian Erkin sylissä tuntui oikealta.
Olet hyvä nainen, Aili. Voisin vaikka asua sun kanssa, Erkki sanoi. Marja kyllä soittaa, mutta kotona ei viihdytä yhdessä kuin silloin tällöin. Ei kai silläkään ketään toista ole, mutta mistä minä tiedän, kulkee maailmalla.
Jossain vaiheessa Siiri, Erkin tytär, tuli pihaan.
Hei Aili-täti, Siiri tervehti häkeltyneenä.
Moikka, tulin vain neuvomaan isällesi aikaa keittää pelmenit, kun Marja on reissussa.
Isi, minähän olen näyttänyt sulle, Siiri sanoi ja rupesi purkamaan ostoskasseja.
Jaa, mä tästä jatkan matkaa, Aili sanoi vilkuttaen.
Aili tunsi yhteenkuuluvuutta Erkkiin, johon ei ennen olisi uskonut langenneensa. Jatkoi tapaamisia Erkin kanssa; ei huomannut edes kyläjuorujen leviämistä.
Taas viivyit kaupassa, Ivan sanoi ivallisesti eräänä iltana. Olitko taas Erkillä?
Joo, hän ei pärjää ilman Marjaa, minä vain neuvoin ruokien kanssa Siirikin tuli just silloin kylään.
Erkki meinasi jo sanoa, ettei välittäisi vaikka jäisivät kiinni: Jos joku löytää meidät, sanotaan olevamme rakastuneita. Marja saa mennä minne menee, ja Ivan Erkki vain suuteli Ailia eikä jatkanut.
Apua, Erkki, mä olen kohta viisikymppinen ja rakastun kuin teini, Aili naurahti.
Rakkaus ei tunne ikää, Erkki vastasi hymyillen.
Aili tunsi, ettei enää hävettänyt, olihan hänellä oikeus rakastaa.
Kun heidän tapaamisiaan oli jatkunut pari viikkoa, Ivan meinasi kerran yllättää vaimonsa Erkin luota; Aili joutui piiloutumaan saunaan ennen kuin Ivan lähti. Illalla Ivan viimein otti puheeksi kaiken:
Tiedän mitä puuhaat Genkakin kertoi, että näki kun pyörähdit Erkin pihalle. Meillä on 25-vuotishääpäivä tulossa, juhlat laivaravintolassa. Kaikki tilattu. Ja sinä
Anna anteeksi, Ivan, Aili kuiskasi katse lattiaan. En tiedä mikä muhun meni ehkä keski-iän villitys? Oothan sinäkin mies, eikö teilläkin joskus mene näin.
Noh, juhlat pidetään ja annetaan olla häpäisit kyllä. Jälkeenpäin saat kertoa pojalle kaiken. Hänelläkin on häät. Hänen äitinsä pomppii miehestä toiseen, Ivan sanoi ja kirosikin siinä vähän.
Aili vain pyysi uudestaan anteeksi. Sanot sitten mitä vain, mutta kadun, oikeasti, myönsi Aili.
Juhlassa istuimme vierekkäin, Aili uudessa mekossa, punaiset korut kaulassa, Erkki vilkuili pöydän toiselta puolelta. Moni kyläläinen mulkoili meitä, juorut olivat levinneet. Aili ei näyttänyt välittävän:
Katsokoot ja supiskoot. Eivät ne tiedä mitään meidän tunteista.
Maljat juotiin, naurettiin, Erkki piti puheenkin:
Toivotan teille vielä kahta yhtä pitkää vuotta! terveys, rakkaus ja nähdään taas 25 vuoden päästä! sanoi ja heitti shotin alas.
Jälkeenpäin Ivan otti puheeksi eron.
Tämä ei voi jatkua. Haluan erota. Häpäisit minut kaikkien silmissä.
Aili itki. Ivan oli lopulta kuitenkin perhettä, kaikki tavat ja yhteiset tottumukset. Ivan, olen ollut hölmö. Sinä olet ainoa pysyvä elämässäni. Anna anteeksi, yritetään uudestaan. Aleksi menee kohta naimisiin, en halua nolata häntä, odotetaan edes lapsenlapsia yhdessä…
Ajan myötä Ivan antoi anteeksi. Elämme edelleen yhdessä, meillä on jo kaksi lastenlasta, Aleksi käy perheineen usein kylässä. Erkki jatkaa entiseen malliin, lähtee milloin minnekin heti kun Marja on töissä; juoksee muidenkin leskien perässä, ei olla enää tekemisissä se ystävyys on mennyttä. Marja jäi eläkkeelle, heillä on omiakin ongelmiaan, naapuri kuulee heidän äänensä, mutta jokaisella tuvalla on omat kolinansa kuten sanotaan.
Tämä kaikki opetti minulle, että vaikka intohimo voi sokaista vanhemmallakin iällä, arvostan eniten sitä vankkaa, tuttua rakkautta, joka kestää elämän mainingit. Yhdessä selvitään, vaikka välillä eksyttäisiinkin polulta.
