Hän kulkee horjuen pitkin yöllistä Helsinkiä, kova tuuli tarttuu takkiin ja humala painaa askelta alas. Minne hän on päätynyt, sitä Samuli ei jaksa miettiä jalat osaavat kyllä viedä kotiin. Nyt häntä kiinnostaa vain pohdiskella ääneen, eikä auta vaikka toinen ohikulkija vilkaisee pitkään.
Miksi, miksi mulla on tällainen elämä? Kakskytseittemän, kavereilla lapset lähtee kouluun, mutta musta kaikki naiset lähtee kuukaudessa jos niin pitkään edes kestää. Oonko mä karkea? Ehkä vähän… No okei, oonhan minä, mutta sellainenhan mies pitää olla, Samuli virnistää itselleen. Ainoa missä onnistuin, on tää yritys. Miljonääriksi on vielä matkaa, mutta kauniisti pystyn elämään.
Yhtäkkiä hän pysähtyy, painaa kädet ohimoille, kyyneleet valuvat kasvoille:
Niin paljon rahaa mä maksoin sille lääkärille, mutta mitä sain? “En voi auttaa. Tässä osoite yhteen Helsingin parhaaseen erikoislääkäriin, mutta epäilen että tulos on sama.” Mutta ehkä minä menen, meen vaikka huomenna!
Samuli kävelee sillalle, tuijottaa mustana virtaavaa Vantaanjokea.
Hyppääkö joesta alas? Joki on syvä sinne voisi hyvin päättää kaiken, hän vilkaisee veteen. En taida. Liian kylmä ja pitää mennä kotiin kissa Sokrateskin odottaa ruokaa.
Hän jatkaa matkaa, kunnes näkee keskellä siltaa nuoren naisen, jolla on reppu rinnassaan ja siinä pieni lapsi. Nainen vain tuijottaa veteen, kun äkkiä nousee kaiteelle. Levittää kätensä. Samuli syöksyy, nappaa vyötäisiltä ja kaataa heidät molemmat sillan pölyiselle pinnalle. Lapsi parkaisee.
Ootko sä ihan hullu? Samuli huutaa, alkoholi karisee samantien mielestä.
Mitä sä sekaannut? Hoida omat asias! nainen parahtaa itkuun.
Tuntui vaan, että sun on liian aikaista lähteä. Katso lastas vielä on hänellä enemmän syytä elää, Samuli nyökkää lapsen suuntaan. Nouse ylös ja kävele kotiin miehes tai äitis luo! Kuka odottaa?
Ei ole mitään kotia, ei miestä, ei äitiä ihan yksin olen!
Hyvä on, hyvä on, minä osaan kerätä ongelmia. Nouse ylös, ota lapsi nyt mennään.
En lähde sun mukaan! Entä jos oot joku hullu?!
Jos haluat jokeen, sinne ehdit myöhemminkin. Mutta hullusta pelkäät, vai? Samuli mulkaisee ja tarttuu käteen. Nyt mennään!
***
He kulkevat yhdessä pitkin yöllistä Helsinkiä lapsen itkien käsivarsilla. Viimein Samuli tuskastuu:
Miksi se lapsi koko ajan itkee?
Se on nälkäinen. Nainen painaa vauvan lähemmäs rintaansa.
Anna maitoa.
Ei ole maitoa eikä rahaa, nainen vastaa hiljaa.
Eikä järkeä, Samuli pyöräyttää silmiään. Tuolla näkyy Alepa, mennään ostamaan maitoa.
***
Kaupan kassa ja vartija vilkuilevat epäilevästi yöllisiä asiakkaita. Mutta Samuli ottaa koriin napakan otteen ja viittaa naiselle:
Mennään vain. Hän kysyy kassalta: Missä maito on?
Takana kylmähyllyssä, kassaneiti näyttää.
He valitsevat maitopakkauksia.
Ota tarpeeksi. Ota kaikki, mitä tarvitset! Samuli käskee ja odottaa, että nainen nostaa paketit koriin.
Tarvitsetko muuta?
Vaippoja.
Mitkä ihmeen vaipat?
Tuolla hyllyllä, nainen hymyilee arasti.
Ota.
Ja saako ottaa kosteuspyyhkeitäkin?
Totta kai.
He menevät kassalle. Samuli lyö kortin koneeseen.
Ainoastaan käteinen yöaikaan, kassa toteaa pahoitellen.
Samuli kiskaisee esille 50 euron setelin. Antaa yhden.
Vai ei vaihtorahaa. No, anna sitten suklaata lopuilla! Samuli osoittaa hyllyä.
***
Kotona nainen katsoo ympärilleen kummastuneena. Samuli potkaisee kengät pois, käy jääkaapilla, nappaa kalan ja heittää sen Sokrates-kissalle, kaataa itselleen mehua ja juo ahnaasti. Sitten hän kääntyy vierastaan kohti:
Nuku tässä huoneessa. Keittiö, vessa, kylppäri. Mä menen nukkumaan.
Hän menee toiseen huoneeseen, mutta pysähtyy ovella:
Mikä sun nimi on?
Venla.
Mä olen Samuli.
***
“Ei vaikuta hullulta, Venla ajattelee lohdullisena mennessään keittiöön. Voi itku, melkein hukuttauduin. Jos tuo höperö ei olisi tullut… Olisin nyt ulkona kylmässä lapsen kanssa. Kyllä se huomenna ajaa meidät pois, mutta tänä yönä ollaan turvassa.”
Vedenkeitin kiehuu. Venla rientää huoneeseen, jonka Samuli osoitti. Laittaa itkevän vauvan sängylle, ottaa taskusta pullon. Sitten keittiöön, pullon pesu ja maitoa sekaan.
Vauva imee rohkeasti ja nukahtaa syliin. Venla pyyhkii lapsen kostealla liinalla ja laittaa vaipan. Myös itse pesee kätensä ja kasvojaan. Nälkä yllättää jääkaapista käteen tarttuu viipale savulohta, leipää ja palanen juustoa. Syö nopeasti ja asettuu lapsen viereen nukkumaan.
***
Aamu valkenee. Venla heräilee parin tunnin välein syöttämään lasta, joka on vasta kahdeksan kuukauden ikäinen. Hän huomaa Samulin hinaavan jaloissaan ympäri asuntoa. Kohta mies touhuaa taas keittiössä.
“Se on nyt menoa, pian se heittää meidät pihalle”, Venla miettii jännittyneenä. Kiireesti hän pesee kasvonsa ja istahtaa ruokapöytään.
Istu! Samuli nyökkää. Paistan munakasta.
Istu itsekin, minä hoidan, Venla hymähtää ja työntää miehen syrjään.
Hän silppuaa tilliä munakkaan päälle, pesee lasit huolella, keittää kahvit. Samuli puhuu puhelimessa, antaa komentoja ja kinastelee, aivan kuin Venlaa ei olisikaan. Syö, juo kahvin ja lopulta nousee seisomaan.
Nyt Venla jähmettyy: “Nyt hän käskee lähtemään!”
Venla, kuuntele tarkkaan. Lähden viikoksi pois. Tärkeintä: ruokit Sokrates-kissan, mutta älä syötä mitään Whiskasia! Se haluaa tuoretta kalaa ja lihaa. Mun työhuoneeseen ei mennä. Kaikissa muissa huoneissa teet mitä haluat.
Viereisestä huoneesta kuuluu vauvan itkua. Venla ponkaisee ylös, katsoo miestä kysyvästi.
Mene vaan, Samuli sanoo.
Viiden minuutin kuluttua Venla palaa pojan kanssa. Pöydällä on muutama 50 euron seteli.
Tällä pitäisi pärjätä viikko, Samuli nyökkää rahoihin. Nyt mä lähden.
Hän ottaa askeleen kohti ovea, kun lapsi ojentaa käsiään ja sanoo jotain, mikä muistuttaa “isiä”. Samulista tuntuu oudolta sydän värähtää: hänestä ei tulisi koskaan isää.
Venla, saanko pitää häntä sylissä hetken? Samuli kysyy yllättynyt omista sanoistaan.
Saat tietenkin, Venla hymyilee ensimmäistä kertaa kunnolla. Etkö ole koskaan pitänyt vauvaa sylissä?
En.
Näin se käy!
Vauva nauraa lempeästi ja heiluttaa käsiään. Samuli tuijottaa ihmeissään pientä lasta.
“Minulla ei koskaan tule olemaan poikaa”, hänen kasvoilleen laskeutuu synkkä ilme ja hän ojentaa lapsen äidilleen.
Samuli lähtee.
***
Palatessaan kotiin Samuli miettii, kuinka Helsingin huippulääkäri sanoi, ettei hänelle koskaan voisi syntyä lapsia. Mieli on mustana:
“Mihin minä näillä rahoilla ja neljän makuuhuoneen asunnolla ja maasturilla mitään teen? Perhettä varten niiden pitäisi olla. Kotona on aina sotku, ja maasturiin mahtuisi seitsemän ihmistä…”
Hän avaa oven mutta kotona onkin nyt moitteeton puhtaus. Venla hymyilee anteeksipyytävästi.
Isi! lapsen kädet kurottelevat kohti.
Laukku putoaa lattialle ja Samulin kädet tarvitsevat vain ojentua poimimaan lapsen syliinsä.
