Kaikki huijasivat veljeä, mutta huijatuksi itsensä tunsi aina Viena
Keskiyön aikaan soi puhelin.
Tyttöseni, täällä on tulipalo, me palamme, äidin ääni nyyhki ja puhelimesta kuului palon ritinää, juoksua ja huutoa.
Unet karkasivat siltä seisomalta.
Äidin talo oli viidentoista kilometrin päässä kaupungista, iso muttei enää ihan uusi. Kaupunki kasvaa, rakentuu, kyläkin venyttelee kohti, jottei unohtuisi omalle mutkalleen. Viena yritti laskea, kuinka monta vuotta sillä talolla oikeastaan jo olikaan tai siis, oli ollut.
Talon rakensi aikoinaan isoisän ukki, sitten hänen ukkinsa teki kesäsiiven, ja sittemmin toinen kerros eristettiin talvikuntoon
Talo levisi ensin pituussuunnassa, ja kylkeen rakennettiin lasikuisti. Ulospäin talo näytti jykevältä, mutta sehän oli lähinnä näköharha. Talvella jäätyi, kesällä hikoiltiin ja home haisi.
Talo lahosi hiljaa mutta varmasti. Kaikki tajusivat sen. Pitäisi varmaan purkaa, mutta äiti piti pintansa: remontoidaan. Hän on talon emäntä, isäkin jo haudassa, hän päättää.
Rahat riittää pelkkään remonttiin, uuden rakentamiseen ei riitä eurot.
Äiti, mitä sinä sillä valtavalla röttelöllä teet? Pienempään riittäisi varat, nykyään saa talopakettejakin kahdella kerroksella pilkkahintaan. Saisinpa vielä tilaa sun rakastamille pionipenkeillekin, Viena yritti suostutella.
Viena, et sinä ymmärrä, veli Tenho murahti soppaan mukaan, tämä on sukujen talo, esi-isien perintö, kotikartano, miksi sitä nyt halutaan kutsua. Kaikki pitää säilyttää! Tehdään kunnollinen remontti, ja avot, talo on kuin uusi.
Tenho oli aina äidin puolella, ja äiti Tenhon. Vienan ideat otettiin aina vastaan suurin elein, vaikka ne oikeastaan toivat fiksuimman ratkaisun pullanmureniin.
Viena oli jo oppinut nostamaan kätensä kun seuraava Tenhon projekti äidin tuella ajautui kohti romukoppaa, Viena vain totesi: “omapa valintanne.”
Remppaako haluatte? Tehkää sitten remppaa.
Tyttö rakas, mutta apuakin tarvitaan. Ei paljon, jos rahat ei ihan riitä Mä myin sen asunnon, jossa siskosi asui. Ei me sitä tarvita, kun on täällä Suomen seljäkät.
Tuo Helsingissä ollut asunto? Sillä summalla rakentaisi vaikka kaksi taloa Suonenjoelle.
Siitä vaan puolet oli minun, ja se ei riitä alkuunkaan. Se toinen puolikas meni hänen pojalleen.
Pakotit sen myymään ja ajoit oman sisarenpojan ulos?
En ajanut, se osti mun puolikkaan. Tosin myin liian halvalla, mutta heilläpä ei enempää ollut.
Äiti! Ei sulla ollut mitään tarvetta, ei meilläkään. Olisit vaikka lahjoittanut
Lahjoittanut? Mullakin on oma perhe.
Ehkäpä olet oikeassa. Tehkää kuten tahdotte. Jos kerran multa ei tarvita mitään, niin minä lähden nyt.
Kuukausi meni ja yöllinen puhelu päätti rauhan: talo paloi. Viena ajoi yhdessä Mikko-miehensä kanssa paikalle, muttei ollut enää mitään, minkä pelastaa.
Viena, miten olisi, jos äitisi muuttaisi yhteen meidän asunnoista? Yksiö Aleksis Kiven kadulla on nyt vapaana, vuokralaiset lähtivät juuri.
Ajattelin samaa, mutta asunto on sun.
Viena hyvä, asunnot on molempien. Äitisi tarvitsee nyt katon päänsä päälle. Menettäisimme yhden asunnon vuokratulot, mutta meillä on vielä kaksi muuta ja kolmannessa asumme itse.
Mutta tuo nimenomaan on sinun.
Yhdessä tässä ollaan, kaikki jaetaan. Äitisi asukoon siellä. Huonekalut ja tarpeelliset tavarat löytyy, ja puuttuvat autetaan hankkimaan.
Äiti tuotiin, täydennettiin kalustoa sen mukaan mitä tarvittiin. Viena päätti yllättää äidin, toi ruokakassin ja päätti piipahtaa. Huoneessa telkkari pauhasi vaikka täällä ei ollut telkkaria. Tuoksui kahvilta.
Äiti väitit, että kaikki paloi. Tuossahan on se telkkari, jonka annoimme sulle synttärilahjaksi. Ja kahvi? Eikö suodatinkaan palanut?
Vai epäiletkö, että olen kaiken varastanut? Kaikki siirrettiin pois ennen remonttia. Talo oli jo pelkkää kivijalkaa. Ja vakuutushan oli, siksi sanoin mitä sanoin. Mitä se haittaa? Huonekalutkin on Tenholla.
Hänellä on nyt uusi asunto, kaapit ja sohvat ostamatta. Täältä löytyy, niille on tarvetta siellä. Omat tavarani toin tänne takaisin. Niitä vanhoja lakanoita eivät tarvitse.
Tenho osti siis asunnon? Ja milläs rahoilla
Mistäpä minä tietäisin! Ostipa osti, en kysellyt.
Viena tajusi äidin peittelevän jotain eipä sitä hänelle suoraan sanota, mutta ajan kanssa asiat selviää. Viena oli aina tiennyt, että äiti varjeli Tenhoa.
Poika-parka kun oli niin epäonninen mikään ei onnistunut ja toiset olivat aina huijaamassa. Viena sen sijaan tunsi olevansa se ainoa höynäytetty. Tässäkin kai joku juju oli.
Mitä aiot tehdä palaneelle tontille? Hyvä paikka, rahaa sulla on ja vakuutuskin.
Mitäs siellä, kaikki paloi, tontin myyn, kun on jo katto päällä. On hyvä olla, kun on rikas tytär. Mutta voi poikaparkaa, vain velkoja, velkoja
Etkö haluaisi ostaa uuden asunnon niillä rahoilla?
Ja tämäkö, että ajaisit äitis ulos omasta kämpäs?
Mutta tämä on Mikon.
Teillä ei ole hätäpäivää!
Rakennetaan sitten vaan uusi, niin kuin naapureillakin nyt on talot kuin sisustuslehdestä.
En minä enää. Tontin myyn. Se on kohtaloa, kun talo on kulkenut suvussa miehiltä pojille, mutta Tenho ei halua mitään. Kylä ei kiinnosta, pitää päästä kaupungin mukavuuksiin.
Ei kai siinä, en ala suostuttelemaan.
Mikko, äiti aikoo myydä tontin.
Se on hänen tonttinsa. Itse rakentaisin, paikka on sellainen, josta aina tykkäsin. Sun isäsi muuten rakasti istua vanhan lehmuksen alla siellä.
Harmi, kun se piti kaataa tuntui kuin joku enne olisi ollut. Pitäisikö meidän rakentaa itse?
Minä rakastaisin asua siellä, ja sinäkin olet haaveillut omasta talosta. Lapset tykkäisivät. Voisivat myöhemmin tuoda lapsenlapsensa sinne.
Hitto sun kanssas, nyt mennään jo unelmatehtaalle.
Mutta tosissaan, annetaan äitisi asua sielläkin, jos tahtoo.
Jos rakennetaan, pitää kaikki tehdä virallisesti. Hankitaan tontti omiin nimiin.
Mutta sehän on sun äiti!
Juuri siksi. Kaikki pitää olla paperilla, ettei tule yllätyksiä. Muistitko siinä sivussa, että mulla on epäonninen veli?
Minä hoidan tontin kohta se tulee myyntiin. Tai pitäisikö suoraan kysyä, jos hän myisi sen meille?
Ei, hän kääntelee ja pyörittelee vielä, ei tule kaupasta mitään.
Sitten vain ostetaan suoraan, kun tulee mahdollisuus.
Miksei tultu heti mun luo asiaa tiedustelemaan?
Äiti, eikös sinulla ole raha silleen tarpeen? Nyt voisit ostaa itsellesi uuden asunnon, vieläpä hienonkin.
Äiti ei vastannut, mutta uuden asunnon ostoon ei kiirettä näyttänyt olevan.
Viena ja Mikko rakensivat talon, se vaati kaikki säästöt ja lisäksi piti ottaa asuntolaina. Mutta laina oli heille kuin pullataikina helppo muovata, kun tulot ja vuokratuloja tippui tasaiseen.
Muuton jälkeen helpotti vielä entisestään, kun entinen asunto menikin vuokralle. Äiti ei sittenkään ostanut uutta kotia rahat menivät taas Tenholle, joka epäonnistui asuntolainansa kanssa.
Vakuutusrahoistakaan ei tullut mitään, palohan oli liian järjestelmällinen, tavarat siirretty pois, joku vahingossa ehkä sytytti. Kuppiin jäi vähemmän kuin piti.
Äiti kävi harvakseltaan kylässä.
Onhan täällä väljää ja valoisaa, mutta Tenholla on ahdasta lapset kasvaneet, oma huone olisi mukava, heillä kun on kaksi makuuhuonetta.
Sanoinhan minä, etteivät usko olisi pitänyt ottaa isompi. Ja talo olisi ollut hyvä, turha sitä rakentamista vastustelin.
Äiti, ehdotin rakentamista jo ennen paloa. Ei olisi tämmöinen, mutta hyvä siitäkin olisi tullut. Olisimme auttaneet.
Niin, ehdotit. No minä ehdotan, että muutatte takaisin kaupunkiin. Annan teille asuntonne takaisin, minä muutan tänne. Ehkä Tenho ja perhe nykyään haluaisivat asua kanssani. Talo siirtyy kuitenkin perinteisesti pojalle.
Anteeksi kuinka? Me rakennettiin, mutta talo hyppää mieheltä pojalle? Jos vanhaa röttelöä ei olisi poltettu, Tenho olisi myynyt sen.
Ja se olisi hänen oikeutensa. Näin on aina tehty, kuuluu talon tapoihin!
Aina? Talo oli kahdeksankymmentä vuotta, ei tässä mitään keskiaikaa olla eletty.
No ei siitä väitellä. Milloin teemme vaihdon?
Vaihdon? Tarkoitatko että vaihdamme talon kaupunkiasuntoomme? Oletko tosissasi, äiti? Et kai vasta merkitsimme sinut asukkaaksi sinne, ei muuta. Emme olisi edes sitä tarvinneet tehdä.
Kummasti huomaa, ettet aio ostaa enää omaa kotia, kaikki meni Tenhon syövereihin. Tämän talon perilliset ovat toiset eivät Tenho.
Teillä on jo omasta takaa, mutta pojallani on huono onni!
Huono onni? Kaikki Helsingin asunnon rahat menivät hänelle, vakuutus jos olisi tullut, sekin olisi ollut hänelle. Kaikki, mitä isältä jäi säästöt, auto meni Tenholle. Onko se hänen kohtaloaan, vai minun rikkautta? Minä ja Mikko olemme tämän rakentaneet!
Ei se ole hänen syynsä, että on liian luottavainen. Häntä huijataan!
No, minä se täällä olen aina ollut narri, ei muuta. Tämä talo on meidän, maakin meidän, kaikki maksettu. Tenholla ei asiaa tänne mutta äiti, tule toki kylään.
Vierailemaan tupsahti kerran myös serkku Tapani Helsingistä.
Ajattelin tulevani katsomaan näitä köyhiä sukulaisia. Täti sanoi, että kaikilla on pahat päivät ja rahat vähissä. Mutta täällähän on ihan palatsi!
Äiti vai? No sehän nyt on perinteinen tarina
Minunkin piti ottaa laina, sain sen maksettua juuri. Toin sulle muuten ne korvakorut, Viena. Äiti sanoi, että ne pitää antaa sulle.
Kaikki muut Hautajaisissa täti ilmoitti heti, että kaikki mummon kulta on luvattu hänelle. Sain silloin piilotettua lippaan, vaikka hän kyllä etsi. Nyt ajattelin, että toinpa oikeaan osoitteeseen nämäkin. Nämä korvakorut piti antaa sulle henkilökohtaisesti.
Hyvä kun piilotit, muutoinhan olisi mennyt Tenholle. Turha vaivautua, hänellä on aina tarvetta. Me täällä raadaaan, äiti kantaa valmiina.
Älä täältä enää mitään luovuta, pidä itselläsi. Tarvitset enemmän. Äiti valehteli niistä silloin, satavarmasti.
Ihanko totta? Kerrotko lisää joskus?
Kerron, totta kai.
Äiti ei juuri enää käynyt kylässä, jalat vaivasi. Tenholla ei ollut aikaa hän kun oli jatkuvasti huijattu. Vienan ja Mikon elämä jatkui rauhallisesti ja mukavasti, lapset iloitsivat. Tapanikin käväisi kylässä tuon tuostakin. Elämä jatkuu ja jokainen takoo onneaan niin kuin parhaiten kykeneeKului vuosi, sitten toinenkin. Keväisin Viena laski lasten kanssa uuden omenapuun, syksyisin Mikko haravoi pihan kuin isänsä oli aikoinaan haravoinut, mutta isän muistosta ei puhuttu enää usein. Talo täyttyi naurusta ja elämästä, ei siitä kai talossa muuta koskaan tarvittukaan.
Eräänä iltana, kun sade rummutti peltikattoa, Viena istui uuden lasikuistin keinutuolissa. Hän katseli pihan suuntaan, missä vanha lehmus ennen kohosi nyt siinä kasvoi nuori vaahtera, johon pojat olivat virittäneet oman keinunsa.
Puhelin soi. Vienan äiti. Ääni oli pehmeä, väsynyt.
Viena-kulta, tiedätkö mitä? Siellä tontilla kävin katsomassa. Siellä on vielä yksin kasvava ruusupensas, aivan sireenin juurella.
Niinkö? Sitä en huomannut viimeksi.
Mietin, miksi se kasvoi sinne. Ehkä joku unohti sen aikoinaan, tai minä istutin ja unohdin. Kaikkea unohtaa, mutta yksi kasvi juurtuu.
Viena katsoi ulos. Piha oli täynnä pientä, iloista elämää uudet istutukset, keinu, hiekkalaatikko.
Ehkä joskus pitääkin tehdä niin, äiti. Antaa jonkun vielä juurtua, vaikka unohtuisi kaikki muu.
Linjan toisessa päässä oli hetken hiljaista, sitten äiti naurahti matalasti.
Niin kai, Viena. Kyllä ne juuret pitävät sinut pystyssä, vaikka kuinka tuulisi.
Viena hymyili eikä tällä kertaa tuntenut itseään enää höynäytetyksi. Hän katsoi kaikin rauhallisin mielin ympärilleen, omaa kotiaan, jossa kukaan ei enää vähentäisi, vaan jokainen saattoi kasvaa juuri niin, kuin sattui olemaan.
