Saana palasi kotiin yllättäen vanhempiensa tuliaisten kanssa. Hän halusi yllättää miehensä, mutta Juhani sen sijaan, että olisi rynnännyt halaamaan komensi vaimon kauppaan. Seuraukset? No, armoa ei tälle tarinalle paljon suotu.
Painava kassi venytti Saanan olkapäätä siihen malliin, että suusta pääsi yksi suomalainen voimasana. Selkä oli ollut jumissa jo kaksi kuukautta nykyään ikuinen kaveri. Hän laski varovasti laukut ratikka-aseman röpelöiselle asfaltille.
Saana veti syvään henkeä. Masussa joku protestoi kuudes kuukausi menossa, eikä se ole mikään pikkujuttu. Vielä kun yrittää olla fiksu ja tuoda miehelle yllätyksenä kotiin kolmea päivää etuajassa. Bussiin mahtuessa Saana ikävöi jo niin, että viimeiset sata kilometriä meni tolppia laskemalla.
Mitähän se Jussi nyt puuhailee? Tuskin arvaa, että olen jo naapurikorttelissa ihan kymmenen minuutin kävelyn päässä. Matka rappukäytävään tuntui loputtomalta. Vanhempien lähettämät herkut hillopurkit, tuhti kylmäsavuporo, pussillinen suomuapiloita painoivat kuin synti.
Viidenkymmenen metrin jälkeen Saanalle valkeni karu totuus: näillä voimilla ei perille selvitä. Selkä laittoi kapuloita rattaisiin.
Hän kaivoi puhelimen taskusta ja soitti miehelleen.
Jussi-kulta, moi, Saana hoputti hennolla äänellä, kun tämä viimein vastasi.
Saana? Siulla kaikki kunnossa? Mitä nyt on sattunut? Juhani paukahti vastaamaan tapansa mukaan.
Kaikki kunnossa! Päivitin kotiin jo! Seison ratikkapysäkillä meidän talon edessä. Voisitko tulla vastaan, auttaisit kantamisessa? Äiti laittoi taas ruhtinaalliset tuliaiset
Puhelin hiljeni epäilyttävän pitkäksi aikaa. Saana jo tarkisti näytöltä, ettei yhteys ollut mennyt jo poikki olisi vielä puuttunut se.
Pysäkillä siis oot? Juhanin ääni kimmahti korkealle. Just nyt? Minkä takia et ilmoittanut mitään? Mehän sovittiin torstaille!
Yllätys, hymyili Saana ohittaen marttyyrin elkeet. Et oleko nyt iloinen? Nyt vaan hyppäät aamutakkis päälle ja tulet heti!
Odota hetki! Juhani karjaisi yhtäkkiä. Älä tule sisään! Tai siis, tuu vaan, mutta Saana, meillä on himassa pelkkä kollaasi eilen söin kaiken pois. Käväisehän äkkiä Alepassa, siinä nurkan takana. Ota hyvää naudanpaistia. En mennyt duuniin tänään haluan valmistella kunnon aterian ja vastaanottaa sinut kunnolla.
Minkä naudan? Ootko tosissasi? Saana ei tiennyt olisiko itkeä vai nauraa. Kuule, oon raskaana kuudennella kuulla, kannan kahta jättiläislaukkua jäätynein käsin! Selkä vielä jumissa! Kotiin jäi vielä perunaa ja kananmunia, auttaisit edes ovella
Ymmärrät väärin! Juhani sopersi nopeasti väliin. Haluan, että kaikki on täydellistä. Kauppa on ihan siinä, nouda vaikka vähän tuoretta perunaa meidän on ihan puisevaa. Ota joku apuun, jos on raskasta kantaa. Täältä tulee kohta juhla-ateria, usko pois!
Saana katsoi tulipunaisia kämmeniään. Sisällä kupli katkera, lämmin laine.
Jussi, onko sulla kaikki murot kupissa? ääni värisi. Vaadin mun tila, kaksi laukkua, ja sun ratkaisu on lähettää mut kauppaan ostaan lihaa?
Etkö oikeesti voi tulla edes portaille vastaan?
Mä oon aloittanut öh valmistelut! Jos lähden nyt, pieleen meni. Saanuliini, tee nyt tää pieni palvelus, 800 grammaa pihviä ja pieni perunapussi. Kulta, odotan täällä.
Sitten puhelu katkesi. Saana seisoi synkän näytön kanssa, järkytys nousi päähän kuin juhannusyön humala. Sen sijaan että olisi saanut lämpimän vastaanoton sänkyyn, tie vei lihatiskille. No, ehkä Juhani tosiaan rakentaa jotain mullistavaa? Hän huokasi, nosti kassit taas olkapäälle ja linkkasi Alepaan.
Saana lykkäsi kärryä hyllyjen välissä. Kassa vilkuili myötätuntoisesti ehkä pohti yhtä ja toista. Naudanpaisti painoi, ja perunasäkki se oli silkka fitness-haaste.
Ulos kaupasta päästyään Saana tunsi kätensä muuttuneeksi puisiksi lenksuiksi.
Puhelin pirisi taas.
Onko ostokset matkassa? Juhani kuulosti hyväntuuliselta kuin lauantaisaunan jälkeen.
On, Saana tiuskaisi hampaidensa välistä. Oon jo pihalla. Avaisitko oven?
Ootapas! Juhani hätääntyi. Älä tule vielä ylös! Istu vaikka penkillä. Kymmenen minuuttia, just ja just!
Ihan oikeasti? Saana päästi tuskastuneen huudon, kiinnittämättä huomiota ohikulkijoihin. Juhani, siis mikä juttu? Mun jalat on turvonneet, en jaksa enää seistä!
Yllätys ei ole valmis! mies hoki edelleen. Jos tulet nyt, kaikki hukkaan. Istu tanakasti ja hengitä raitista ilmaa. Viisi minuuttia, vannon! Nyt täytyy lyödä luuri kiinni, en muuten ehdi!
Saana valahti puupenkille rappukäytävän viereen laukut kaatuivat ryskyen jalkoihin. Pihvi olisi mennyt nätisti kolmannen kerroksen ikkunasta sisään.
Kymmenen minuuttia meni. Sitten kaksikymmentä. Saana tunsi, miten kiehui pohjamaasta saakka. Mielessä välähti erilaisia yllätyksiä: kukkameri, kynttiläaamiainen, joku Halosen Heikin soittamassa viulua pimeässä nurkassa No, mikään niistä ei olisi vaatinut Saanaa tällaisiin koettelemuksiin.
Kolmenkymmenenviiden minuutin kohdalla rappuaukko narahti auki ja Juhani ilmestyi näkyviin. Näytti kuin olisi kääntänyt T-paida väärin päin, otsalla hikikarpaloita, tukka sojossa.
Oho, jaksat vielä! hymyili Juhani, poimien laukut. Miksi noin jurot ilmeet? Onhan hieno syysilta! No, mennään.
Missä saunatkin kuivuu mihin sä olet itsesi polttanut? Ja miksi sun ympärillä leijuu sellainen Mäntysuopa-henki, että itänaapurikin haistaa?
Näät kohta! hän hyppi kohti hissiä suorastaan lapsellinen into silmissään.
Ovi avautui. Juhani suoristi selkänsä kuin ryhdikkäin eversti ja jäi odottamaan riemunkiljahduksia. Saana astui eteiseen ja nenä täyttyi kloriitin ja halvan “merituulen” hajuisella ilmanraikastajalla.
Hän kierteli olohuoneen, kurkkasi keittiöön ja kylpyyn. Kämppä oli klinisen puhdas. Siis: yllättävän kiiltävä. Kaikki ne vaatteet, jotka yleensä lojuivat tuoleilla, olivat poissa. Matto imuroitu (märjät jäljet näkyi vielä kulmassa), pölyt pyyhitty, Saanan pienet keramiikka-eskimot ahdistuivat yksin lipaston päällä.
Noo? Juhani hohti kuin uutuuttaan kiiltävä 5 senttinen. Mitäs tykkäät? Yllätys!
Saana kääntyi hitaasti.
Tässäkö koko yllätyksen ydin? hän kuiskasi.
Että “tässäkö”!? Saana, kolme tuntia jynssäsin! Lattian alta, altaasta, sohvankin alta. Astiat tiskasin! WC-pönttö kiiltää kuin toukokuun yö. Halusin, että tulet kotiin suoraan puhtauteen. Siksi pidin sut ulkona, että ehtisin loppuun. Sitten saan vaan noottia, eikö kiitos lipsahda huulilta?
Saana huomasi, että pala nousi kurkkuun.
Siis tämän takia mulla oli tuskaretki Alepaan? Saana nielaisi kyyneleet.
Tämän takia et tullut vastaan, koska hinkkasit lattioita?
Juuri siksi! Juhani pamautti kämmenet yhteen. Ajattelin, että kerrankin yritän oikein kunnolla. Aina nariset, ettei siivoa juuri kukaan. Nyt panostin. Olisit tullut torstaina niin kaikki olisi mennyt kuin Strömsössä, nyt jouduin kikkailemaan sinut puistonpenkille. Mut mitään kiitosta ei kuulu! Tässä taloudessa kiittämättömyys on päivän sana
Saana repesi huutamaan.
Onko sulla pieniä ruuveja irti? En kaipaa puhdasta lattiaa, kaipasin että kannat edes yhden kassin! Olen raskaana, selkä hajalla! Olisit vaan tullut vastaan, istunut alas ja sanonut “onpa hyvä, kun tulit kotiin”. Siivoaminen olisi voinut odottaa!
Juhani lehahti punaiseksi kuin savusaunan kiuas. Hän viskasi rätin tiskialtaaseen.
No niin, tästäkö se taas lähtee, hän ärisi. Teen kaiken, mitä voin, stressaan, kuntoon kämpän ja halusin laittaa sulle herkkuruokaa. Sinun mielestä tämä on pilkantekoa! Tuskin oli näin siistiä edes hääpäivänä!
Miksi minun pitää maksaa tästä hinnasta? Saana henkäisi vihoissa. Odotin puoli tuntia ulkona. Palelin. Meinasin nojata siihen ostoskärryyn ja jäädä siihen yöksi! Jouduin ostamaan lihat ja perunat, kun en jaksanut edes kävellä! Tämä ei ole yllätys, tämä on suorastaan kosto!
Just, aina sama virsi! Toinen nainen olisi kiitellyt, kun mies pyhittää kodin ja laittaa kunnon safkan. Sä vaan valitat! “Minä ja mun olot, aina kaikki väärin.” Oonko mä joku kone? En nukkunut yöllä, mietin jopa mitä ostaisin lounaaksi, kun tuut.
Saana painoi naamansa käsiin.
Et vaan tajua mitään. Vaihdoit mun voinnin siisteyteen, vaikka olisit voinut tulla vaan halaamaan.
Ei tää ole niin yksinkertaista! Juhani karjui ovelta. Sä et vain ymmärrä muiden aikatauluja! Olisit tullut silloin kun sovittiin, mutta ei! Sun piti ängetä kotiin etuajassa ja pilata kaikki. Nyt minä olen roisto ja sä uhri. Sä et kiitä, kiittämätön yksilö, mitä tähän enää lisäämään?
Ovi pamahti, Juhani painui makuuhuoneeseen.
Vauva potkaisi pontevasti. Saana istahti tuolille tuijottaen lihat pihvinä keittiön pöydällä (siihen nekin unohtuivat). Alkoi pyörryttää.
Kymmenen minuutin päästä Juhani työnsi oven raolleen.
Että tehdä se pihvi? Vai alatko vielä lakkoon ruokailun puolesta?
Älä tee mitään, Juhani, Saana vastasi hiljaa päätä kääntämättä. Anna mun vain olla rauhassa. Haluan nukkua.
Just, antaa olla, Juhani tuhahti ja paiskasi oven.
Saana hoippui kylpyhuoneeseen. Peili paljasti kalpean hahmon, silmäpussit ja roikkuvat kutrit. Hän ajatteli bussimatkaa kotia kohti miten kuvitteli, että Juhani tulisi vastaan, ottaisi syliin ja sanoisi: “Hyvä, kun tulit kotiin.” Juu, halauksia tuli korkeintaan pyöröovessa.
Kun Saana pesi kasvonsa ja astui takaisin olohuoneeseen, riita puhkesi uudestaan. Juhani moitti taas mistä lie. Saana nappasi kassinsa ja astui ulos vaihtamatta edes vaatteita. Suuntana vanhempien koti.
Eroa jarruttelivat kaikki: appiukko, anoppi, serkut ja puoli sukua. Juhanikin soitti, pyysi takaisin, ja vakuutteli olevansa muuttunut mies. Mutta Saana tiesi jo. Hän ei tarvitse miestä, jolle puhdas koti on tärkeämpi kuin tulevan lapsen ja vaimon hyvinvointi.
Ja näin, hyvät kuulijat, Saana valitsi pestyn lattian sijasta oman rauhansa ja tällä kertaa ihan syystä.
