Puhelin soi keskellä yötä.
Tyttäreni, täällä on tulipalo, meidän talo palaa. Äidin ääni värisi nyyhkytyksistä ja taustalla kuului tulen rätinää, huutoja, kaaosta.
Uni haihtui silmänräpäyksessä.
Äidin talo sijaitsi viidentoista kilometrin päässä Turusta, iso mutta jo elämänsä ehtoopuolella oleva talo. Kaupunki kasvoi ja liikkui eteenpäin, ja kylä, jossa talo seisoi, levittäytyi kohti kaupungin valoja. Aino alkoi muistella, kuinka vanha talo jo olikaan… tai oli ollut.
Taloon oli aikanaan pannut ensimmäisen hirren isoisän isoisä, ja myöhemmin hänen poikansa oli rakentanut toisen, kesäkäyttöön tarkoitetun kerroksen. Taas vuosien päästä sitä oli muokattu, jolloin toisesta kerroksesta tuli lämmin ja asuttava.
Taloa oli myös laajennettu pituussuunnassa, ja sivulle rakennettu kuisti kuin pieni siipi. Ulospäin talo näytti tukevalta, mutta se oli vain pintaa. Talvella kylmä tunki seinien läpi, kesällä tuntui kostealta.
Talo lahosi, hiljaa mutta varmasti se hajosi käsiin. Koko perhe tiesi sen. Talo olisi pitänyt purkaa, mutta äiti pysyi itsepäisenä remontti, ei purkua. Hän oli emäntä nyt, isä kuollut, häntä kuunneltiin.
Rahat riittävät vain remonttiin, ei uuden rakentamiseen.
Äiti, mihin sinä isoa taloa kaipaat? Pienempi riittäisi mainiosti, nykyaikaisia pohjaratkaisuja löytyy vaikka kahteen kerrokseen, ja rahaa jäisi vielä sinun rakkaisiin kukkiisi, Aino yritti taivutella.
Ainokulta, sinä et ymmärrä, puuttui puheeseen veli Tapio, tämä on meidän sukutalo, perintötalo, kotikartano. Kaikki pitää säilyttää. Kunnon remontti, ja kaikki on melkein kuin uutta.
Tapio oli aina äidin puolella, ja äiti puolestaan Tapsan. Ainon neuvot torjuttiin, vaikka niissä olisi ollut paras ratkaisu koko porukalle.
Aino oli jo oppinut. Kun veljen uusi projekti aina äidin tukemana ajautui karille, Aino vain levitti käsiään itse päättivät näin.
No, tehkää sitten se remontti.
Tyttö, tarvitaan kyllä sinultakin apua. Vähän vain, jos rahat ei muuten riitä. Myin jo asunnon, joka jäi perinnöstä isän siskolta. Mitäs me sillä Helsingissä?
Myitkö sinä puolikkaan asunnosta Helsingissä? Näihin purkukuntoisiin seiniin? Sillä rahalla olisi saanut vaikka uuden talon.
Minun osani oli vain puolet, toinen puolikas meni serkulle. Ei se silti riittänyt.
Ja sinä painostit hänetkin myymään, ajoit toisen suvusta pois?
En minä ajanut, hän osti pois minun osuuteni. Myönnän, myin halvalla, mutta ei sieltä enemmän tullut.
Äiti! Sinä et olisi tarvinnut rahaa, mekään emme. Olisit voinut…
Lahjoittaa? On minullakin perhe.
Ehkä olet oikeassa. Remontoikaa, jos kerran päätitte niin. Jos minulta ei apua tarvita, minä lähden nyt.
Aikaa kului. Kuukauden päästä seurasi yöllinen puhelu. Talo paloi poroksi. Aino ja hänen miehensä Matti saapuivat jo hiiltyneelle tontille. Pelastettavaa ei enää ollut.
Aino, ehdotan että annetaan äitisi asua yhdessä meidän asunnoista. Yksiö Puutarhakadulla on tyhjillään, vuokralaiset lähteneet.
Olin jo ajatellut samaa, mutta se on sinun asunto.
Ai rakas, eikö meidän kaikki kuulu meille molemmille? Äitisi tarvitsee apua. Yhden asunnon vuokratulo menetetään, mutta meillä on vielä kaksi muuta, ja kolmannessa asumme itse.
Mutta se on nimenomaan sinun…
Ei sillä ole väliä, tämä on yhteistä. Asukoon äitisi siellä. Kaikki tarpeellinen löytyy, ja henkilökohtaisissa tavaroissa autamme ostoksilla.
Äiti muutti, ostettiin puuttuvat tavarat. Eräänä iltana Aino saapui käymään varoittamatta, toi ruokaa ja halusi nähdä, miten äidillä menee. Olohuoneessa oli televisio, jota siellä ei ollut ennen. Huoneessa tuoksui kahvi.
Äiti, sanoit kaiken tuhoutuneen palossa. Tuo on se telkkari, jonka annoimme sinulle syntymäpäivälahjaksi. Ja kahvi? Siellähän on sama kahvinkeitin!
Luulitko, että olen kaiken varastanut? Vietiin tavarat pois ennen urakan alkua. Talo oli silloin pelkkää kivijalkaa. Oli vakuutuskin, sanoin vain mitä piti. Mitä ihmettä tässä nyt on? Huonekalut sinnittelevät Tapion asunnossa.
Hän sai uuden asunnon, mutta ei ehtinyt ostaa sohvia, kaappeja. Täältä löytyi. Omat tavarat vein jo sieltä pois, eihän he tarvitse minun vanhoja lakanoita.
Tapio osti uuden kodin? Miten…
Mistä minä tiedän. Ostettu on, minä en kysele.
Aino ymmärsi, että äidillä oli salaisuuksia, joita ei hänelle kerrottu. Mutta aika paljastaa kaiken. Hän oli oppinut, että äiti yritti ennen kaikkea Tapsan vuoksi.
Sillä veli-parka oli aina epäonnen poika, kaikki meni pieleen ja aina oli joku, joka petti Tapsaa. Mutta Aino tunsi olevansa se, jota petettiin kun mitään muuta ei selitetty.
Mitä teet raunioilla? Tontillahan olisi arvoa, vakuutuskin maksettu.
Kaikki meni, mitäpä sillä enää tekee. Myyn tontin, nyt on katto pään päällä. Onneksi tytär pärjää, kun taas pojalla vain velkaa, velkaa…
Mutta etkö voisi hankkia itsellesi uuden asunnon?
Eikö tämä kelpaa? Haluatko häätää oman äidin ulos?
Tämä asunto on Matin omaisuutta.
Eipä teillä köyhyydessä kieritä!
Rakennettaisiinko uusi koti, samalla tontille? Kaikilla naapureilla on uudet talot.
Kaikki on jo päätetty, tontin myyn pois. Näköjään sukutalo ei siirry eteenpäin, kun Tapio ei välitä. Ei halua asua maalla, kaupungin mukavuudet ovat tärkeämpiä.
En ala kinata.
Matti, äiti aikoo laittaa tontin myyntiin.
Hänen päätöksensä, mutta minä olisin rakentanut uuden. Siinä paikassa on jotain erityistä, pidin siitä aina. Isäsi tykkäsi istua vanhan koivun alla kesäisin.
Minullakin oli ikävä, kun se kuoli kuivana pystyyn. Tuli sellainen olo, että se oli hänen merkki. Entä jos rakennettaisiin sinne itse koti?
Tekisin sen mielelläni, mehän olemme siitä haaveilleet. Lapset halveksisivat, kun he saisivat viedä omia lapsiaan sinne.
Sinäpä osaat unelmoida.
Miksei, ja siitä tulisi äitisi koti myöhemmin.
Me rakennamme, mutta tontti on hänen. Jos todella haluat, pitää tehdä kaikki oikein ettei tule katumuksia. Ostetaan tontti häneltä.
Mutta hän on oma äitisi!
Siksi juuri pitää tehdä laillisesti, jotta hän ei voi valittaa. Unohditko, että minulla on epäonnekas veli?
Hoidan asian. Pian hän laittaa tontin myyntiin. Tai jos suoraan kysyy, myisikö meille?
Ei, hän ei myy suoraan meille, kiertää ja keksii tekosyitä.
Sitten ostetaan vain…
Miksi ette tulleet suoraan minulle?
Äiti, tarvitset rahaa. Voisitpa ostaa itsellesi kunnollisen asunnon.
Äiti vaikeni, mutta viivytteli asunnon hankinnassa.
Aino ja Matti rakensivat talon. Kaikki säästöt hupenivat siihen ja piti ottaa laina, mutta he selvisivät siitä, koska asumismenoja helpottivat vuokratuloista saatu eurot.
Kun muuttivat uuteen kotiin, elämä helpottui, he vuokrasivat entisen asunnon pois. Äiti ei kuitenkaan ostanut asuntoa itselleen rahat menivät taas Tapiolle, joka taas epäonnistui asuntolainojen kanssa.
Vakuutusrahoja ei koskaan maksettu tulipalo ei ollut sattumaa, tavarat oli viety ennen paloa, ja talo sytytetty. Loppu oli ollut silkkaa peliä ja kaikki menetti arvonsa.
Äiti kävi vieraissa.
Täällä on tilavaa, kun taas Tapiolla on ahdasta, lapset kasvavat, kaikille pitäisi olla oma huone ja asunnossa on vain kaksi.
Sanoinhan minä, että olisi pitänyt ostaa isompi. Ja olisi ollut järkeä rakentaa. Väärin meni, kun en siihen suostunut.
Yritin ehdottaa sitä jo ennen paloa. Rakennus ei ehkä olisi ollut yhtä iso, mutta olisi ollut kodikas ja moderni, me olisimme auttaneet.
Yritit ja annoin takaisin: tehkää mitä haluatte. Mutta minä tarjoan nyt ratkaisua: muuttakaa takaisin kaupunkiin. Saatte asuntonne, minä otan tämän talon. Ehkä Tapio muuttaa kanssani? Talo kuitenkin kuuluu ainoastaan miehille, niin on ollut aina!
Oletko tosissasi? Me rakensimme, mutta silti haluat antaa sen Tapsalle? Jos vanha talo ei olisi palanut, hän olisi myynyt sen aikaa sitten.
Oikeus sekin olisi ollut. Näin on ollut vuosisatoja.
Milloin? Talolla oli kahdeksankymmentä vuotta, vaikka puhut vuosisadoista.
Ei siitä kiistellä. Koska vaihdetaan?
Vaihdetaan talomme kaupungin asuntoon? Ei, äiti, olet nyt vaan asukas. Mitään muuta ei sovittu. Eikä olisi tarvinnut sitäkään tarjota.
Ymmärrämme kyllä, ettet enää osta asuntoa kaikki meni taas Tapsalle. Tämän talon perii toiset, ei Tapio.
Kyllä teillä vain on kaikkea, mutta pojalla ei onnea…
Onni? Myit Helsingin asunnon, vakuutus olisi taas mennyt hänelle, kaikki perintökin. Hänellä on ollut kaikki mahdollisuudet, säästöt, auto. Mutta emme me tätä rahaa taikoneet, me teimme töitä kaiken eteen.
Tapio on liian hyväuskoinen, kaikki huijaavat!
Huijattu olen ollut minä aina. Tämä talo, tämä maa on nyt meidän, kaikki ostettu ja maksettu. Tästä Tapio ei määräile enää. Voit aina tulla käymään.
Eräänä päivänä Ainon serkku Lauri tuli Helsingistä käymään.
Piti tulla katsomaan, miten sukulaiset pärjäävät. Täti kertoi, että täällä kituutetaan köyhyydessä, ja teillä on oikea linna!
Äiti sanoiko? Totta kai…
Itse jouduin ottamaan lainaa, juuri sain lyhennettyä viimeisen erän. Toin muuten korvakorut. Äiti käski antaa ne sinulle.
Loput… Täti silloin jo suremassa, että kaikki kulta oltiin luvattu hänelle. Sain pelastettua laatikon silloin, hän etsi sitä vaivihkaa.
Silloin olin epäileväinen, nyt tiedän. Nämä korvakorut äiti halusi sinun saavan henkilökohtaisesti. Ota, tädin lahja.
Onneksi sait piilotettua. Kaikki olisi päätynyt Tapsalle. Kaikki menee hänelle. Me raadaaan, äiti kantaa kaiken hänelle hopeatarjottimella!
Älä äidille palauta niitä, pidä itse, myy jos tarvitset. Äiti valehteli silloin varmasti.
Oletko varma? Kerro lisää…
Kerron kyllä…
Äiti kävi harvoin, jalat eivät enää kantaneet. Tapiolla oli kiire taas kerran häntä huijattiin. Aino ja Matti elivät rauhassa, lapset olivat iloisia. Laurikin vieraili usein. Elämä jatkui, ja jokainen rakensi onneaan tavallaan.
