Elämäni on ollut muovautunut isäni poissaolon takia, ja mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä vahvemmaksi on kasvanut haluni löytää hänet ja saada vastauksia mieltäni vaivanneisiin kysymyksiin. Äitini odotti minua, kun isä jätti hänet, jättäen hänet yksin kaiken huolen ja kasvattamisen keskelle. Äiti piti raskauden salassa, peläten häpeää ja juoruja, mutta isäni valitsi poistua vastuuta pakoillen mieluummin kuin hyväksyä isänsä roolin.
Olen aina arvostanut ahkeran äitini muistoja hänen kovaa työtään ja loppumatonta huolenpitoaan. Hänen rakkautensa näkyi siinä, miten hän toi kotiin marjapiiraita ja peitti minut suloisin hyvänyön suudelmin otsalle ennen nukkumaanmenoa. Samalla kun kasvoin, uteliaisuuteni isääni kohtaan vain korostui, mutta en uskaltanut koskaan ottaa asiaa puheeksi äitini kanssa, sillä en tahtonut satuttaa häntä.
Pitkän poissaolon jälkeen päätin alkaa etsiä isääni. Äitini tavaroita penkoessani löysin papereita, joissa oli hänen etu- ja sukunimensä sekä osoitteensa. Olin neuvoton, mitä seuraavaksi tekisin. Kokeilin etsiä häntä netistä, mutta törmäsin umpikujaan. Sattumalta tutustuin verkossa samanikäiseen tyttöön nimeltä Helmi, joka sattui asumaan samassa kaupungissa kuin isäni. Hän tarjoutui auttamaan ja päätin tarttua tilaisuuteen matkustin osoitteeseen, jonka olin löytänyt.
Valitettavasti isäni ei ollut paikalla, sillä hän oli lomalla uuden perheensä kanssa. Uusi ystäväni Helmi kuitenkin innostui kyselemään naapurustosta ja viimein sai selville perheen tarkemmat tiedot. He olivat palanneet lomalta, ja Helmi otti vielä uuden yrityksen ottaa häneen yhteyttä puolestani.
Isäni vastaus oli kuitenkin pettymys. Hän kieltäytyi tapaamasta minua ja kertoi muuttaneensa rakentaakseen uuden elämän uuden perheensä kanssa. Hän ei halunnut riskeerata sitä edes minun vuokseni, vaikka olin hänen oma lapsensa. Hänen torjuntansa sattui syvästi ja sain samalla kipeän muistutuksen äitini sanojen viisaudesta.
Kun muistelen kaikkea, ymmärrän nyt tehneeni virheen lähtiessäni häntä etsimään ajattelematta seurauksia. Isäni kieltäytyminen tunnustaa minut lapsenaan syvensi entisestään sitä tyhjyyttä, jota olin kokenut elämässäni. Ehkä oli vihdoin aika hyväksyä totuus ja löytää lohtua siitä rakkaudesta ja tuesta, jota uskollinen äitini, Maija, on minulle aina antanut.
