Samuli saapuu maalle pienelle paikkakunnalle tapaamaan tätiään, äitinsä vanhempaa siskoa. Äiti oli pyytänyt Samulia pitämään tädistä huolta ennen kuolemaansa.
Täti Lempi on pieni ja iäkäs nainen. Samuli on jo monta kertaa ehdottanut, että Lempi muuttaisi heidän luokseen Helsinkiin. Siellä Lempillä olisi oma huone, hän voisi käydä taloyhtiön pihalla kävelyllä, nauttia toisten vanhempien rouvasihmisten seurasta eikä olisi yksin. Mutta Lempi ei suostu jättämään kotiaan; vanha kotitalo on muutenkin kuin oma perheenjäsen hänelle.
Niinpä Samulilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin joka kolmas kuukausi ottaa töistä viisi palkatonta päivää ja matkustaa Lempin luokse. Matkoihin kuluu kaksi päivää ja kolme päivää autetaan Lempin askareissa ja hoidossa. Onneksi Samuli johtaa itse osastoaan ja voi järjestää tällaisetkin vapaat.
Lisäksi koko firman johtaja on hänen hyvä ystävänsä. Tänä keväänä Samuli ei kiireen takia päässyt maaliskuussa, vaan tuli vasta huhtikuun lopulla. Työpaikalla oli suuri projekti kesken.
Lempi on talven jälkeen todella huonossa kunnossa ja hänen naapurinsa, Annikki, kertoo Samulille, että ambulanssi on kutsuttu kahdesti.
Miksi ette ilmoittaneet minulle? Aina kun soitin, kerroitte että Lempillä on kaikki hyvin.
No, Lempi vaati lupauksen etten mainitse sinulle mitään. Sanoi, että sitten kun kuolee, ilmoitan.
Samuli käy kyläkaupassa hakemassa sokeria ja suolaa, kuten Lempi pyysi. Samalla hän ostaa kaikenlaista muutakin: kaurahiutaleita, hernekeittoa, maitojauhetta, säilykkeitä. Palatessaan kotiin hän huomaa kuistin vieressä nuoren, ehkä viiden kuukauden ikäisen lapinkoiran pennun. Pennussa on jotain erikoista: suuri pää ja pitkä kuono.
Lempi, mistä tämä pentu ilmestyi?
Tämä onkin ollut seurana jo kuukauden. Yhtenä päivänä avasin portin ja siellä pentu istuu, koko pieni koira tärisi kylmästä ja oli hyvin nälkiintynyt. Minä ruokkinut ja nyt se on reipas. Otin sen, ettei täällä olisi niin yksinäistä.
Samuli silittää pentua ja se katsoo luottavaisena, painaa päänsä hänen syliinsä. Samuli on aina rakastanut koiria, mutta lapsena vanhemmat eivät suostuneet sellaista ottamaan. Nyt aikuisena elämä on kiireistä: vaimo toi joskus kissan kotiin, mutta kissa katosi kolmen vuoden päästä. Samulilla ja Elisalla ei ole omia lapsia, eivätkä ne koskaan tulleetkaan. He olivat jo sopeutuneet tilanteeseen ja matkustelivat vapaina.
Mikä pennun nimi on?
Oskari. Minun entisen kissani nimi oli myös Oskari.
Samuli naurahtaa:
Eikö se ole outoa? Kutsua koiraa kissan nimellä?
Eipä ole väliä, vastaa nimeen kuitenkin.
Kun Samuli on kylässä Lempillä, Oskari seuraa häntä joka paikkaan. Sitten tuli jo aika palata kaupunkiin, ja Samuli pyytää Lempiä soittamaan heti, jos voimat loppuvat. Hän tulee aina, jos jotakin tarvitaan ja lääkkeitä kaivataan.
Olen minä jo sinua kuormittanut tarpeeksi, ramppaat edes takaisin. Mutta ei tätä enää pitkään kestä.
Älä puhu noin, Lempi. Elä nyt, niin pitkään kuin mahdollista. Sinusta ei ole ollenkaan vaivaa.
Samuli, saanko pyytää yhtä asiaa? Jos vaikka kuolen, älä jätä Oskaria yksin, koirakin on elävä olento.
En jätä, etsin uuden kodin.
Ota ennemmin itse. Minusta tuntuu, että ei se turhaan tänne tullut.
Silloin koira tökkää kuonollaan Samulin polvea, katsoo suoraan silmiin.
Hyvä on, Lempi. Jos käy niin, otan Oskarin meille.
Vain kuukausi myöhemmin Lempi kuolee. Samuli huolehtii hautajaiset, istuu Annikin ja muiden naapureiden kanssa yhdeksän päivää muistotilaisuuksissa. Sitten hän käy yhdessä Oskarin kanssa hautausmaalla, jättämässä hyvästit.
Tulee jälleen lähtöpäivä. Samuli ottaa mukaansa kuonokopan ja hihnan ja he menevät juna-asemalle. Samuli ostaa liput sellaiseen vaunuun, missä eläimet saa tuoda mukaan. Kun he asettuvat omaan hyttiin, Oskari ärähtää ja nousee karvat pystyyn. Ikkunan vieressä istuva mies kääntyy ja katsoo järkyttyneenä.
Oletko järjiltäsi? Susi mukana junassa?
Hei hyvä mies, mikä susi tässä on minun koira, Oskari.
Oskari on susi. Metästäjät tuntee tällaiset eläimet.
Oskari murisee uudelleen.
Vie tuo *** pois täältä tai hoidan sen itse.
Sinäkin voisit olla hiljaa, jos haluat päästä hengissä kotiin asti. Kukaan ei puutu sinuun, miksi sinä tähän puutut?
Minä jään käytävälle. Oman aseman kuuntelen siellä.
He jäävät kaksin Oskarin kanssa. Samuli katsoo koiraa ja melkein uskoo, että Oskari oikeasti ymmärtää.
Oskari, oletko sinä sitten oikea susi? Koira laittaa jälleen pään Samulin polville ja heiluttaa häntää. No, vaikka olisit, kyllä sinä olet paras kaveri.
Hetken päästä konduktööri kurkistaa hyttiin:
Onko teillä susi vai lapinkoira?
Se mies puhuu omiaan. Tämä on erikoisrotu ulkoilukoira, toimii etsijäkoirana.
Vai niin. Onko sillä paperit kunnossa?
Totta kai, hetki…
Samuli kaivaa taskujaan ja sanoo lopulta muka kauhuissaan konduktöörille ja koiralle:
Oskari, minä unohdin sun paperit lippuluukun viereen, kun ostin liput! Ilman papereita ei olisi biletäkään saatu nyt puhuu konduktöörille.
No niinhän se on, vastaa konduktööri.
Tosiasiassa papereita ei ole, mutta lipputiskillä työskentelee naapurin Annikin tytär. Aamulla he saapuvat Helsinkiin. Samana päivänä Samuli vie Oskarin eläinlääkäriin, joka kysyy heti:
Oletteko te sirkuksesta?
Emme ole. Miksi kysytte?
Näyttää ihan sudelta.
Samuli huokaisee.
Susi, mutta ei sirkuksesta vaan maalta. Tädin viimeinen toive oli ottaa koira tai siis susi meidän kotiin, ja minä toteutin lupauksen.
Eläinlääkäri hulmahtaa lähemmäs ja toteaa päättäväisesti:
Tämä ei ole puhdas susi, vaan sekarotuinen: toinen vanhemmista on saksanpaimenkoira. Susi-koira erittäin fiksuja, rauhallisia ja lojaaleja. Ei syytä huoleen. Rekisteröidään koira ja annetaan rokotukset, niin kaikki kunnossa.
Samulin vaimo Elisa kiintyy Oskariin kovasti: hän pesi, ruokki ja ulkoilutti tätä ja lemmikistä tulee nopeasti tärkeä perheenjäsen. Kymmenen kuukautta kuluu. Uudenvuoden tienoilla, hämärän jo laskeutuessa, Elisa päättää mennä kävelylle Oskarin kanssa, ulkoilun puute vaivaa pyhien aikana. He suuntaavat lähipuistoon, joka on kymmenen minuutin päässä.
Kävelyn aikana Oskari yhtäkkiä terästäytyy ja katoaa pimeään. Elisa huhuilee, mutta koiraa ei näy pitkään aikaan. Juuri kun Elisa on tarttumassa puhelimeen soittaakseen Samulille, Oskari ilmestyy kantaen suussaan myttyä.
Elisa ryntää vastaan ja mytty paljastuu eläväksi, vastasyntyneeksi lapseksi. Elisa on itse lääkäri, mutta soittaa silti hätäkeskukseen ja poliisille.
Apua tulee nopeasti. Elisa ei voi lähteä sairaalaan koiran kanssa, mutta vie Oskarin kotiin ja palaa sitten Samulin kanssa vastaanottokeskukseen. Heille kerrotaan, että tyttö on terve, ehkä noin kuukauden ikäinen. Mukana on lappu: tyttö on nimeltään Helinä, ja hänen äitinsä pyytää antamaan tytön hyvään kotiin.
Elisa pyytää saada nähdä tytön ja rakastuu tähän heti ensinäkemältä. Hän katsoo miestään, ja Samuli ymmärtää vaimonsa pyynnön, nyökkää ja hymyilee. Elisa kertoo, että hän on lääkäri, ja he haluavat adoptoida tytön.
Kahden kuukauden kuluttua pikku Helinä muuttaa Samulin ja Elisan kotiin Oskari-kulkuri on löytänyt uuden onnellisen perheenjäsenen, ihan niin kuin Lempi-täti oli aavistanut ei koira turhaan kylään osunut.
