Saanko tulla sisään, Aila Marjatta? seisoi ovenraossa yksi apulaisistani, vähän hermostuneen näköisenä.
Tule vain, Tapani Eerikki, istuhan. No, mites meidän hommat tänään sujuvat? kysyin virallisella äänellä.
Hommat? Missä missä hommat?
Tuotannossa tietenkin.
Ai, niin, tuotannossa. Siellä menee ihan hyvin kyllä. Miksi kysyt?
No kun… et kai sinä nyt pelkästä joutenolosta minun kynnyksellä pyöri? Sinulla taisi olla jotain asiaa.
Juu, oikeastaan oli Tapani nyökkäsi vakavana. Tai minulla olisi pyyntö…
Pyyntö vai? Katsoin tätä yleensä hyväntuulista miestä pitkään ja pudistin päätäni. Voi Tapani, olet ollut viime aikoina niin oudon oloinen, ei sinusta ota selvää.
Viime aikoina?
Niin. Vaikutat kumman vaisulta, ihan kuin kotona olisi murhetta. Onko siellä kaikki kunnossa?
No eipä oikeastaan. Kohta ei ole ollenkaan, jos et auta minua tällä yhdellä paperilla.
Paperilla? Kallistelin päätäni epäluuloisesti. Mikä paperi nyt?
Ymmärrän, ettet tiedä mistä puhun mutta Tapani veti ilmeestään miltei tragikoomisen sävyn. Ei muuten auta. Tarvitsen sinulta paperin. Vaimolleni.
Mitä ihmettä? Paperin? Vaimollesi? Mitä tarkoitat?
Todistuksen siitä, että meidän välillä ei ole koskaan ollut mitään. Eikä tule.
Mitä EI ole ollut?
Läheisiä välejä Tapani punehtui korviaan myöten. Niin kuin naisella ja miehellä voi olla.
Oletko tosissasi? Nyt minulta kaikkosi viimeinenkin väri kasvoilta. Tai pilaatko sinä nyt minua?
Valitettavasti tämä typerä lappu, sinun allekirjoituksellasi ja leimalla, ratkaisee perheeni kohtalon. Vaimoni on saanut päähänsä, että meillä on suhde.
Jäin suu auki tuijottamaan häntä. Sitten kysyin varovasti:
Onko hänellä kaikki hyvin pääkopassa? Että vaatii aviomieheltään kirjallisen todistuksen En ole moista kuullut, edes suomalaisessa elokuvassa.
Ymmärrän toki! Tapani puuskahti surkeana. Mutta minkäs teen? Meillä on lapset. Hän sanoi, että jollen tuo paperia, jossa todistan että olemme vain ja ainoastaan esimies ja alainen, hän hakee eron ja vie lapset äitinsä luo Ouluun. Se olisi maailmanloppu minulle. Joten, pyydän Kirjoita vaimolleni tämä hölmö paperi.
Kuuntele nyt, Tapani! En voinut uskoa, että tämä oli oikeasti arkipäivääni. Mistä vaimosi meni tällaiseen uskoon? Emmehän me edes tunne toisiamme yksityisesti! Ja en minä nyt huulipunaa jätä sun paitoihisi. Mikä tätä naista vaivaa?
Noh Tapani pengoi pikkutakkinsa taskua, kaivoi esiin puhelimen ja näytti kuvaa. Katso, vaimoni näki tämän.
Mitä sitten? katsoin kuvaa, jossa koko osaston johto seisoi rivissä palkitsemistilaisuuden jälkeen. Tuo kuva on minullakin! Siinähän me kaikki olemme saman sydämellisen porukan näköisinä.
Niin, Tapani hymähti surkeasti. Mutta hän huomasi, että seisomme vierekkäin, ja minä laitoin käden sinun olkapäällesi.
Siellä oli niin ahdasta! Ja meidän piti kaikki mahtua kuvaan!
Mutta katso nyt sun päätä. Marja sanoo, että vain rakastunut nainen kallistaa pään miehen rinnalle tuohon tapaan!
Mitä?! Silmissäni leimahti oikea kiukku. Mitä rakastunutta? Vaimoltasi puuttuu kyllä suhteellisuudentaju. Kallistuin sinun puoleesi, etteivät Seijan pitämät kukat peittäisi kasvojani!
Selitin ja selitin Marjalle, mutta mitä enemmän selitin, sitä enemmän hän raivosi epäilyineen. Ilman sun todistusta mulle tulee lähtö. Ihan oikeasti.
Eihän tässä ole mitään tolkkua! sanoin. Oletko tosiaan noin tossun alla, että pelkäät vaimoasi kuin ruttoa?
Olen tossun alla, Tapani kuiskasi, niin hiljaa että vain minä kuulin. Lasten takia. En pystyisi elämään ilman heitä, ymmärräthän?
Aikamoinen sotku mutisin ja nappasin puhtaan paperin pinosta. Olkoot Jos kerran tarvitset paperin. Sano mitä kirjoitan.
Kirjoita: minä, Aila Marjatta, vakuutan ettei apulaisjohtajani Tapani Eerikki voisi vähempää kiinnostaa minua.
Kohotin kulmiani, mutta Tapani nyökkäsi rohkaisevasti.
Kirjoita vain. Ja vielä: “Ja jopa inhoan.”
Mitä minä inhoan? En voi sanoa, että vihaan työtoveriani!
Kirjoita: vihaan häntä miehenä. En nukkuisi hänen kanssaan, vaikka minulle tarjottaisiin miljoonaa euroa. Laita allekirjoitus ja leima. Varmuuden vuoksi.
Leima on taloushallinnossa, sanoin automaattisesti, luin tekstin ja sain kylmiä väreitä.
Tämähän on täyttä järjettömyyttä! Näitä ei oikeasti ole!
Rypistin paperin, taitoin kahtia, ja repäisin sitten palasiksi kaksi kertaa vielä perään.
Mitä teet? Tapani pelästyi. Minä tarvitsen sen!
Kuule Tapani sanoin ja hymyilin oudosti. Mieti nyt, parempi kun teet eron Marjasta. Säästyisit paljolta pahalta.
En voi! Lapset ovat kaikki minulle! Hän vie heidät pois!
Ei vie, hymyilin. Tunnen muuten erinomaisen lakimiehen. Hän pitää huolen, että lapset jäävät luoksesi.
Mutta minä
Ja jos tarvitset apua, keskeytin, tulen vaikka itse auttamaan sinua heidän kasvattamisessa.
Sinä? Auttaisitko sinä?
Totta kai. Työtoverinasi pidän sinusta paljon. Etsimme sinulle vaikka unelmien lastenhoitajan! Voit olla varma, että kaikki järjestyy.
Mutta Marja?
Antaa Marjan muuttaa vaikka Ouluun äitinsä luo. Tai tulla tänne minun kanssani juttelemaan ihan kasvotusten. Se auttaisi enemmän kuin mikään hölmö todistus paperilla.
Vera Sari, saanko tulla? – Yksi hänen apulaisistaan seisoi hervahtamatta tehtaanjohtajan oven edessä.
