Konditionaali
Kosinta? Hän kosi sinua? Eevi, oletko järjiltäsi! Mitä siinä mietit enää?
Kaisa, tämä ei ole niin yksinkertaista…
Mikä ei muka ole yksinkertaista? Kaisa nakkasi takkinsa tuolille ja rojahti pöydän ääreen. Huh! Juoksin tänne. Puoli tuntia aikaa! Sitten pitää kuskata Venlalle tanssikamat ja Laurille futisvaatteet.
Kaisa, poika täyttää kohta kuusi. Kauanko aiot vielä kutsua häntä Lauriksi, noin hellittelynimellä?
Olkoot tyytyväinen, että kutsun niinkin! Ajattele, eilen se tuli tarhasta ja ilmoitti rakastuneensa! Veeraan, siihen naapuritalon tyttöön. Ja kuulemma aikoo mennä naimisiin. Mitä sanot?
No, aika odotettavaa sinun pojaltasi. Muistatko itsesi?
Älä nyt vertaile! Muistatko, mitä äiti teki kun sanoin haluavani naimisiin? Kaisa nauroi. Kuinka vanha mä silloin olin? Viisitoista?
Neljätoista! Ja melkein aiheutit äidille sydärin. Äiti, olen päättänyt! Päätit, tosiaan! Eikä edes haitannut, ettei Markku noteerannut sinua lainkaan.
No mutta nyt Markku on mun mies ja tässä sitä ollaan, maksetaan menneiden hullutusten hintaa. Äiti olisi voinut rangaista kovemminkin. Yhden vuoden tiskiurakka ei paljon tuntunut! Olisi ollut pahempi, jos en olisi saanut lähteä ulos!
Etpä olisi ollut estettävissä. Ja äiti tiesi, ettet ihan hölmöile esitykset olivat sinulla vain pintaa. Pää kyllä toimi!
Ai toimi? Varsinkin silloin kun kyse oli sinusta! Muistatko, kuinka tapeltiin lapsena? En voinut sietää sinua! Ja kaikille Eevi oli “kunnon tyttö” ja Kaisa taas hulttio.
Äiti ei koskaan sitä sanonut.
No, mummu kyllä jaksoi. Hän aina hoki, että tuon kyllä kyydit kotiin ennen kuin arvaatkaan. Kuinkas kävikään?!
Niinpä! Minä en ollut niin järkevä…
Eevi vei kahvikupin syrjään ja huokaisi.
Eevi… Kaisa kurotti tarttumaan siskon käteen. Mikä sua oikeasti painaa?
Pelkään, Kaisa…
Ai mitä sinä pelkäät? Olet viimein tavannut fiksun miehen ja alat empimään! Mikä mättää?
Pelkään ettei hän hyväksy Veetiä…
Kaisan kulmat kurtistuivat.
Miksi luulet niin?
Kaikki on yksinkertaista. Eilen, ruusujen ja tämän sormuksen jälkeen, hän pyysi, että veisin pojan viikoksi mummolaan…
Eevi tuijotti ikkunasta ulos, pyöritteli sormusta kädessään.
Sormus oli kaunis, kallis.
Sellainen oli JoelEeviin rakastunut, menestynyt yrittäjä, urheilullinen ja hyväsydäminen, joka luuli, ettei asettuisi aloilleen. Mutta juuri Eevi sai hänet pysähtymään. Hän oli oppinut jo äidiltään:
Poika, nainen voi elää niukasti, jos miehellä on vaikeaa. Mutta jos miehellä olisi varaa, mutta ei halua antaa, nainen miettii: Säästääkö tulevaisuudessa myös lapselta?
Mutta äiti, miksi nainen ajattelee niin?
Muistatko sadun Köyhää Elsasta? Suurin osa naisista on vähän niin kuin Elsa. He ajattelevat pidemmälle kuin miehet. On virhekin toki joskus, mutta tulevaisuudestaan ajatteleva nainen harvoin jää jalkoihin.
Joel oli ottanut äidin sanat tosissaanei kai muuten olisi kasvanut vahvan naisen poikana: äiti Selma jäi yksin, kun isä jätti ja nai toisen. Vienyt vaimonsa Helsingin lähiöstä pienen lapsen kanssa kadulle, ilman ajatusta mihin he päätyvät.
Selma ei tahtonut palata lapsuudenkotiin Savon sydänmaalle, missä arvokkainta oli pontikka. Hän asui opiskelijakämpässä ja teki mitä töitä sai. Siksi hän myös pärjäsi, kun kaikki muut hajosivat.
Hän meni naimisiin käytännön syistä professori Ilkan kanssa, jonka kodinhoitajana toimi. Ilkalla ei ollut perhettä, mutta nopeasti Veetiin kiintyi. Lopulta ehdotti, että Selma ja Veeti jäisivät hänelle perheeksi. Selma mietti ja suostui, lähinnä poikansa tulevaisuuden takia.
Kului muutama vuosi. Selma opiskeli ja perusti oman pienen siivous- ja juhlapalveluyrityksen. Pääsi jaloilleen. Veeti oli hyvissä käsissä, sillä Ilkka piti hänestä huolta kuin omastaan.
Biologiselle isälle, Veikko, oli aivan sama: Uusi nainen löytyi ja Veeti siirrettiin kevyesti pois. Kerro vaan pojalle, etten ollut hyvä isä, hän sanoi, ja Selma noudatti.
Vasta Ilkan kuoleman jälkeen Eevi sai kuulla, ettei Ilkka ollut hänen oikea isänsä. Silloin Eevi oli jo kaksikymmentä. Selma sanoi:
Ei aina se, joka on synnyttänyt, rakasta lasta eniten. Ilkka oli sinulle enemmän kuin moni oma isä lapselleen. Hän antoi meille kodin ja rauhan. Elämä ei aina mene suunnitelmien mukaan, ja ehkä juuri siksi meillä on nyt parempi tulevaisuus.
Veeti jäi kaupungin asuntoon, Selma muutti mökille ja jäi odottamaan lapsenlapsia.
Mutta Joel oli pitkään kriittinen naisten suhteen. Selma huokaisi:
Kuinka monta naista jo esittelit, poika? Kauniita ja älykkäitäkin. Mikä niissä on vikana?
En tunne sieluyhteyttä, äiti. Yksi on uranainen, toinen täydellinen, mutta en rakasta… Se riittää syyksi?
Toki, siitähän on kyse!
Kun viimein Eevi ilmestyi Joelin elämään, Selma ilahtui. Ei ollut estellyt edes sitä, että Eevillä oli lapsi.
Joel, oletko valmis siihen vastuuseen?
Luotatko minuun, äiti? Tiedätkö, kuka minut kasvatti? Mutta jännittää, jos poika ei pidä minusta…
Onhan sulla verta nenässä, poika. Tee töitä, jotta voitat hänen luottamuksensa, muuten hän ei seuraa äitiään. Äidille oma lapsi menee kaiken edelle täsmälleen.
Älä huolehdi, äiti, ymmärrän.
Joel noudatti äidin neuvoja. Kosinta onnistui. Ja nyt Eevi istui lempikahvilassa siskonsa kanssa eikä tiennyt, mitä tekisi: elämä uuden miehen kanssa, joka ei ehkä hyväksy Veetiä, tuntui mahdottomalta.
Kaisa mietteliäänä päätti kuitenkin puhua asiat halki:
Mitä Joel tarkalleen sanoi?
Pyysi vain, että veisin Veetin mummolaan viikoksi heti häiden jälkeen.
Eevi hermostuneena pamautti lusikan pöydälle niin, että baarimikko katsoi heidän suuntaan. Kaisa vain nappasi lusikan, nuolaisi maitovaahdon, ja täräytti sillä Eeviä otsaan.
Ai! Kaisa, mikä tuossa nyt oli?
Ei siihen tule kuhmuakaan! On harjaannusta. Mutta hei, tiedät sää, oletko ikinä miettinyt mitä olisi tapahtunut, jos joskus olisit puhunut minulle Nikosta (Veetin isää)?
En tiedä. Mutta eipä sillä enää väliä ole.
Siitäpä juuri! Mutta minä mietin vain kuinka suurta draamaa tarvitaan, että alkaisitte puhua toisillenne. Miksi et kysy suoraan, miksi Joel halusi Veetin mummolaan?
Eevi huokaa.
Ehkä olet oikeassa…
Ilman ehkä-sanoja! Aikuiset puhuvat asiat suoraan. Elämä olisi helpompaa. Muistatko, miten Veeti syntyi?
Eevi käänsi päätään pois. Nikoon hän oli rakastunut kuin koululapsi, ja toivoi ihmeitä. Sitten kaikki kävikin huomaamatta toisin. Hän salasi, häpesi, ei puhunut edes vanhemmilleen kunnes tilanne oli leikkaantunut ja joku toinen sen huomasi: Kaisa.
Kaisa rohkaisi, vaikka Eevi oli kauhuissaan. Lopulta kotona äiti ja Kaisa itkivät Eevin kanssa, kunnes isä tuli:
Tytöt, aivan hullua! Iloitkaameille tulee lapsenlapsi! Eevi, nyt tarvitaan tukea, ei surua.
Eevi muisti tuon päivän kiitollisena. Kiitos, että hänet hyväksyttiin rikkinäisyydestään huolimatta.
Ja Veeti syntyi perheeseen, jossa oli rakkautta, mutta ei perinteistä isää.
Nyt Eevi mietti, uskaltaisiko asettaa poikansa vielä epävarmempaan tilanteeseen uuden miehen, Joelin, takia. Olisiko se vastuutonta?
Kaisa huomasi mietteet ja tilasi vielä eklereitä pöytään rauhoittamaan hermoja.
Eevi, opettele puhumaan avoimesti. Kysy Joelta suoraan, miksi hän halusi Veetin mummolaan. Eihän se maailman isoin kysymys ole?
Ehkä… Ehkä vain kysyn.
Kysy, jo nyt!
Kaisa sieppasi puhelimen pöydältä ja heilutteli sitä Eevin edessä.
Soita!
Kaisa, Joel on palaverissa!
Siksi soitatkin! Tai laita viesti.
Mitä hän ajattelee minusta?
Eikö sulla ole hänen sormuksensa kädessä? Kaisa hymähti. Olet ottanut vastaantai oletko vain miettinyt?
Mietin vielä…
Mutta et sanonut ei. Suhde ei voi kestää, jos et pysty kysymään mitään. Ei Joel osaa lukea sun ajatuksia. Elämä ei ole vain “jos” ja “entä jos”. Mieti mitä haluat. Ja kysy suoraan.
Ehkä… Ehkä otan selvää. Eevi nappasi puhelimen.
Vastaus tuli äkisti. Eevi hymyili ja näytti ruutua.
No, tulihan se. Ymmärsitkö nyt jotain? Kaisa nauroi, vilkaisi kelloa. Oho, pitää mennä! Toisilla loma, toisilla arki. Älä masennu. Joelilla on järki kohdillaan: viikon kahdestaan, viikon koko perheen voimin. Olet muutakin kuin vain äiti. Vähän jopa kadehdin sinua! Meillä kotoa ei olisi tuollaista tullut.
Kaisa nappasi takin ja juoksi ulos. Ovelta hän vielä ojensi kieltä ja naputti otsaansa: mieti!
Eevi jäi ajatuksiinsa.
Kunnes kolme vuotta myöhemmin hän näki, miten Veeti, nyt ylpeä isoveli, vastaanotti syliinsä pikkusisarensa Joelin ojentamana kutsuen Joelia jo parin vuoden ajan isäksi.
Veeti, varovasti! Eevi ehti hädissään, mutta Joel halasi häntä ja esti puuttumasta hetkeen.
Älä huoli kaikki sujuu hyvin, eikö vain, poika?
Iskä, et menetä luottamusta! Veeti nosti varovasti vauvansuojaa, jonka isän kanssa yhdessä valitsivat, ja hymyili. Äiti, onpa hän kaunis…
Joskus elämä rakentuu uudestaan, kun uskaltaa puhua ja uskoa siihen, että omilla valinnoilla on merkitystä. Lopulta tärkeintä on, ettei elä konditionaalissa, vaan ottaa rohkeasti askeleen kohti toista. Onni löytyy sieltä, missä uskaltaa kohdata hänet, jota rakastaa ja myös oman pelkonsa.
