Hei kuule, äiti täyttää jo 65 vuotta. Pitäisi kyllä mennä lakimiehelle ja laittaa talon paperit kuntoon, että perintöasiat on selvillä, huomautti sisko kylässä.
Viikko sitten meidän äiti piti pienimuotoiset 65-vuotissynttärit. Hän ei halunnut mitään isoa juhlaa, vaan kutsui meidät kotiinsa iltaa viettämään. Vein hänelle ison kimpun ruusuja, lämpimän aamutakin ja vielä tossut kaupan päälle. Lisäksi laitoin kirjekuoreen 300 euroa, tarpeeseenhan ne aina tulee.
Mutta vaimo ja lapset eivät päässeet tulemaan. Poika sairastui, tyttärellä kisat ja Riitta lähetettiin pikaiselle työmatkalle Helsinkiin. Lapset piirsivät kuitenkin mummille ison kuvan, jossa me kaikki seistään kodin pihalla.
Maalle saapui sitten vielä mun pikkusisko Veera:
Kuule, mä unohdin ostaa äidille mitään. Sano vaikka, että se aamutakki on meidän molempien lahja.
No selvä. Mutta etkö muistanut äidin juhlia? Ja tasaluku vielä.
Voi Jussi, tietäisit millaista hässäkkää töissä on just nyt!
Veera ei oikein ole itsenäisyyden huipentuma, tiedät kyllä. Syntyi Irja-tyttö jo 19-vuotiaana joku opiskelijakämppiksen poika oli asialla, mutta eipä poika ottanut vastuuta, ei maksa elatusmaksujakaan. Silloinhan mä olin vielä rakennuksella töissä, lähetin Veeralle rahaa ruokaan ja vauvajuttuihin. Hankinpa Iirikselle jopa paikan tarhasta ja Veeralle duunin kaverin kaupassa, mutta eihän sisko siellä kuin kolme kuukautta jaksanut.
Nykyäänkin elelee tilapäistöillä tekee kynsiä tai ripsienlaittoja milloin missäkin. Viime kesänä käväisi töissä Ruotsissa, jätti tytön äidille siksi aikaa. Muttei sieltäkään kuin 7000 euroa tuonut, ja sekin meni puolessa välissä uuteen puhelimeen ja Iirikselle läppäriin. Itsehän tienaan tuon verran kuukaudessa, kun teen pitkää päivää firmassa.
Äiti oli iloinen, että saatiin tulla paikalle, laittoi pöydän täyteen suomalaisia herkkuja. Mukana oli myös naapurin Helmi ja täti Orvokki.
Mutta perhejuhlat päättyivät riitaan, kun Veera alkoi herkutellessa puhua perinnöstä:
No niin äiti, kenelle sä sen talon meinaat jättää?
Voi että, Veeruliini. No, kai te sen puoliksi jaatte kun mun aika koittaa.
Mitä puoliksi muka? Jussilla on jo oma koti ja yritys. Mä oon vieläkin vuokralla. Mitä järkeä hänen saada talo?
Sisko puhui kuin äiti olisi jo yhdellä jalalla haudan partaalla, suoraan vieraille, häpeilemättä.
Veera, ei nyt tätä, älä pilaa juhlaa.
Milloin muulloin sitten? Äidillä kuitenkin jo 65 mittarissa, ei sellaista kannata pitkittää. Mee nyt lakimiehelle ja tee lahjakirja mulle.
Täti melkein tukehtui kahviinsa kuullessaan ton. Otin Veeraa kiinni kädestä ja vein hänet keittiöön:
Ootko sä tosissas? Miten sä viitsit tällaisia puhua? Haudannutko äidin jo valmiiksi?
Älä Jussi puutu tähän, mä oon lapsen kasvattanut yksin, toisin kuin te
Yksin? Ootko unohtanut, kuka sulle rahaa toi, ja kuka Iiriksen hoiti? Mä en enää kuuntele tollasta.
Veera suuttui, nappasi lapsen mukaansa eikä edes hyvästellyt. Pahempaa vielä alkoi uhkailla oikeusjutuilla ja valituksilla, mutta mä en jaksa sellaisia uhkailuja.
Äiti on tästä todella suruissaan, kun Veera ei enää anna Iiriksen soittaa mummilleen, eikä itsekään vastaa äidin puheluihin. Kaikki tämän talojutun takia. Äiti itkee ja valittaa sydäntään.
En tiedä mitä tehdä. Aikuinen nainen, mutta käyttäytyy kuin uhmaikäinen lapsi.
Mitä tekisit tässä mun saappaissa pitäisikö yrittää sopia vai antaa olla?
