Kielletty rakkaus voi olla tuskallinen kokemus, ja valitettavasti minä jouduin juuri tällaiseen tilanteeseen ja omani oli vieläkin monimutkaisempi. Toisena vuotenani Helsingin yliopistossa rakastuin upeaan tyttöön nimeltä Ainikki. Hän oli kaunis, älykäs ja sydämellinen, mutta äidilleni hänen vaatimaton perhetausta oli liikaa. Äiti oli vakuuttunut siitä, ettei Ainikki ollut arvoni tai perheemme aseman arvoinen, ja että minun olisi etsittävä kumppani omasta piiriystäväpiiristämme.
Äidin vastustuksesta huolimatta jatkoin suhdetta Ainikkiin, kunnes eräänä päivänä sain häneltä kirjeen. Sen sanat tuntuivat jäältä sydämessäni: hän ei enää jaksanut äitini jatkuvaa painostusta ja oli päättänyt lopettaa suhteemme. Tuo uutinen johti kotona kiivaaseen riitaan, jonka jälkeen päätin muuttaa pois halusin itsenäisyyttä ja vapautta äitini vaikutusvallasta. Silti sydämeni jäi Ainikin pauloihin, enkä voinut ymmärtää, miksi hän oli jättänyt minut sillä tavoin.
Sitten, yhtenä ennalta arvaamattomana päivänä, kun vein roskia sisäpihalle, näin Ainikin seisovan väristen rappukäytävän ovella, kyyneleet poskellaan. Huolestuneena hänen voinnistaan kutsuin hänet sisään, pois hyytävästä pakkasesta. Kotini lämpimässä Ainikki avasi sydämensä: äitini oli suunitellut kaiken ovelasti, kirjoittaen kirjeen, joka sai näyttämään siltä, että Ainikki olisi jättänyt minut kirjeessä äiti väitti, että olin löytänyt uuden ja muuttanut tämän kanssa yhteen.
Kun totuus viimein paljastui, Ainikki ja minä löysimme jälleen toisemme, rakkaus kipinöi entistä voimakkaammin. Päätimme yhdessä, ettemme enää antaisi yhteiskunnallisten odotusten määrittää elämäämme. Löysimme lohtu toisistamme tiesimme, että rakkautemme oli vahvempaa kuin mikään ulkopuolinen tuomio. Tuosta päivästä lähtien astuimme yhdessä läpi elämän, käsi kädessä, emmekä enää antaneet kenenkään muun määritellä onneamme.
