Ette te osanneet kasvattaa lapsianne kunnolla. Katso nyt vaikka Matia Leolla…
Aluksi Annikki ei ymmärtänyt, miksi äiti oli alkanut moittia häntä yhä useammin. Lapsena kaikki oli ollut hyvin äiti kehui häntä ja nosti esimerkiksi vanhemmalle veljelle. Heidän perheensä eli kohtuullisesti, ei herroiksi, mutta puutetta ei ollut. Kaikki tarpeellinen löytyi. Isällä oli käytetty auto, jota hän osasi itse korjata ja pitää kunnossa.
Koulun jälkeen veli Aleksanteri lähti opiskelemaan Helsinkiin. Rahaa paloi paljon: opintoihin, vuokraan, ruokaan…
Annikki näki, miten vanhemmat kituuttivat jokaisesta eurosta, jotta saivat kaiken maksettua. Häntäkin odotti pian korkeakoulu eroa was kaksi vuotta Aleksanteriin.
Toista helsinkiläistä me emme enää pysty elättämään, kyllä täälläkin on yliopisto, mene sinne, äiti totesi.
Annikki jäi kotikaupunkiin, pääsi opiskelemaan ja löysi työn ensin viikonloppulähettinä, sitten läheisestä kahvilasta tarjoilijana. Sai budjettipaikan ja tienasi itse vaatteisiin ja välillä ruokaan, jota vei myös kotiin.
Hyvinpä pärjäät, tytär. Olet avuksi arjessa, opiskelet ja teet töitä. Aleksanteri parka ei ehdi, hänellä on opintoja paljon ja vaatimukset ovat korkealla. Väsyy kovasti.
Niin minäkin väsyyn, kirjoitan öisin opinnäytettä.
Kyllä koti on koti, täällä se on helpompaa.
Vihdoin veli valmistui ja ryhtyi työnhakuun. Paluuta kotikaupunkiin ei edes harkittu Helsingissä oli mahdollisuuksia. Kuitenkin töitä oli vaikea löytää, ja nekin eivät Aleksanterille kelvanneet, kun palkka oli hänen mittapuussaan liian pieni. Vanhemmat tukivat edelleen.
Pääasia että saa jalansijan, kyllä ne asiat siitä järjestyvät, äiti toisteli.
Asiat etenivät ja Aleksanteri meni naimisiin esimiehensä tyttären kanssa, kun lapsi oli jo matkalla. Vanhemmat helpottuivat, kun appivanhemmat ostivat asunnon Helsingistä ja isä antoi työpaikkakoneella ylennyksen ja palkankorotuksen. Onni potki perhettä.
Annikki meni puolestaan naimisiin tavallisen miehen kanssa, ei kenenkään johtajan pojan kanssa. Asunto oli oma saavutus, ei Helsingissä vaan täällä kotipaikkakunnalla.
Heille syntyi tytär, ja pian kaksospojat. Toista lasta odotettiin ja kolmehan niitä tuli. Arki oli raskasta, mutta Annikki ei valittanut. Lapset kasvoivat ja kävivät koulua.
Vanhemmat päättivät juhlistaa 35 yhteistä vuotta aiemmat merkkipäivät jäivät, kun raha ei riittänyt. Nyt uskalsivat kokoontua.
Aleksanteri tuli käymään poikansa kanssa vaimo oli muka kiireinen, mutta lähetti lahjaksi lahjakortin kodinkoneisiin. Suositteli ostamaan astianpesukoneen.
Aleksanteri ojensi lahjan etukäteen, valittiin kone ja asennettiin paikoilleen. Koko ilta meni, kun äiti ylpeänä kehuskeli ja esitteli laitetta kaikille. Ei enää tiskaamista juhlan jälkeen astianpesukone hoiti hommat.
Annikin perheen lahja, matka kahdelle johonkin kylpylään, jäi täysin astianpesukoneen varjoon, vaikka oli kalliimpi ja tarkoitettu vanhempien häämatkaksi.
Vanhemmat kyllä kiittivät Annikkia matkasta, mutta totesivat, että rahat olisi voinut käyttää viisaammin. Loma jäi taakse, mutta kone pesi astiat arjessa.
Ja siitä lähtien äiti käytti jokaisen tilaisuuden korostaakseen, miten menestynyt poika on ja kaikki hyvin, kuten pitääkin. Asunto Helsingissä, hyvä työ, lapsi, kaikki kohdallaan.
Heillä on vain yksi lapsi, ei kolmea pitkin poikin. Miksi synnytit kolme? Ne pitää kasvattaa, auttaa… Nyt se on helppoa, entä sitten myöhemmin? Aleksanterilla on elämä hallussa!
Aleksanterin kodissa robotit imuroivat, valot syttyvät itsestään, astiat peseytetään koneella, valmis ruoka tuodaan ja siivooja käy säännöllisesti…
Äiti, minä teen kaiken itse. Lapset ja mieskin auttavat.
Mutta Aleksanteri…
Aika kului ja Annikkien lapset kasvoivat. Kukaan ei lähtenyt Helsinkiin, mutta jokainen valmistui korkeakoulusta kotikaupungissa. Äidillä oli siihenkin kommenttinsa.
Ei onnistunut lasten kasvatus, katsopa Matia Leolla…
Äiti, meillä on hyviä ja rehellisiä lapsia, ja Matia ei ole ihan sellainen kuin luulet! Kävimme heidän kotonaan. Kaikki ei ollutkaan niin siloiteltua.
Älä hauku muita jos susta ei tullut mitään, ei lapsistasikaan tule. Köyhyys periytyy!
Niin, äiti. Minusta ei tullut mitään: hyvä työ, mutta ei Helsingissä! Menestyvä mies, mutta väärä. Lapset valmistuneet hyvin arvosanoin, mutta vain täällä paikallisesti!
Asunto on hienosti remontoitu, tosin ilman siivoojaa. Imuri ja astianpesukone meillä kyllä on, mutta valokatkaisimia käytämme itse.
Kyllä me teitäkin autetaan, tosin vähemmän. Auto pitäisi vaihtaa ja muutakin pientä tarvitaan.
Auto voi odottaa. Rahat ovat Aleksanterille tärkeämpiä.
Tiedän, äiti. Aleksanteri on teille aina ollut tärkein. Kun hän muutti Helsinkiin, tämä alkoi. En edes pyytänyt apua opintoihin, vaikka olisin voinut.
Kotitalo myytiin, jotta veljeni pääsi opiskelemaan ja elämään Helsingissä. Isän vanhempien talo meni Aleksanterin autoon, jotta suuri mies pääsi kulkemaan.
Muistan pyytäneeni rahaa kaksosten rattaisiin, edes lainaksi sitäkään ei annettu! Ja luulitko, että vierailimme Helsingissä Aleksanterin kodissa? Ei jätimme vain paketteja teille, yövyimme hotellissa. Hänen vaimonsa ei pitänyt meistä, olimme vain maakunnasta!
Aleksanteri on nyt taas eronnut ja tarvitsee apua. Asuntoakaan ei ole.
Auto meni rikki, poikansa hajotti sen.
Ei puhuta hänen murheistaan, autetaan vain.
En, äiti. Täällä on töitä, palkatkin kohdillaan. Tosin eivät Aleksanterille, hänen mielestään ne ovat mitättömiä. Meille ne riittävät.
Mitä minä muka voin antaa? Hilut? Ensiksi bisnestukea, sitten autoa, kohta taas asuntoa Ei, äiti! Eikö vanha siskonne sentään kehtaa kerjätä rahoja suurelle helsinkiläiselle, kun en ihmiseksi koskaan tullut!
Miksi sinä puhut minulle noin?
Kaikki hyvin, äiti. Olen vain tajunnut, että ihmiseksi on tässä perheessä päästy vain kerran, ja nyt tuo ihminen asuu teillä. Anna hänen auttaa teitä.
Annikki, sinä vaadit meitä myymään asunnon. Tajuatko, mihin pakotat meidät?
Vai minäkö pakotan? Ostakaa nyt edes pieni huone uusiin oloihin.
Niin vanhemmat myivät ison yhteisen asuntonsa ja muuttivat vanhaan pieneen yksiöön. Loput rahat annettiin Aleksanterille, joka palasi Helsinkiin. Mitäpä hän täällä pikkukaupungissa tekisi?
Bisnestä ei koskaan tullut, mutta äidille Aleksanteri oli yhä ainoa todellinen ihminen. Äiti pyysi jatkuvasti Annikkia auttamaan uudessa kodissaan, ja vaikka Annikki auttoi muuten, remontista hän kieltäytyi.
Tiedän, että asunto menee veljellesi, joten anna hänen remontoida, onhan hän se suuri ihminen!
Aleksanterin rahat loppuivat ja hän palasi taas vanhempien luo. Yksiössä oli ahdasta, mutta minkäs teet.
Keittiön vuodesohvalla maaten sai tuntea miltä “oikea ihminen” oleminen joskus maistuu. Kuten sanotaan vanhemmat olivat pelanneet väärällä hevosella.
Mitä sinä ajattelet tästä? Kirjoita ajatuksesi kommentteihin ja pistä peukku ylös, jos tunnistit jotain omasta elämästäsi.
