Ihan pakko kertoa sulle tää tarina, koska se pisti mut kyllä oikeasti miettimään, miten helposti me ihmiset joskus sorrutaan arvottamaan muita ihan väärien asioiden perusteella.
No, kaikki lähti siitä kun ison lasisen ja tyylikkään toimistorakennuksen aulassa seisoi nainen pienen poikansa kanssa. Poika näytti vähän väsyneeltä ja vaatteet olivat rähjääntyneet: farkkujen polvessa oli tahra ja t-paita oli matkasta rypyssä. Aulan vastaanottotiskillä istui nuori nainen, jolla oli tiptop-lakkaus kynsissä ja vähän sellainen jäätävä olemus.
Tämä on yksityinen yritys, ei mikään hyväntekeväisyys, tokaisi vastaanottovirkailija vilkaisematta papereihin. Voisitteko ystävällisesti poistua ennen kuin joudun kutsumaan vartijat paikalle.
Poika rutisti käsissään rutistunutta paperinpalaa ja katsoi isoilla silmillä äitiinsä. Silmiin nousi kyyneleet ja alahuuli alkoi väpättää.
Mulla ois isälle lahja hän kuiskasi ja ojensi piirrustustaan varovasti.
Sen sijaan, että virkailija olisi osoittanut vähänkään empatiaa, hän naurahti kylmästi ja osoitti aggressiivisesti ulos lasiovista.
Tuskinpa sun isäs täällä mitään muuta tekee kuin siivoaa käytäviä, nainen tokaisi ylimielisesti. Nyt mars matkoihinne!
Samassa hissin ovet kilahtivat auki ja ulos asteli pitkä mies laadukkaassa puvussa, papereihin uppoutuneena. Kun hänen katseensa kuitenkin kohtasi pojan ja vaimon, hänen ilmeensä suli täysin.
Isi! huusi poika ja unohti kaiken harmin, juoksi miestä kohti avosylin.
Mies nosti pojan syliin ja halasi tiukasti, mutta kun huomasi lapsen silmissä kyyneleet ja vaimonsa kasvoilla kalpeuden, hänen sisällään kuohahti: kylmä kiukku leimahti silmiin asti.
Mies kääntyi hitaasti respan puoleen. Nainen, joka äsken vielä oli ollut röyhkeä, kalpeni näkyvästi. Hän ymmärsi heti mistä oli kyse: tämä oli Lauri Salonen, yrityksen perustaja ja toimitusjohtaja.
Lauri kulki respalle poika sylissään ja katsoi virkailijaa suoraan silmiin.
Eli minun poikani tuli tänne siivoojaa tapaamaan? hänen äänensä oli hiljainen mutta jäätävä. Annika, luulenpa että olet nyt sekoittanut työnkuvasi. Tehtäväsi on toivottaa vieraat tervetulleiksi ei arvioida heidän arvoaan housujen tahrojen perusteella.
Herra Salonen, minä en en tiennyt nainen änkytti.
Siinähän se ongelma juuri onkin, Lauri jatkoi yhtä tyynesti. Ystävällisyys ei saa olla vain niitä varten, joilta odotat jotain. Yrityksessämme ei ole tilaa sellaisille asenteille. Voit käydä hakemassa lopputilisuutesi HR:stä. Heti.
Sitten Lauri kääntyi poikansa ja vaimonsa kanssa takaisin hissille, hymyili lapsen piirustukselle, joka oli nyt tärkeämpi kuin yksikään miljoonadiili tässä talossa.
Niin yksinkertainen opetus: asema ja raha on ohimeneviä, mutta ihmisyys se on joko olemassa tai ei. Meidän kuuluu kohdella ihmisiä aidosti, eikä koskaan ylhäältä alas paitsi jos autetaan toista nousemaan ylös.
Miten sä olisit toiminut Laurin tilanteessa? Olis hauska kuulla sun ajatuksia tästä.
