Häitä ei tule
Aamu valkenee Helsingissä, ja Saara pysähtyy oven suuhun. Edessä seisoo hänen ystävänsä Aamu hääpuvussaan ja Aamu on tyrmäävä. Puku sopii hänen ylleen kuin valettu, ja silmissä loistaa hiljainen, lähes kevyt onnellisuus. Saara ei kykene peittämään ihastustaan:
Voi hyvänen aika, miten huokuvat sinusta ilo ja onni! hihkaisee Saara ihailevasti. Olen niin iloinen sinun puolestasi! Nyt vihdoin olet kääntänyt uuden sivun ja avannut sydämesi uusille tunteille on aika unohtaa Leevi! Olet oikea sankaritar!
Aamun kasvoilla häivähtää pieni irvistys, ja hymy katoaa, kun hän kiireesti alkaa aukoa puvun pieniä hakasia selästä, välttääkseen katsomasta Saaraa.
Parempi ottaa tämä pois, hän mutisee. Häihin on enää pari viikkoa. Jos tälle sattuu jotain, tuskin löydän samanlaista tilalle.
Saara puree huultaan. Hän tajusi heti lipsauttaneensa aivan väärän nimen miksi edes mainita Leevin tässä vaiheessa? Täällä, uuden elämän kynnyksellä, kun Aamulla on rinnallaan tasapainoinen ja fiksu mies, menneisyys ansaitsee olla hiljaa! Leeviä ei kuulu muistella, etenkin kun Aamu itki hänet aikoinaan jo monet kerrat pois.
Aamu oli joskus ollut aidosti varma, että Leevi oli juuri se oikea, joka on olemassa vain satukirjoissa. Mutta ajan kuluessa kaikki alkoi hajota: ensin Leevi etääntyi kuin varkain, sitten alkoi kommentoida valintoja, ystäviä, unelmia. Hän sai Aamun luopumaan työprojektistaan, kielsi lähtemästä vaihto-opiskelijaksi ulkomaille, ja vaati lopulta ihan uutta uraa.
Aamun perhe ihmetteli vieressä, mitä on tekeillä, kun valo tyttären silmissä hiipui. He eivät voineet auttaa, vaikka kuinka yrittivät puhua Leevi vakuutti Aamun siitä, että läheiset eivät hyväksyneet heidän “täydellistä rakkauttaan”. Ristiriita syveni, yhteydenpito vanhempiin romahti lähes olemattomiin.
Sitten eräänä päivänä Leevi hävisi. Jäljelle jäi vain arpi sydämessä ja pieni poika, jonka Aamu päätti pitää hinnalla millä hyvänsä.
Nyt Saara näkee ystävänsä kiirehtivän pois hääpuvusta, ja hänen mielessään viipyy tuskallinen syyllisyyden tunne. Hän halusi vain iloita ystävän puolesta, ei sohia vanhoja haavoja.
Nyt pikku-Leevi on nelivuotias. Hän on utelias ja vilkas, kyselee kaikkea miksi taivas on sininen, minne pilvet menevät, ja kuinka muurahaiset jaksavat kantaa käpyjä. Päiväkodissa häntä kehutaan fiksuksi: hän oppii nopeasti, muistaa runot ja kuuntelee satuja herkeämättä.
Usein poika viettää aikaa mummilassa, Aamun vanhempien luona. He ovat ottaneet vastuuta lapsenlapsen kasvatuksesta: käyttäjä lasta englannin kielikerhossa, uimassa ja baletissa. Aamu itse on poikansa kanssa silloin tällöin, mutta harvoin tuntia enempää.
Syy on yksinkertainen ja raskas: Leevi-poika muistuttaa hätkähdyttävän paljon isäänsä samat tummat kiharat, samanlainen pieni vino hymy. Joka hetki, kun Aamu katsoo poikaansa, hän muistaa menneisyyden pettymykset. Hän rakastaa Leevin vähintään yhtä paljon kuin kärsii mutta kyynel nousee usein silmäkulmaan, ja hän kääntää kasvonsa pois.
Eräänä iltana Aamu saapuu hakemaan poikaansa. Leevi istuu lattialla palapelin ääressä. Hän huomaa äitinsä ja juoksee heti näyttämään: Katso! Melkein valmis! Tuohon tulee talo ja tuonne puu ja tuohon koira!
Aamu polvistuu viereen, koskettaa hellästi tummia hiuksia.
Tosi hienosti olet tehnyt, hän kehuu.
Pieni Leevi mietiskelee hetken, katsoo sitten äitiään isoilla silmillään:
Äiti, missä minun isä on? Kaikilla tarhassa on isä, vain minulla ei
Aamun sisällä kaikki tiivistyy kipeäksi palloksi, mutta hän pakottaa itsensä vastaamaan rauhallisesti:
Isä on nyt kaukana, poikaseni. Mutta hän aina ajattelee sinua, ihan varmasti.
Miksi hän ei soita? Leevi kurtistaa kulmiaan ja miettii ratkaisua.
Hänellä on paljon kiireitä, Aamu yrittää nielaista kyyneleet. Mutta usko pois, hän on ylpeä siitä, että opit uusia asioita.
Pieni poika näyttää hyväksyvän vastauksen ja palaa palapelinsä pariin.
Hyvä on. Minä kokoan taloni loppuun, niin isä näkee kuinka fiksu olen!
Hiljaa Aamu painaa poikansa päähän kevyen suukon. Hetken hän vain istuu siinä, nauttii lapsen tuoksusta ja siitä, että tuo pieni poika on edes nyt hetken lähellä, onnellinen ja luottavainen kysymyksistä, joihin hänellä ei ole vastauksia, huolimatta.
Vieläkin Aamu välillä miettii Leeviä. Jossain syvällä hän edelleen etsii selityksiä hänen katoamiselleen. Ehkä jotakin pahaa tapahtui? Ehkä hän ei koskaan unohtanut Aamua? Näin hän saa itsensä pysymään pinnalla.
Perhe ja ystävät ovat yrittäneet kiskoa hänet takaisin tähän hetkeen äiti vihjaillut, että on aika jatkaa elämää, ystävät sanoneet suoraan: “Hän jätti sinut, nyt riittää”. Mutta Aamu ei suostu päästämään irti menneisyydestä. Hän palaa aina samoihin lupauksiin niihin, joita Leevi joskus antoi. Lopulta ystävät huokaavat ja antavat olla.
Aamu ei kuitenkaan jää paikoilleen. Hän seuraa somekanavia, lähettää viestejä yhteisille tutuille ja kyselee, mutta koskaan ei kuulu mitään. Silti hän ei osaa tai halua hyväksyä, että Leevi todella valitsi lähteä eikä aio palata.
Viiden pitkän vuoden jälkeen Aamun elämään ilmaantuu jotain uutta. Nyt se tapahtuu vahingossa hän kohtaa Otson ystävän syntymäpäivillä. Mies on rehellinen, lämmin ja huolehtiva. Aamusta tuntuu heti helpolta olla oma itsensä hänen kanssaan: Otso ei kysele, jos hän haluaa vaieta, eikä pakota mihinkään. Hän pitää mielessä, minkä kahvin Aamu tykkää, ja hoitaa pieniä asioita puolihuomaamatta. Hän jopa auttaa Leevin kanssa.
Vielä enemmän koskettaa, kuinka helposti Otso tulee toimeen Leevi-pojan kanssa. Heti ensimmäisestä kerrasta Leevi on vähän varautunut, mutta Otso laskeutuu hänen tasolleen ja kyselee suosikkipiirretyistä. Puolen tunnin päästä he jo rakentavat legoja yhdessä.
Vähitellen Otso tulee tutuksi myös Aamun vanhempien kodissa, missä Leevi asuu. Hän vie poikaa puistoon, opettaa pyöräilemään, lukee iltasadut. Kerran hän jopa ehdottaa Aamulle vakavasti: “Haluaisin olla tälle pojalle oikea isä. Jos sinä vain annat luvan, voisin adoptoida Leevin.”
Saara iloitsee ystävänsä puolesta. Aamu alkaa näyttää taas itseltään silmissä on kiiltoa ja huoliviiru katoaa kasvoilta. Mutta tänään Saara lipsauttaa vahingossa menneisyyden nimen, ja toivoo, ettei Aamu suotta vajoa suruun.
Aamu kuitenkin reagoi yllättävän rauhallisesti.
Olen kasvanut, hän sanoo ja asettelee hääpuvun varovasti sängylle. Osaan jo päästää irti. Joskus jopa kadun, että annoin pojalleni saman nimen. Olin nuori ja jääräpäinen. Mietin, miten te jaksoitte minua katsella.
Saara ottaa Aamua kädestä.
Aiotko ottaa Leevin takaisin itsellesi?
Kyllä. Otso on erityisesti ehdottanut sitä. Hän miettii, pitäisikö lapselle vaihtaa nimi. Sanotaan, että näin olisi helpompaa kaikille. Syntymätodistus kuitenkin uusitaan, jos Otson adoptointi menee läpi.
Aamu pysähtyy hetkeksi ikkunan ääreen ja katsoo, miten sadepisarat juoksevat alas lasia pitkin.
Ennen pelkäsin, että Leevi muistuttaisi minua liikaa menneestä. Nyt ymmärrän, että hän on vain minun poikani hän ansaitsee ehjän perheen ja molemmat vanhemmat, jotka oikeasti rakastavat! Mummia ja ukkia tarvitaan silti, mutta vanhempi on vanhempi. Ja Otso ymmärtää tämän, hän todella haluaa olla isä. Sinun pitäisi nähdä, miten läheisiä heistä on tullut jo nyt.
Hyvä ajatus! Saara sanoo. Voisitte yhdessä keksiä lempinimen, ja ottaa sen käyttöön vähitellen.
Ehkä, Aamu hymähtää. Katsotaan nyt. Mielelläni mietin rauhassa.
Todellisuus on, ettei Aamu ole vieläkään täysin irti päästänyt. Hän rakastaa Leeviä, mutta se rakkaus vain satuttaa. Hän huomaa viettävänsä vähemmän aikaa pojan kanssa, koska mieli murtuu itkuun joka kerta. Vanhemmat tarjoavat vähitellen vähemmän apua, ystävät ovat kyllästyneet kuuntelemaan, ja niin on aika keskittyä uuteen alkuun.
Häihin vaikkapa.
Se tuntuu vain uskomattoman vaikealta!
Otso on hyvä, mutta hän ei ole Leevi. Aamu ei tunne sydämessään samaa paloa, vaikka ottaa Otson huolenpidon vastaan.
Jos Leevi palaisi takaisin hän antaisi mitä vain ollakseen taas hänen kanssaan
*****
Häitä ei tule! Aamu ilmoittaa innoissaan, melkein pyörähdellen olohuoneen matolla. Eroamme kuin laivat merellä!
Otso katsoo häntä ymmällään. Viikko on häihin, kaikki on suunniteltu, vieraat kutsuttu, menu päätetty. Nyt Aamu sanoo, ettei tulekaan mitään?
Mitä sinä tarkoitat? Otso kysyy hitaasti. Mitä on tapahtunut, miksi et kerro kunnolla?
Aamu kääntää hänelle vain selkänsä ja alkaa laukata ympäri huonetta, viskellen tavaroita laukkuun. Hänen silmänsä loistavat hymy on totinen ja iloinen.
Leevi palasi! hän huudahtaa, katsomatta Otsoa. Hänen äänensässä on aitoa onnea, joka viiltää sydäntä. Hän tuli eilen selvitimme kaiken. En voinut edes uskoa sitä todeksi!
Aamu pysähtyy nyt, kääntyy vihdoin ja hänen katseessaan ei näy katumusta vain intoa uusiin seikkailuihin.
Kiitos kaikesta, mitä teit viime kuukausina, hän jatkaa pehmeämmin. Kanssasi oli hyvä olla, mutta en rakastanut sinua koskaan. Nyt saan mahdollisuuden olla onnellinen juuri sen kanssa, jonka vuoksi olen itkenyt kaikki nämä vuodet en aio hukata sitä.
Otsosta tuntuu kuin ilma katoaisi hänen ympäriltään. Taas Leevi sama mies, josta Aamu puhui aina haikaillen. Hän tiesi kyllä, että jokin osa Aamusta jäi menneeseen, mutta uskoi, että yhteiselo ja aika muuttaisivat kaiken.
Oletko jo puhunut hänen kanssaan? Otso saa kysyttyä hiljaa. Mitä hän sanoi, miten perusteli katoamistaan tällä kertaa?
Hän ei selitellyt mitään, Aamu vastaa napsahtaen. Hän vain sanoi, että ymmärsi tehneensä virheen. Että on ajatellut minua koko ajan.
Aamu alkaa taas pakkaamaan. Otso jää vain seisomaan, kun maailma ympäriltä häviää.
Me soitimme, Aamu selittää. Hänen vanhempansa halusivat hänet ulkomaille opiskelemaan, eikä voinut enää kertoa minulle lähdöstään. Koko ajan hänen mielensä oli minun luona. Nyt kaikki muuttuu, me menemme yhdessä ja elämme pitkän onnellisen elämän!
Aamu muistaa elävästi heidän ensimmäisen puhelunsa: Leevin ääni oli jännittynyt, katkonainen. Yritin vastustaa, mutta vanhemmat käytännössä pakottivat minut. Sanoivat, että joko lähden opiskelemaan Lontooseen tai menettävät minut kokonaan. Kaikki yhteydet katkaistiin, ei edes omaa luuria
Miksi et soittanut? Aamu kysyi tuolloin itkua pidätellen.
Miten? Sanomaan, etten kyennyt taistelemaan?
Silloin Aamu tunsi, kuinka kaikki suru suli pois.
Nyt kaikki on toisin, Leevi lupasi. Lopetin opiskelut, palasin enkä toiste lähde.
Aamun mielessä nuo sanat kaikuvat vieläkin.
Nyt hän hengittää kiihtyneenä, katsahtaa Otsoa ja näkee tämän kasvot kalpeina. Otson katse on tyhjä.
Älä huoli, hän sanoo edelleen sävyttömästi. Olen jo lähettänyt kaikille viestin selitin miksi häitä ei tule. Tulee sääliä, mutta niistä kyllä selviät.
Aamu tarttuu laukkuunsa, oikaisee hihnan. Katsoo Otsoa pitkään.
Älä soita eikä viestitä, hän toteaa päättäväisesti. Tämä päätös ei muutu.
Laukku heiluu käsissä, mutta askel suuntaa rohkeasti ulko-ovelle mitään epäröintiä ei näy.
Otso jää vain seisomaan, huoneessa leijuu yhä Aamun tuoksu, ja korvissa kaikuu sanat: Leevi ei ole sellainen!
Lopulta hän istuu alas, antaa itselleen luvan olla surullinen. Kaikki muuttui liian nopeasti, liian varmasti ja nyt hänen täytyy opetella elämään ilman Aamua, ilman tulevaisuuden suunnitelmia.
*****
Helsingissä, Taka-Töölössä, Leevi avaa oven yllättyneenä aikaisesta vierailusta. Oven takana seisoo Aamu matkalaukkuihin nojaten, kasvoillaan onni ja silmissä suuri toivo. Leevi on hetken sanaton miten Aamu on voinut ymmärtää kaiken näin totaalisen väärin?
Leevi on jo autuaan varma, että kaikki on takana. Kun Aamu alkoi seurustella Otson kanssa, Leevi huokaisi helpotuksesta. Hän voi palata arkeen, elää rauhassa uuden vaimonsa kanssa pelkäämättä itkuja tai syytöksiä. Hän oli jopa kiitollinen Aamulle, että tämä löysi jonkun toisen.
Kyllä hän soitti halusi hoitaa asiat kunnialla ja ehdotti tapaamista, mutta lähinnä muodollisuuden vuoksi.
Nyt Aamu kuitenkin seisoo ovella laukkuineen, selvästi luullen, että hän saa takaisin kadonneen unelmansa. Leevi ottaa askeleen taakse.
Leevi! Aamu huudahtaa. Nyt kaikki on selvää vihdoin olemme yhdessä!
Aamu tekee askeleen eteenpäin, mutta Leevi nostaa käden.
Odota hetki Sinä et taidakaan tietää kaikkea, hän sanoo hiljaa yrittäen olla lempeä.
Aamu kurtistaa kulmiaan ja hymy sammuu.
Mitä tarkoitat? Mehän sovimme, että keskustelemme kaiken!
Leevi huokaisee, tietäen hetken olevan väistämätön.
Olen ollut naimisissa jo kaksi vuotta. Olemme hyvin onnellisia vaimoni kanssa.
Aamu menee aivan kalpeaksi. Hän vaikenee hetken, kuin ei uskoisi lainkaan. Sitten kasvoilta paistaa hämmennys, kiukku ja loukkaus.
Miten voit sanoa noin? Sinä soitit, sanoit, että kaikki on toisin!
Soitin, jotta voisimme hyvästellä kunnialla, Leevi sanoo pehmeästi. Ajattelin, että meidän pitää päästää irti. Sinä taidat ymmärtää tilanteen eri tavoin.
Aamu perääntyy, puristaa käsiään nyrkkiin. Kyyneleet nousevat silmiin, ääni värähtää suuttumuksesta ja surusta.
Sinä valehtelit! Huusit aina, että rakastat minua. Annoin kaiken mennä sinun takiasi!
Leeville nousee kiukku. Hän ei halua riidellä käytävässä.
En koskaan luvannut sinulle mitään, hän sanoo nyt tiukasti. Sinä päätit, mitä tapahtuu. Nyt tiedät totuuden.
Aamu raivostuu, nappaa laukun ja heittää sen eteiseen. Tavarat leviävät pitkin lattiaa, mutta hän vain huutaa vaatimuksia ja selityksiä, kunnes Leevi ohjaa hänet ulos tiukasti mutta kohteliaasti. Hän sulkee oven toivoen, että tämä on viimeinen kerta.
Aamu kuitenkin jää huutamaan rappukäytävään. Naapurit kurkkivat kyräillen ovistaan. Lopulta, kun meteli yltyy, hän lähtee. Viimeisen kerran Aamu kääntyy, huutaa kyynelten läpi: Minä vielä palaan! Kadut tätä!
Leevi huokaa mittaamattoman syvältä. Nyt on pakko tehdä suuri ratkaisu tämä koti on valmis myyntiin, hän miettii, ja alkaa selata kiinteistövälitystä kännykällä.
*****
Aamu vaeltaa Helsingin kaduilla, ympäröivä maisema sumenee. Hän ei ymmärrä, mitä on tapahtunut. Kuvitelmissaan Leevi ottaa hänet avosylin vastaan, mutta todellisuudessa lyödään kylmä ovi vasten kasvoja.
Lopulta askeleet vievät vanhan kodin rappuun. Itkuisena hän painaa ovikelloa ja Otson ilme ovenraossa on kylmä. Hän ei pyydä sisään.
Otso, pyydän tiedän tehneeni väärin. Kadu, sanani, tekoni, kaiken. Haluaisin yrittää vielä kerran, hän sanoo ääni väristen. En enää koskaan mainitse Leeviä. Sinä olet ainoa, jonka kanssa haluan olla onnellinen. Anna minulle mahdollisuus!
Otso pudistaa rauhallisesti päätään.
Teit päätöksen jo tänä aamuna. Sinä valitsit. Nyt sinä haluat palata, kun toinen sulki oven?
Kyllä! Aamu vastaa lähes epätoivoisena. Rakastan vain sinua.
Otso huokaa, katsoo silmiin lempeyttä, mutta ei epäilystä:
En enää usko sinun sanoihisi. On parempi, että jätät meidät molemmat rauhaan.
Aamu jää seisomaan rappukäytävään, kuuntelee oven kolahtavan. Hän liukuu istumaan portaille, upottaa pään käsiinsä ja antaa kyynelten valua. Nyt hän on menettänyt sekä Leevin että Otson eikä tiedä, mistä aloittaa uudestaan.
