Kylläpä meillä kaikilla on sukulaisia jotkut enemmän, toiset vähemmän. Ja jos sukua piisaa, löytyy joukkoon varmasti joku varsin varakas tapaus, joita muut sitten hieman karsaasti katselevat. Sitä ollaan kateellisia, kuiskutellaan keittiössä ja mutistaan rahasta kahvipöydässä, mutta silti nämä lottovoittajaserkut kutsutaan kekkereihin. Aina on toiveena, että saa edes kerran elämässään avata lahjapaperin ja löytää sieltä muutakin kuin Arabia-mukin.
Meidänkin suvusta löytyy tällaisia, oikeita varallisuuden virtuooseja. Muistan erään hääjuhlan viiden vuoden takaa, kun satuin olemaan paikalla. Kolmannen polven pikkuserkkuni pojanpoika meni naimisiin ja jostain kaukaa (ihan kuin Lapista saakka!) oli kutsuttu morsiamen puolelta ne tunnetut rikkaat sukulaiset. Tosi etäisiä, kukaan ei oikein muistanut, onko sukunimi Koskela vai Jokinen.
Moni tietää ajatuksen: kutsutaan ne varakkaat, josko tulisi luksuslahja. Varsinkin kun kyse hääjuhlasta silloinhan pitää pistää parastaan! Niinpä juhlat olivat täydessä vauhdissa, morsian ja sulhanen loistivat hymyä leveämpänä kuin Nuuksion järvet heinäkuussa. Ne rikkaat sukulaiset se varakas aviopari tietysti myöhästyivät ja köpöttivät paikalle juuri, kun lahjoja jaettiin.
Vieressäni istunut Aino kuiskasi tyynesti: No nyt nähdään, mitä tapahtuu. Veikkaanpa ettei sulhasen äiti ole lainkaan tyytyväinen, eikä ne tuorepariakaan liiemmin naurata.
Olin vähän ihmeissäni. Miksi muka? Onko sillä niin väliä, millainen lahja on?
Sitten koitti hetki, kun nuo vauraat sukulaiset marssittivat oman lahjakuorensa esiin. Ojensivat paksun kirjekuoren suoraan seremoniamestarille, joka availi sitä hartaudella kuin joulupukin toivelistaa. Kaikki hiljenivät, odotettiin: löytyykö sieltä asuntoavaimet, uuden Volvon avaimet, matka Mauritiukselle vai jäätävä tukko euroja? Seremoniamestari vilkaisi minua ja näytti hiljaa kuoren sisältöä. Sulhasen äiti laski setelit heti ja mulkaisi varakkaita suvun lampaita kuin lunta toukokuussa.
Tässäkö kaikki? Teidät kutsuttiin tänne häihin, kuljette Audilla ja teillä on henkilökohtainen kuljettaja, ja sitten annatte lahjaksi jotain pikkurahaa?! Olisitte edes voineet jättää antamatta koko lahjan!
Silloin ne rikkaat sukulaiset nappasivat kuoren ja totesivat kylmän rauhallisesti:
Jos lahjamme ei kelpaa, antakaa toiselle. Ja marssivat ovesta ulos suoraan parkkipaikalle livahtivat nopeammin kuin juhannussää ehtii muuttua.
Kylläpä siinä naurettiin, minäkin nauroin.
Jälkikäteen kuulin, että näitä rikkaita kutsutaan juhliin lähes pelkän lahjan toivossa. Paljonko ne nyt sitten antoivat ja veivät lahjansa takaisin? Siinä oli euroja ainakin pienen viikon Lapin-matkalle ja yöpymiset vielä päälle. Minusta sellainen olisi vallan mainio lahja, kun kerran ollaan etäistä sukua senkin seitsemän mutkan kautta. Mutta jostain syystä sulhasen äiti oli sitä mieltä, että se oli lahja suoraan köyhän torilta. Tätä on suomalainen suku.
