Mieheni perheen tavat saavat minut voimaan pahoin en kykene käymään heidän luonaan.
En vieläkään pysty menemään mieheni vanhempien luokse kylään, sillä heidän tietyt tapansa aiheuttavat minulle kuvotusta. En voi olla reagoimatta; ruokahetket heidän pöydässään aiheuttavat suorastaan inhoa. Voin kyllä keskustella heidän kanssaan, mutta ruokailutilanteisiin en kykene osallistumaan. Mieheni ei näe tässä mitään outoa, ja anoppini pitää minua vain hienohelmana ja nirsompana kuin oikeasti olenkaan.
Onneksi asumme mieheni kanssa omassa kodissa, erillään hänen vanhemmistaan. Emme tosin asu tarpeeksi kaukana, jotta selviäisin pelkillä puhelinsoitoilla minun täytyy välillä vierailla heidän luonaan. Jokainen vierailu aiheuttaa minulle kuitenkin stressiä, ja yritän keksiä selityksiä välttääkseni menemisen. Mieheni perhe on muuten tavallinen isä ja äiti, molemmat työssäkäyviä ja korkeakoulutettuja. Koti on viihtyisä ja siisti, mutta aina kun istumme ruokapöytään, mieleni valtaa kylmä tunne. Olen hyvin tarkka ruuasta: en esimerkiksi koskaan maista puolisoni lusikasta, jos hän on jo nuollut sen. Vaikka kuinka yrittäisin, se ei onnistu.
Varsinkin anoppini kanssa en ole koskaan löytänyt yhteistä säveltä ruokapöydässä. Heillä kaikki on hyvin suoraviivaista: esimerkiksi anoppi sekoittaa salaatin isossa kulhossa, maistaa sen suolaa, nuolee lusikan ja laittaa sen takaisin kulhoon. Se tuntuu minusta sietämättömältä.
Toinen esimerkki: kun juomme joskus ruokajuomaksi viiniä, ostan oman pulloni. Anoppi saattaa ilman varoitusta ottaa lasistani hörpyn maistaakseen juomaani. En ymmärrä sitä; minusta se on epäsiistiä ja vähintäänkin epäkohteliasta. Koetan vaihtaa lasini vaivihkaa, mutta eikä siinä aina onnistu. Appiukon käytös hermostuttaa minua: hän pilaillee kustannuksellani koko illan, välillä hyvinkin loukkaavasti. Mieheni yrittää rauhoitella tilannetta, mutta mikään ei oikeastaan muutu.
Anopilla on myös outo tapa kaataa syömättä jäänyt ruoka takaisin kattilaan. Jos esimerkiksi keittoa jää syömättä, hän kaataa lautaselta kattilaan ja laittaa jäähtyneenä jääkaappiin samoin menetellään salaatin kanssa, jota vieraat eivät ole jaksaneet lopettaa. Siksi en koskaan syö heidän luonaan mitään, joka ei ole juuri valmistettu: todennäköisyys, että kyseessä on ollut jonkun edellisen vieraan jäämä, on suuri.
Lisäksi mieheni äidillä on omintakeinen keino testata paistinpannun kuumuus: hän sylkäisee pannulle ennen paistamista. On erikoista, miten monin muin keinoin lämmön voisi testata, mutta tästä tavasta ei tingitä. Hänen mielestään kuumuus tappaa bakteerit, mutta minua inhottaa, enkä saa mielikuvaa pois ajatuksistani.
Kun kerran näin heidän jättävän koiralle astiat nuoltaviksi, mittani täyttyi. Ruoka-astiat, joissa oli ollut vaikka perunaa ja lihapataa, annettiin lattialle koiralle nuoltavaksi, minkä jälkeen ne nostettiin muiden astioiden joukkoon tiskialtaaseen kuin mitään erikoista ei olisi tapahtunut.
En enää kestänyt vaan ilmoitin, ettei minun mielestäni ole sopivaa syödä samalta lautaselta kuin koira. Minulle naurettiin ja sanottiin, että astiat pestään hyvin. Mutta koiran ei pitäisi nuolla ihmisten ruoka-astioita. Ehdotin anopille, että jos hänestä ei ollut väliä, voisin hyvin pestä koiran kupin ja syödä siitä. Hän loukkaantui tästä pahasti. Mutta minusta se oli loogista hänen ajattelutapansa mukaan pesuhan ratkaisee kaiken? Mieheni väitti, että olin ylireagoinut, mutta minä tiedän olleeni oikeassa.
En halua mennä mieheni vanhempien luokse. Voisin viedä omat eväät ja astiat, mutta sitten juhla pilaisi ja anoppi loukkaantuisi todella paljon. En tiedä, mitä tehdä en halua asettaa miestänikään vaikeaan asemaan, sillä jos en lähde mukaan, hänkin on harmissaan, mutta minunkaan ei tee mieli mennä sinne, kun en viihdy.
Haaveilen muutosta esimerkiksi Turkuun, jolloin vierailut loppuisivat ja voisin puhua anopin kanssa vain puhelimessa. Tiedän, että se auttaisi paljon, enkä halua enää joutua heidän pöytäänsä istumaan.
