Anteeksi nyt, aloitti yksi poliiseista. Mutta tämä rouva väittää, että teidän kissanne oli hypännyt hänen parvekkeelleen, käynyt hänen kimppuunsa ja sitten vienyt hänen kissanpentunsa
Sä tiedät ne talot, joita kutsutaan kulmataloiksi. Sellaiset, joissa kaksi rakennuksen siipeä leikkaa toisiaan suorassa kulmassa ihan 90 asteen kulmassa.
Jos sisäpihalla on parvekkeita, ne kulmaparvekkeet melkein osuvat toisiinsa.
Just se melkein on ehkä puolitoista metriä.
No mutta
Yksi mies ja nainen, jotka asuivat viidennessä kerroksessa, olivat palaamassa kotiin töistä. He olivat töissä samassa firmassa, ja kulkivat työmatkat yhdessä omalla autollaan.
Pihalla he näkivät, kun kulkukoirat hyökkäsivät kodittoman kissan kimppuun sellaisen, jota talon asukkaat, he mukaan lukien, kävivät ruokkimassa.
Mies hätisti koirat pois, mutta kissalle tuli kuitenkin osumaa. Onneksi ei hengenvaarallista. He ottivat kissan ja kantoi autolle.
Eläinlääkärillä sen haavat putsattiin ja ommeltiin, se sai tipan, lisäravinteita ja antibioottipiikin, ja heille sanottiin, että kissaa pitäisi tuoda näytille ja pistoksille joka päivä viikon ajan.
Näin Unto tuli heille kotiin.
Unto? Miksi just se nimi? Mietit varmaan. No, tulee sanasta untamo siinä on sellainen järeä meininki. Ja ulkonäöltäkin Unto näytti aikamoiselta häiskältä. Mutta totuus oli vähän toisenlainen…
Pelottavan näköinen Unto tottui lämpöön ja huolenpitoon hämmästyttävän nopeasti. Jo muutaman päivän päästä se pötkötteli pehmeällä vilttinsä päällä sohvalla, kehräsi onnellisena ja siristeli silmiään, kun nainen sitä silitti.
Katso nyt, mikä lellikki siitä tuli, nainen nauroi ja rapsutti sen mahaan.
Untoa vähän kivisti vielä, haavat olivat arat, mutta silti se kehräsi. Ilmiselvästi sille teki hyvää.
Se alkoi pitää ruokaa, leikkiä ja nukkua heidän jaloissaan yhä useammin, ja pian sen turkki kiilsi ja katse kirkastui. Vanhat muistot kylmä, nälkä, jatkuva pelko katosivat hiljalleen, kuin pahaa unta vain.
Nyt Unto istui usein parvekkeella, tarkkaili pihan tapahtumia ja nautti lämmöstä. Ulkomaailmaan ei ollut enää takaisin kaipuuta; vapauden hinta oli tullut liiankin selväksi.
Naapuriparvekkeet eivät Untoa kiinnostaneet, kunnes
Kunnes melkein kosketusetäisyydellä olevan seuraavan porraskäytävän parvekkeelle ilmestyi pieni kissanpentu. Sellainen pörröinen, hyvinhoidettu napero.
Rotukissa, hemmoteltu lämpimässä… Mistäpä tuo tietäisi mistään mitään, Unto mietti ja tuhahti halveksuvaan sävyyn, kääntäen selkänsä ja nostaen häntänsä ylös.
Mutta seuraavana päivänä Unton korvaan osui outo ääni. Hän kuunteli tarkasti ja tajusi, että ääni tuli juuri sen hemmotellun kissan suunnasta.
Unto meni lähemmäs.
Pikkuinen oli vetäytynyt nurkkaan ja itki hiljaa.
Hei! Unto huikkasi. Mikäs täällä on hätänä? Loppuiko herkkuruoka?
Pentua pelotti, ja se piiloutui entistä tiukemmin seinään, mutta pysyi hiljaa.
No miksi sinä itket? Unto kysyi uudestaan.
Silloin pentu, pysytellen piilossaan, kuiskasi:
Se löi minua tossulla… Tiedätkö miltä se tuntuu?
Unto ei tiennyt, miltä tossun isku tuntui. Nyt häntä jo rakastettiin ja hellittiin, annettiin kaikki anteeksi. Kipu hänelle oli kuitenkin tuttu.
Tossulla? Miksi?
Mä nauuin aamulla. Oli nälkä…
No mutta? Unto ihmetteli.
Sitä ärsytti se kiljuminen, niin se löi ja huusi…
Unto vaikeni. Pieni harmaanmusta pallero vapisi nurkassaan, eikä uskaltanut päästää ääntäkään.
Yhtäkkiä Unto muisti oman kadulla vietetyn elämänsä kylmyyden, nälän, pelon.
Löikö usein? hän kysyi hiljaa.
Melkein aina, pentu nyyhkäisi. Jos tulee yhtään älämölöä tai tekee pienenkin tempun. Se ei tykkää musta…
Mutta puhelimessa se kehuskelee kavereille, miten kallis kissanpentu sillä on. Että mä olen jotenkin arvokas. Mutta mä en ymmärrä mitä se tarkoittaa…
Unto tiesi kyllä. Hänen emäntänsäkin sanoi usein: Olet minun arvokkain.
Mutta tässä sanalle oli annettu jo ihan toinen sävy.
Ilme synkkeni. Tilanne tuntui oudolta. Untoa kävi sääliksi pentu. Kadulla ollessa hän olisi tiennyt heti, miten toimia. Mutta nyt…
Nyt hän oli kotikissa henkeen ja vereen. Mitä oikein pitäisi tehdä tällaisessa tilanteessa?
Pentu huudettiin sisälle. Se painoi korvansa ja häntänsä matalalle, ja pelosta allekin tuli pieni lätäkkö. Se livahti nopeasti avonaisesta ovesta.
Unto jäi katsomaan lattialle jäänyttä länttiä. Mieleen tuli se, kun hänet pienenä koira oli säikäyttänyt niin, että hänkin pelästyksestä pissasi alleen…
Tämän jälkeen Unto vietti melkein kaiken aikansa parvekkeella. Uusi tuttavuus oli saanut nimen Euro.
Unton mielestä sopivampi nimi olisi ollut Resu.
Resu oli jo tottunut Untoon, ja tuli usein parvekkeelle valittamaan:
Se sanoi tänään, niiskutti pentu, että jos vielä pidän melua, se heittää minut alas parvekkeelta. Ei jaksa enää siivota jälkiäni…
Unton karvat nousivat pystyyn ja kulmahampaat paljastuivat itsestään.
Hän kuuli usein huutoa ja kiroilua naapurista, joskus myös
Joskus kuului se sama tossun isku pienen kehoon.
Unto oli tehnyt päätöksensä jo aikaa sitten. Sitä piti vain pelko.
Ne heittää ulos. Ihan varmasti heittää. Unto mietti.
Hän ei halunnut enää kadulle kylmään, nälkään ja yksinäisyyteen. Eikä varsinkaan menettää niitä ihmisiä, jotka olivat hänet pelastaneet.
Mutta ajatus siitä, että nainen tappaisi kissanpennun, ei antanut rauhaa.
Kaikki tapahtui muutamaa päivää myöhemmin.
Unto istui taas parvekkeella ja kuunteli. Naapurista kuului riitelyä. Nainen makasi sängyllä ja karjui taas Resulle.
Unto näki kaiken peilipinnasta parvekkeen lasiovesta.
Nainen kumartui, nosti tossun, heilautti kohti maahan painautunutta pentua ja huusi:
Tapan sinut, senkin roskakissa!
Unto ei tiedä, miten päätyi naapuriparvekkeelle. Hän vain hyppäsi sen puolentoista metrin matkan.
Nainen ei ehtinyt heittää tossua. Hänen sänkynsä jalkopäähän ilmestyi kuin ilmestyi…
Ei. Se ei ollut enää Unto.
Se oli jotain muuta.
Iso, hirmuinen kolli, hampaat irvissä, sähisi ja murisi niin että nainen näki jo tulen lieskat suusta ja kipinät silmistä.
Ainakin hänestä itsestään siltä tuntui.
Nainen kiljaisi, pudotti tossun ja hänen pyjamahousuihinsa tuli lämmin läikkä.
Hän näki paholaisen.
Tuo paholainen nosti tassunsa, kynnet ulkona. Nainen kirkui ja suojasi itseään käsillään ja menetti tajunsa.
Kymmenen minuutin päästä Unton omistajien ovikello soi. Oven taakse ilmestyi sekaisen näköinen naapuri villi katse silmissään.
Teidän kissanne hyökkäsi kimppuuni! se huusi. Se raapi minua ja varasti minun kalliilla rahalla ostamani kissanpennun! Soitan poliisit!
Rouva hyvä, emäntä vastasi rauhallisesti. Meidän kissamme on ollut koko ajan sisällä. Eikä meillä ole teidän kissanpentua täällä.
Naapurin naama vääntyi, hän yritti vielä jatkaa, mutta suutaan pääsi vaan sähinää. Hän paiskasi oven perässään naapuriasuntoon.
Kymmenen minuutin päästä poliisit tulivat. Ja niiden perässä seisoi se sama naapuri, joka selitti asiaansa ääni väristen.
Anteeksi, aloitti toinen poliiseista, tämä rouva väittää, että teidän kissanne hyppäsi hänen parvekkeelleen, kävi hänen kimppuunsa ja varasti hänen kissanpentunsa…
Mitä?! mies ja nainen tokaisi samaan aikaan.
Derästä ja hämmennys oli ihan ilmeissä.
Olkaahan tervetulleita, mies sanoi rauhallisesti. Voitte vaikka itse katsoa, että meidän kissa nukkuu tuossa sohvalla. Ja mitään pentua ei täällä ole.
Kaikki kävelivät sisään. Unto tosiaan kuorsasi sikeästi sohvalla.
Tuossa se! Se se on! kirkui naapuri. Se hyökkäsi kimppuuni ja varasti minun Euroni!
Anteeksi, että mitä hän varasti? poliisit kummastelivat. Kissa varasti teiltä euroja?
Tajuatteko te mitään?! naapuri tiuskaisi. Pentuni nimi on Euro!
Poliisit vilkaisivat toisiaan ja kurkistivat parvekkeelle.
Melkein kaksi metriä, toinen mittaili katseellaan.
Haluatteko tosiaan väittää, että kissa hyppäsi tuon matkan pentu suussa? toinen poliisi jatkoi.
Ettekö usko minua?! nainen huusi. Hän riehui olohuoneessa ja kiljui: Euro! Euro! Euro!
Se avasi kaapit, penkoi laatikot, heitti sängyltään lakanat ja pudotti vaatteet lattialle.
Poliisien oli pakko istuttaa nainen alas.
Rouva, sanoi toinen poliiseista tiukasti. Rikotte parhaillanne lakia. Tällaisesta sotkusta naapuri voi nostaa kanteen.
Kanteen?! Minua vastaan?! Kun heidän kissansa hyökkäsi ja varasti minun kissan?!
Muuten, tokaisi toinen poliisi, Voitteko näyttää mistä teitä on raapaistu tai purtu?
Nainen jäi seisomaan, meni hämilleen ja alkoi huutaa:
Minä löydän teille kyllä oikeutta! Kolkkaan teidät kaikki vielä!
Anteeksi, emäntä sanoi ystävällisesti, mutta teistä tulee aika vahva virtsan haju… Voisitteko nousta tuolta penkiltä?
Naapurilla silmät laajenivat. Hän punastui, kalpeni ja sitten harmaantui kasvoiltaan.
Hän ryntäsi ulos ja paiskasi oven perässään.
Teettekö rikosilmoituksen? kysyi toinen poliisi.
Ei, ei tässä, pariskunta sanoi yhdestä suusta.
Taitaa olla vähän omassa maailmassaan se rouva, nainen totesi pehmeästi.
Anteeksi häiriöstä, poliisit sanoivat ja lähtivät.
Mies ja nainen kääntyivät Unton puoleen, joka istui nyt hereillä sohvalla.
No niin… mies totesi.
Niinpä niin… nainen sanoi perään.
Unto katsoi heitä vähän syyllisen näköisenä, loikkasi alas ja käveli kaapille.
Hän nosti tassullaan oven auki, hyppäsi hyllylle ja veti varovasti pyyhepinon alta… kissanpennun.
Voi hyvänen aika… pariskunta huokaisi.
He istuivat alas.
Unto toi sen pienen harmaan Resun varovasti heidän viereensä.
Mitäs me nyt tehdään? nainen kysyi, nosti Resun syliinsä ja asetti sen polvelleen.
Resu värisi ja yritti kutistua entisestään.
Ei hätää, pieni, mies sanoi rauhoittavasti.
Meillä kissoja ei satuteta, nainen jatkoi silitellen pentua selästä. Mutta sinä, rakas Unto, olet nyt pikkuisen rangaistuksessa. Näin ei voi toimia. On yritettävä hoitaa asiat muuten…
Mutta miten muuten? mies ihmetteli. Se pelasti pennun hirviöltä. Siitäkö pitäisi moittia?
Eikä meillä mitään kissanpentuja ole. Mehän kuultiin, mitä poliisit sanoivat.
Aina tuo sama… nainen huokaisi Resulle. Miesten touhut. Haluaisiko sinun isäntäsi vielä palkita Unton?
Totta kai! Palkita pitää! mies hymyili. Tuuhan Unto, mennään hakemaan kanaa.
Kato nyt tuota, nainen nurisi etsien tukea Resulta.
Mutta pentu kurottautui varovasti ja sylkäsi tassuillaan hänen kättään, painautuen lämpimästi siihen kiinni.
Nainen hymyili ja sanoi sovittelevasti:
No… Ehkä nyt ensimmäistä kertaa annan anteeksi.
Mies lähti Unton kanssa keittiöön, Resu jäi polvelle kehräämään. Nyt sekin ymmärsi, miten ihanalta tuntuu, kun joku silittää.
Ja se mietti vieläkin tuota arvokkaan merkitystä.
Jostain syystä se tuntui paljon kauniimmalta tuon lempeän naisen suusta.
