Kalle oli vasta 16-vuotias, kun hän toi Ainon kotiin. Tyttö oli jo pitkään ollut selvästi raskaana, ja häntä vuotta vanhempi.
Aino kävi samaa ammattikoulua kuin Kalle, vain eri vuosiluokalla. Poika oli seurannut muutaman päivän ajan, kuinka tuntematon tyttö painautui nurkkaan ja itki hiljaa. Huomio ei jäänyt huomaamatta pyöristyvästä vatsasta, samoista vaatteista jotka olivat olleet päällä jo kaksi viikkoa sekä tyhjästä ja toivottomasta katseesta.
Kuten ilmeni, melkein kaikki tunsivat hänen tarinansa. Tunnetun helsinkiläisen yrittäjän pojanpoika oli seurustellut hänen kanssaan, mutta sitten vain katosi ja lähti kiireellisten asioiden takia Tampereelle. Poikaystävän vanhemmat eivät halunneet kuulla tytöstä mitään ja sanoivat sen suoraan.
Ainon omat vanhemmat taas elivät kuin menneessä ajassa, sillä he pelkäsivät häpeää, heittivät tyttärensä ulos kotoa ja lähtivät kesämökille. Jotkut tunsivat sääliä Ainoa kohtaan, toiset taas nauroivat selän takana.
Oma syy. Olisi pitänyt käyttää järkeä!
Kalle ei jaksanut enää katsella. Hän mietti hetken ja lähestyi.
Helppoa ei ole tulossa, lopeta se nyyhkyttäminen. Ehdotan, että muutat tänne, voimme vaikka mennä naimisiin. Sanon kuitenkin heti, etten osaa valehdella enkä aio teeskennellä kaiken olevan täydellistä. Olen vain vierelläsi ja lupaan, että selviämme.
Aino pyyhki kyyneleensä ja katsoi poikaa. Mitä siinä voisi sanoa Tavallinen kaveri ilman sen kummempia krumeluureja. Hän unelmoi kuitenkin aivan toisenlaisesta aviomiehestä! Vain hänen tilanteessaan ei ollut vaihtoehtoja, joten Aino lähti mukaan.
Vanhemmat olivat shokissa, äiti aneli Kallea tulemaan järkiinsä, mutta poika oli jämäkkä.
Äiti, älä draamaa, kyllä me pärjäämme. Minulla on kaksi stipendiä, tavallinen ja sosiaalinen. Teen sivutöitä, selviämme!
Mutta sinä halusit mennä yliopistoon!
No entä? Me elämme jotenkin. Isä tekee töitä tehtaassa koko ikänsä, sinä kaupassa. Ilman opintoja pärjäävät monet. Äiti, tämä ei ole maailmanloppu!
Aino muutti Kallen huoneeseen. Poika luovutti sänkynsä tytölle ja itse siirtyi epämukavalle vuodesohvalle. Muutaman päivän ajan hän oli hiljaa kuin hiiri. Kuin varjo hän kulki käsi kädessä Kallen kanssa kouluun ja takaisin, kunnes lopulta räjähti.
En kestä tätä enää! Miksi vanhempasi katsovat minua vinosti? En kelpaa heille! Ja mikset vietä aikaa kanssani? Istut kirjojesi kanssa tai katoat jonnekin!
Kalle yllättyi.
Eikö se ole normaalia? He eivät pidä sinusta, mutta ovat ottaneet sinut vastaan eivätkä kiusaa. Katsovat vinosti? Sinun omat eivät edes halua nähdä sinua. Missä ovat lapsesi isän vanhemmat? Istun kirjojen kanssa, koska opiskelen enkä halua lentää ulos ensimmäisen vuoden jälkeen. Stipendi tulee myös tarpeeseen. Katoan, koska teen sivutöitä enkä jaksa katsella itkuisia sarjoja kanssasi.
Aino purskahti itkuun.
Miksi puhut noin?
Niin kuin sanoin, en osaa valehdella. Muuten, milloin menemme maistraattiin?
En voi mennä näin, osta minulle kaunis mekko, korkealla vyötäröllä, ettei vatsa näy.
Mitä höpötät? Me viemme raskauslausunnon, mikä mekko? Minun täytyy vielä säästää rattaisiin ja pinnasänkyyn
Äiti tarttui valerianaan, mutta sopeutui hiljalleen tilanteeseen ja katseli yhä useammin lastenvaatteita. Ei tässä mitään kauheaa tapahdu Antaa heidän elää ja mennä naimisiin, he auttavat isän kanssa niin hyvin kuin pystyvät. Vain tämä tyttö on jotenkin kiittämätön, aina tyytymätön Kalleen, heihin ja ahtaaseen asuntoon. Ehkä kun hän synnyttää, tilanne muuttuu.
Mutta Aino ei aikonut muuttua. Kun Kalle palasi likaisena ja väsyneenä autopesulasta tuoden huoneeseen laihtuneen kissan, tyttö suuttui suunnattomasti.
Sinä idiootti! Mitä me tarvitsemme tätä rähjäistä kissaa? Vie se pois! Heitä se ulos asunnosta!
Kalle vain hymyili.
Ei, se on raskaana. Se jää, joten älä edes aloita. Parempi ole hiljaa ja lämmitä minulle illallinen.
Ai niin?! Aino melkein kirkaisi. Valitse! Joko se tai minä! Se peto katsoo minua vinosti!
Miksi? Kalle katsoi epäuskoisena. Tämä on minun kotini, enkä aio valita. Kissa on minun, ja jos se häiritsee, voit lähteä. Äitikään ei asettanut minulle moista ehtoa. Ehkä on aika lopettaa kaikkien ylenkatsominen?
Aino hysteeristyi, itki ja kadehti tätä laihaa, hoidottomalle jäänyttä kissaa. Mistä Kalle muka näki sillä vatsan? Mutta vatsa ilmestyi kissa oli todellakin raskaana.
Poika oli uupunut, mutta torjui säälin tunteet aina kun ne alkoivat vaivata. Selviämme kyllä. Aino synnyttää ja rauhoittuu, ja sitä ennen kissa viihdyttää. Pörröiset pennut parantavat kaikkien mielialaa.
Kaikki ei kuitenkaan mennyt suunnitellusti. Isoisä, tunnettu helsinkiläinen yrittäjä, palasi pitkältä työmatkaltaan ja sai kaiken tietää. Hän etsi pojanpoikansa, nuhteli tätä ja ilmoitti katkaisevansa hänet rahasta, jos lapsenlapsenlapsi kasvatetaan vieraassa perheessä. Poika pelkäsi kovasti menettävänsä tuon kukkaron.
Aino lähti hänen mukaansa samana päivänä ilman jäähyväisiä Kallesta. Onneksi asiakirjat olivat mukana, sillä hän oli menossa lääkäriin oppituntien jälkeen. Hän jätti tavaransa sikseen uudet ostetaan! Eikä hän palaa enää siihen surkeaan ammattikouluun!
Kalle oli musertunut Miten niin? Hän ei edes hyvästellyt, soittanut tai sanonut sanaakaan. Poika heitti kaikki tytön tavarat ulos ja istui pitkään yksin pimeässä syleillen kissaa.
Kissa ymmärsi kaiken. Se painautui hiljaa häneen, tuntien olevansa tarpeellinen. Se sääli, kehräsi ja lohdutti.
Kalle itse otti vastaan kissan synnytyksen, pitäen hermostuneen äidin ja hämmentyneen isän loitolla. Hän istui vierellä, puhui lempeästi, rauhoitti ja valvoi, että kaikki sujuu. Puhelin oli valmiina eläinlääkärin soittamista varten.
Kaikki meni hyvin, kissa sai neljä pentua. Kalle vaihtoi alustan, toi raikasta vettä ja ruokaa. Vielä kerran hän varmisti kaiken olevan kunnossa, sulki uupuneena silmänsä ja tunsi pienimmän pennun painautuvan käteensä. Hän mietti, että joskus eläimet osoittavat enemmän kiitollisuutta kuin ihmiset.Kalle oli vasta 16-vuotias, kun hän toi Ainon kotiin. Tyttö oli jo pitkään ollut selvästi raskaana, ja häntä vuotta vanhempi.
Aino kävi samaa ammattikoulua kuin Kalle, vain eri vuosiluokalla. Poika oli seurannut muutaman päivän ajan, kuinka tuntematon tyttö painautui nurkkaan ja itki hiljaa. Huomio ei jäänyt huomaamatta pyöristyvästä vatsasta, samoista vaatteista jotka olivat olleet päällä jo kaksi viikkoa sekä tyhjästä ja toivottomasta katseesta.
Kuten ilmeni, melkein kaikki tunsivat hänen tarinansa. Tunnetun helsinkiläisen yrittäjän pojanpoika oli seurustellut hänen kanssaan, mutta sitten vain katosi ja lähti kiireellisten asioiden takia Tampereelle. Poikaystävän vanhemmat eivät halunneet kuulla tytöstä mitään ja sanoivat sen suoraan.
Ainon omat vanhemmat taas elivät kuin menneessä ajassa, sillä he pelkäsivät häpeää, heittivät tyttärensä ulos kotoa ja lähtivät kesämökille. Jotkut tunsivat sääliä Ainoa kohtaan, toiset taas nauroivat selän takana.
Oma syy. Olisi pitänyt käyttää järkeä!
Kalle ei jaksanut enää katsella. Hän mietti hetken ja lähestyi.
Helppoa ei ole tulossa, lopeta se nyyhkyttäminen. Ehdotan, että muutat tänne, voimme vaikka mennä naimisiin. Sanon kuitenkin heti, etten osaa valehdella enkä aio teeskennellä kaiken olevan täydellistä. Olen vain vierelläsi ja lupaan, että selviämme.
Aino pyyhki kyyneleensä ja katsoi poikaa. Mitä siinä voisi sanoa Tavallinen kaveri ilman sen kummempia krumeluureja. Hän unelmoi kuitenkin aivan toisenlaisesta aviomiehestä! Vain hänen tilanteessaan ei ollut vaihtoehtoja, joten Aino lähti mukaan.
Vanhemmat olivat shokissa, äiti aneli Kallea tulemaan järkiinsä, mutta poika oli jämäkkä.
Äiti, älä draamaa, kyllä me pärjäämme. Minulla on kaksi stipendiä, tavallinen ja sosiaalinen. Teen sivutöitä, selviämme!
Mutta sinä halusit mennä yliopistoon!
No entä? Me elämme jotenkin. Isä tekee töitä tehtaassa koko ikänsä, sinä kaupassa. Ilman opintoja pärjäävät monet. Äiti, tämä ei ole maailmanloppu!
Aino muutti Kallen huoneeseen. Poika luovutti sänkynsä tytölle ja itse siirtyi epämukavalle vuodesohvalle. Muutaman päivän ajan hän oli hiljaa kuin hiiri. Kuin varjo hän kulki käsi kädessä Kallen kanssa kouluun ja takaisin, kunnes lopulta räjähti.
En kestä tätä enää! Miksi vanhempasi katsovat minua vinosti? En kelpaa heille! Ja mikset vietä aikaa kanssani? Istut kirjojesi kanssa tai katoat jonnekin!
Kalle yllättyi.
Eikö se ole normaalia? He eivät pidä sinusta, mutta ovat ottaneet sinut vastaan eivätkä kiusaa. Katsovat vinosti? Sinun omat eivät edes halua nähdä sinua. Missä ovat lapsesi isän vanhemmat? Istun kirjojen kanssa, koska opiskelen enkä halua lentää ulos ensimmäisen vuoden jälkeen. Stipendi tulee myös tarpeeseen. Katoan, koska teen sivutöitä enkä jaksa katsella itkuisia sarjoja kanssasi.
Aino purskahti itkuun.
Miksi puhut noin?
Niin kuin sanoin, en osaa valehdella. Muuten, milloin menemme maistraattiin?
En voi mennä näin, osta minulle kaunis mekko, korkealla vyötäröllä, ettei vatsa näy.
Mitä höpötät? Me viemme raskauslausunnon, mikä mekko? Minun täytyy vielä säästää rattaisiin ja pinnasänkyyn
Äiti tarttui valerianaan, mutta sopeutui hiljalleen tilanteeseen ja katseli yhä useammin lastenvaatteita. Ei tässä mitään kauheaa tapahdu Antaa heidän elää ja mennä naimisiin, he auttavat isän kanssa niin hyvin kuin pystyvät. Vain tämä tyttö on jotenkin kiittämätön, aina tyytymätön Kalleen, heihin ja ahtaaseen asuntoon. Ehkä kun hän synnyttää, tilanne muuttuu.
Mutta Aino ei aikonut muuttua. Kun Kalle palasi likaisena ja väsyneenä autopesulasta tuoden huoneeseen laihtuneen kissan, tyttö suuttui suunnattomasti.
Sinä idiootti! Mitä me tarvitsemme tätä rähjäistä kissaa? Vie se pois! Heitä se ulos asunnosta!
Kalle vain hymyili.
Ei, se on raskaana. Se jää, joten älä edes aloita. Parempi ole hiljaa ja lämmitä minulle illallinen.
Ai niin?! Aino melkein kirkaisi. Valitse! Joko se tai minä! Se peto katsoo minua vinosti!
Miksi? Kalle katsoi epäuskoisena. Tämä on minun kotini, enkä aio valita. Kissa on minun, ja jos se häiritsee, voit lähteä. Äitikään ei asettanut minulle moista ehtoa. Ehkä on aika lopettaa kaikkien ylenkatsominen?
Aino hysteeristyi, itki ja kadehti tätä laihaa, hoidottomalle jäänyttä kissaa. Mistä Kalle muka näki sillä vatsan? Mutta vatsa ilmestyi kissa oli todellakin raskaana.
Poika oli uupunut, mutta torjui säälin tunteet aina kun ne alkoivat vaivata. Selviämme kyllä. Aino synnyttää ja rauhoittuu, ja sitä ennen kissa viihdyttää. Pörröiset pennut parantavat kaikkien mielialaa.
Kaikki ei kuitenkaan mennyt suunnitellusti. Isoisä, tunnettu helsinkiläinen yrittäjä, palasi pitkältä työmatkaltaan ja sai kaiken tietää. Hän etsi pojanpoikansa, nuhteli tätä ja ilmoitti katkaisevansa hänet rahasta, jos lapsenlapsenlapsi kasvatetaan vieraassa perheessä. Poika pelkäsi kovasti menettävänsä tuon kukkaron.
Aino lähti hänen mukaansa samana päivänä ilman jäähyväisiä Kallesta. Onneksi asiakirjat olivat mukana, sillä hän oli menossa lääkäriin oppituntien jälkeen. Hän jätti tavaransa sikseen uudet ostetaan! Eikä hän palaa enää siihen surkeaan ammattikouluun!
Kalle oli musertunut Miten niin? Hän ei edes hyvästellyt, soittanut tai sanonut sanaakaan. Poika heitti kaikki tytön tavarat ulos ja istui pitkään yksin pimeässä syleillen kissaa.
Kissa ymmärsi kaiken. Se painautui hiljaa häneen, tuntien olevansa tarpeellinen. Se sääli, kehräsi ja lohdutti.
Kalle itse otti vastaan kissan synnytyksen, pitäen hermostuneen äidin ja hämmentyneen isän loitolla. Hän istui vierellä, puhui lempeästi, rauhoitti ja valvoi, että kaikki sujuu. Puhelin oli valmiina eläinlääkärin soittamista varten.
Kaikki meni hyvin, kissa sai neljä pentua. Kalle vaihtoi alustan, toi raikasta vettä ja ruokaa. Vielä kerran hän varmisti kaiken olevan kunnossa, sulki uupuneena silmänsä ja tunsi pienimmän pennun painautuvan käteensä. Hän mietti, että joskus eläimet osoittavat enemmän kiitollisuutta kuin ihmiset.
