Kun miniän anoppi vei poikamme pois luotamme.
Sen jälkeen kun poikamme meni naimisiin, häntä ei ole näkynyt meidän ovella lainkaan. Nykyään hän viihtyy vain anoppinsa luona. Anoppi-paralla kun sattuu aina olemaan joku hätä. En oikeasti edes käsitä, miten hän ehti elää aikuiseksi asti ennen kuin hänen tyttärensä meni yhteen meidän pojan kanssa.
Poikamme on ollut naimisissa jo yli kaksi vuotta. Häiden jälkeen nuoripari muutti omaan asuntoon, jonka olimme ostaneet pojalle jo silloin kun hän aloitti opinnot Helsingissä. Lapsuudesta lähtien poikamme on saanut meiltä kaiken mahdollisen tuen ja ymmärryksen. Aikuiseksi ehdittyään poika asui pitkään omillaan, koska kämpältä oli niin helppo kulkea töihin.
En väitä ettenkö olisi pitänyt miniästäni ajattelin lähinnä silloin, että tämä tyttö on kyllä mahdottoman nuori avioliittoon. Vaikka poikamme on vain pari vuotta vanhempi, miniä käyttäytyi usein kuin lapsi ja aina välillä myös todella oikukas. Poikamme oli niin kiltti, että mietin miten se tuon lapsellisen vaimon kanssa pärjää.
Kun sitten tapasin sekä miniäni että hänen äitinsä, valkeni nopeasti mistä tuulee. Poikani anoppi, siis ikäiseni nainen, on todellinen lapsenmieli. Oletteko koskaan tavanneet ihmisiä, jotka käyttäytyvät täsmälleen kuin lapset, vaikka ikää mittarissa riittäisi jo pienen kylän isännäksi? Anoppilassa kaikki on vähän vaiheessa, eikä siellä kukaan oikein hallitse arjen ongelmia. Eikä ihme, sillä miniän äiti on ollut tähän mennessä jo kuusi kertaa eronnut!
Ei meillä ollut koskaan mitään sen syvällisempää juteltavaa asui omassa maailmassaan ja lähinnä vaihdoimme kohteliaita sanoja häissä.
Ensimmäiset merkit tulevista vaikeuksista tulivat esiin jo ennen häitä. Miniä raahasi poikamme tuon tuosta käymään anoppilassa: milloin tiputti keittiön hana vettä, milloin sähköpistorasia vaati vaihtoa, ja jos hylly putosi keittiöstä, poikamme sai kiiruhtaa sinne pelastamaan. Aluksi en viitsinyt puuttua ajattelin, ettei siellä tosiaan ole miehen kättä, ja ehkä apu on ihan paikallaan.
Mutta ajan mittaan anoppilassa tuntui tapahtuvan enemmän romurallia kuin vanhassa Ladan tehtaassa. Poika lakkasi käymästä meillä, ja selitti aina ettei ehdi kun vaimon kanssa mennään taas anoppilaan. Sitten kaikki juhlapyhätkin vietettiin siellä, ja meille jäi vain minä, vaari ja vähän pölypalloja.
Alkoi jo vähän harmittaa, kun poika jätti perhejuhlat väliin, mutta eniten otti päähän kun ei saanut edes apua, kun sitä pyysi. Erään kerran ostimme uuden jääkaapin ja pyysimme poikaa auttamaan sen kantamisessa. Aluksi lupasi tulla, mutta hetkeä myöhemmin soitti, että nyt ei käy, kun heidän pitää mennä taas anopille kun pesukone kuulemma vuotaa.
Kun soitin pojalle, taustalla miniä tiuskaisi: “Eikö vanhemmat oikeasti voisi palkata muuttomiehiä?”. Poika kyllä tuli, mutta oli niin nyreissään että teki mieli paiskata jääkaappi parvekkeelta.
Isä, etkö sä oikeasti saanut ammattilaista hoitamaan tämän? Nyt tämä jää minun kontolleni!
Nieleskelin siinä hetken ja mietin, miksei anoppi itse voinut tilata vaikka kodinkonekorjaajan. Vai elävätkö ne täällä jossain rinnakkaistodellisuudessa, jossa sellaisia ei ole keksitty? Poika yritti selittää, että anopilla on ollut huonoja kokemuksia: kaikki huijaa ja työn jälki on kehnoa, rahat menevät hukkaan.
Siinä vaiheessa ukko ei enää malttanut ja tiuskaisi, että ehkä anoppi ei tosiaan ymmärrä mitään koneista mutta lammaslauman johtamisesta on tullut ammattilainen ohjaa mielellään poikaa vähän joka suuntaan. Poikamme suuttui ja marssi ovesta ulos. En viitsinyt silloin puuttua tilanteeseen, koska mielestäni ukolla oli kyllä pointtinsa näyttää siltä että uusi suku elää poikamme niskoilla: hän toimii putkimiehenä, sähkömiehenä ja muuttomiehenä, eikä meille riitä aikaa ollenkaan.
Sen riidan jälkeen poika ei puhunut ukolle pariin viikkoon. Ja ukko tietenkään ei aio olla se, joka ensimmäisenä nöyrtyy pyytämään anteeksi. Minä sain sitten tasapainoilla siinä välissä, kuin perinteinen suomalainen jäärä: ukko on oikeassa, mutta olisi tämän voinut pojalle hellävaraisemminkin sanoa ja nyt poika mököttää eikä aio tulla edes kahville.
Isä ei suostu ottamaan yhteyttä poikaan, eikä pojasta ole pyytäjäksi ennen kuin isä pyytää anteeksi. Tässä pattitilanteessa ainoa, joka taisi selvitä voittajana, oli anoppi!
