Erinomaista, että ehdotit erillisiä talouksia. Sitten vain pidän kaikki omani itselläni.
Kun mieheni siirsi iltapalalla lautasen sivuun ilmeellä, kuin olisin laittanut eteensä käristetyn silakan sijaan haastehakemuksen Helsingin käräjäoikeudesta, tajusin heti: kohta alkaa juhlavampi puheenvuoro. Jukka suoristi lautasliinansa, rykäisi ja katsoi jostain minusta ohi ilmeisesti suoraan tulevaan kukoistavaan kapitalistiseen uraansa ja sanoi:
Maija, olen tässä laskenut. Meidän budjetti huojuu, koska sinulta puuttuu taloudellinen ymmärrys. Siirrytään erillisiin talouksiin. Huomenna aloitetaan.
Jännite kuoli heti alkuunsa, mutta typeryys leijui asunnossa yhtä vahvana kuin lämmin uunissa paistetun muikun tuoksu. Laskin haarukan pöydälle rauhallisesti.
Erinomaista, Jukka. Sitten vain pidän kaikki omani, sanoin, hymyillen sillä hymyllä, jolla kyy pitää vapaaehtoista pupuaan silmällä.
Jukka räpäytti silmiään. Hänen päässään joka toimii kuin biljardipöytä, jossa ajatukset osuvat toisiinsa vain sattumalta ja kovalla kolinalla tämä ei tuntunut asettuvan mihinkään uomaan. Hän varmaan odotti kyyneliä, syytöksiä tai vähintään yhtä pientä myrskyä, mutta ei rauhallista hyväksyntää.
No niin, oletpa fiksu, hän nyökkäsi alentuvasti, jo mielessään suunnitellen paljonko säästää minulta. Minä alan säästää statukseeni. Miehellä pitää olla status, Maija. Sinulle… noh, sukkahousuihin riittänee.
Mieheni, Jukka Tapani, oli todellinen tapaus. Hänellä oli erityinen taito pitää itseään liike-elämän haimana, vaikka työskenteli keskiluokan toimistopäällikkönä yrityksessä, joka myi kiertoilmatakkoja. Hänen statuksensa näkyi yleensä uusimpien laitteiden hamstraamisena, joista 97 % ominaisuuksista jäi käyttämättä, ja netistä luetuissa voimalauseissa.
Sovittu sitten, nyökkäsin. Syötkö sen pihvin loppuun? Vai eivätkö ne enää mahdu budjettiin?
Hän söi. Ilmaiseksi. Viimeistä kertaa.
Ensimmäinen viikko uutta talouslinjaa kului ylpeyden siivittämänä. Jukka kulki kotona kuin ruokkohirvi, esittäen olevansa tietoinen taloudenpidosta. Hän osti itselleen premium-päiväkirjan, jossa oli nuoren naudan keinonahkaa, ja kirjoitti sinne menonsa.
Keskiviikkona hän tuli kotiin muovikassi kädessä, missä kilisi surkeasti kaksi tölkkiä halpaa olutta ja pussillinen halvimpia lihapiirakoita. Samalla purin päivittäistilaustani K-Supermarketista: siikaa, avokadoa, juustoja, tuoreita vihanneksia sekä hyväksi osoittautunutta valkkaria.
Jukka jäi nojaamaan keittiön ovenpieleen väsyneen taistelijan olemuksella.
Siinä sitä eletään leveästi, Maija, hän tokaisi osoittaen siikafileitä. Tuollainen tuhlaus siksi me mitään säästöjä ole saatu aikaan.
Ei me, Jukka, vaan minä, vastasin sitruunaa viipaloiden. Sinähän säästät statusrahaa. Oletko muuten ottanut oman hyllyn jääkaapista? Alalaatikkosi on siellä, juuri sopivan viileä sun omaisuudelle.
Hän hyrähti kylkeä ja laittoi lihapiirakkansa kiehumaan minun kattilaani.
Kaasu, sanoin kääntymättä. Mitä? Kaasu, vesi, kattilan ja käsitiskiaineen kulutus. Jaetaanhan me kaikki nyt?
Äh, Maija, älä nyt viilaa pilkkua! hän huitaisi ilmaa kuin pikkuruista kärpästä.
Viilaaminen on sinun hommaasi, Jukka. Tämä on markkinataloutta.
Yritti naurahtaa, mutta kuuma lihapiirakka tarttui suulaen, ja hänen irvistyksensä muistutti bulldoggia, joka on juuri maistanut sitruunaa.
Sä ärsyynnyt vain siksi, että estin sun pääsyn kortilleni, hän suodatti. Naiset suuttuu, kun eivät voi enää kontrolloida.
Lauantaina meille poikkesi Anja Kaarina, anoppini. Hän rakastaa minua täsmälleen samalla voimalla kuin halveksuu poikansa huteria talousratkaisuja. Hän oli aikoinaan pääkirjanpitäjä suuressa tehtaassa, ja luvuista hän välittää enemmän kuin ihmisistä.
Joimme kahvit ja söimme pullaa. Jukka istui vastapäätä, jyrsi kuivaa näkkäriä (alennustuote, hänen ostamansa), ja näytti siltä kuin olisi rangaistuksessa.
Äiti, kuule, Maija piilottaa jopa vessapaperia! hän valitti, toivoen myötätuntoa. Minulla vessassa rulla on kuin hiekkapaperia, mutta Maijan kaapissa kolmikerroksista persikan tuoksuista. Ihan on syrjintää!
Anja laski kupin lautaselle.
Jukka kulta, hän aloitti tyyneesti. Kun sinä sitä syrjintää ehdotit, mille ruumiinosulle suunniteltuna oikein ajattelit?
Äiti! Optimoin budjettia! Ostaisin auton! Auto? anoppi kohotti kulmiaan niin korkealle, että ne hävisivät otsatukan taakse. Sillä kahdella eurollako mitä säästät vaimostasi? Säästät vessapaperissa, että saat ruosteisen Corollan ja ajat sillä kuin moottoritiellä ruhtinas?
Se on sijoitus! parkaisi Jukka.
Sijoitus on se, että Maija jaksaa pitää sinut täällä, Anja sanoi päättäväisesti. Oikein hyvää pullaa muuten, Maija.
Jukka yritti ottaa pullapalan. Voileipäveitseni pysäytti hänen kätensä hellästi mutta päättäväisesti.
Viisi euroa, Jukka. Tai näkkäriä pöydästä.
Ootko tosissasi? Omasta miehestä? Äidin nähden?
Kilpailu on raakaa, kulta. Haarukka vuokralle, 50 senttiä.
Jukka säikehti, punastui, nappasi näkkärinsä ja poistui keittiöstä.
Hysteerikko, totesi anoppi. On isäänsä tullut. Säästi omaisuuttaan, kunnes pakkasin sen kaiken urheilukassiin ja palautin mummolleen. Pidä pintasi, Maija. Kohta alkaa vaihe minä mökötän niin kovaa että nenäkin jäätyy.
Kahden viikon jälkeen kokeilu meni kriittiseen vaiheeseen. Jukka laihtui, näytti kalpealta, mutta ylpeys ei antanut periksi. Puki likaisia paitoja (pesuaineet kun olivat minun, hänen oma saippuansa halveksimansa) ja nuuhki halpista deodoranttia. Katsoi minua välillä kuin nälkiintynyt, mutta pyrki silti esittämään itsenäistä.
Ratkaiseva ilta koitti perjantaina. Palasin töistä väsyneenä, mutta hyvillä mielin olin saanut bonuksen. Odottamassa oli yllätys: väsynyt neilikkakimppu ja pullo markan kuohuviiniä pöydällä.
Jukka istui pöydän ääressä kiiltäen kuin kilpaillusta kahden euron kolikko.
Maija, istu. Meidän pitää jutella. Voisin harkita, että höllennetään vähän. Olen valmis antamaan yhteiseen ruokarahastoon… hän piti tauon, sataviisikymmentä euroa kuussa.
Katsoin häneen. Kuivahtaneisiin neilikoihin, samppanjaan, joka jo ulkonäöstä saa närästystä.
Sataviisikymmentä euroa? Suureellista, Jukka. Mutta on yksi juttu. Otin laukusta mapin ja vedin esiin tulostetun Excel-taulukon.
Mikä tuo on? hän kysyi peläten.
Lasku, rakas. Asumisesta. Katso: keskustakaksion vuokra (sinäkin käytät olohuonetta ja keittiötä) 700 euroa. Sähkö ja vesi (sinä suihkuttelet 40 minuuttia kerrallaan) 140 euroa. Siivouspalvelut (minä siivoan, sinä et) 80 euroa. Yhteensä 920 euroa kuussa. Kahdesta viikosta siis 460 euroa. Sitten koneiden kulutus korvauksineen.
Jukka kalpeni ennen näkemättömästi.
Ota nyt tästä selvää: sä laskutat mua että asun oman vaimon kämpässä?!
Naisen, jonka kanssa jaat erillisen talouden, korjasin lempeästi. Kaikki mikä minun, on minun. Kämppä on minun. Sinä olet vuokralainen. Koska virallista sopparia ei ole, voin irtisanoa sut 24 tunnin varoitusajalla.
Kuin matalaa! Rahastat miestäs! Olen sentään mies!
Olet mies, joka säästää vaimonsa kustannuksella mutta unohtaa, että elää hänen rahoillaan, sanoin hiljaa, sanani putosivat painavina. Halusit olla itsenäinen? Ole sitä. Maksa. Tai etsi status, joka ei maksa näin paljon.
Hän haukkoi henkeään, räpytteli, heilui ja yritti muotoilla lauseita.
Kadut vielä! Minä lähden! Löydän sellaisen, joka arvostaa miestä, eikä neliöitä!
Onnea etsintään, Jukka. Ota myös ne lihapiirakat pakkasesta. Se on sinun omaisuuttasi, minä en muiden tavaroihin koske.
Hän ryntäili ympäri huushollia, pakkasi tavaroita laukkuun ja huusi minun olevan ahne, että pilasin rakkauden ja että nyt lähtee kylmään yöhön.
Soita äidilles, että laittaa pedin valmiiksi, neuvoin, kaataen itselleni lisää hyvää valkoviiniä. Ja ota Yango Economy, säästät statusta.
Ovenpauke oli niin kiihkeää, että toivoi ääneensä naapurin omantunnon heräävän. Minun kohdalla kyllä heräsi vain alakerran Sanni.
Asunto tuntui suloisen tyhjältä ja rauhalliselta. Katselin ikkunasta hämärtyvää Helsingin katua ja tunsin oloni aivan kevyeksi. Puhelin vinkaisi. Viesti Anja Kaarinalta: Tuli perille. Kiukkuinen, nälkäinen, vaatii oikeudenmukaisuutta. Sanoin että oikeus maksaa, eikä hänellä ole varaa. Laitoin laskun iltapalasta ja yöstä. Saa tottua markkinoihin. Kuinka sinä jaksat?
Hymyilin, ja vastasin: Hyvin jaksan, äiti. Suunnittelen ostavani uudet verhot. Säästetystä rahasta.
Ikinä ei kannata selittää toiselle, miksi hänen toimintansa on tyhmää. Paljon tehokkaampaa on antaa hänen itse maksaa siitä täysi hinta kukaan ei opi, ellei maksa omaa oppirahaansa. Jos toinen ehdottaa itsenäisyyttä, varmista, että hän oikeasti selviytyy, kun sen saa.
