Skandaali perisuomalaisessa suvussa
Tämä on loppu! Liisa Virtanen tupsutti silmäkulmiaan puhtaalla nenäliinalla ja huokaisi niin sydäntäraastavasti, että hänen miehensä Ilkka Virtanen hermostui.
Liisukka, mitä nyt?! Otanko tipat?
Äh, jätä jo ne sun tipat! Ilkka, eikö sulle mene jakeluun? Tämä on noloa! Noloa! Koko meidän suku on häpäisty! Katso nyt häntä! Ei mitään katumusta!
Virtasten silmäterä, suvun ainoa jatkaja, ei kyllä näyttänyt katuvalta syntiseltä. Ei hän tuhkaa päähänsä ripotellut, eikä kyyneleitä helmeillyt poskillaan käsiä murtan. Ei sinne päinkään.
Helmi Virtanen söi kirsikoita. Hänen pitkät, balettitanssijan perimällä saadut sääret olivat verannan kaiteella, aivan kuin äitinsä mukaan isoäidillä, joka oli aikanaan ollut Oopperan balettitähti. Helmi napsi kirsikoita värikkäältä vadilta, humahti makeat suuhunsa, ja sihtasi sitten kiven pensaikkoon. Näytti aivan tahalliselta, ja aina kun Helmi shootasi uuden kiven, äiti huokasi syvään.
Helmi! Lopeta tuo heti! Mitä oikein kuvittelet? Meillä on vakava keskustelu käynnissä! Ja sinä sinä…
Liisa läimäytti kätensä ilmaan ja marssi paikalta varmasti hakemaan tippojaan.
Helmi, kulta, et kai sinä tosissasi ole? Ilkka kysyi toiveikkaasti, ennen kuin seurasi vaimoaan.
Ihan totta, isi! Ja voit kertoa äidille, että kaikki sen juonimiset on suoraan tuhoon tuomittuja. En mene Jarmon kanssa naimisiin. Ei kannata haaveilla.
Nyt kyllä särjet äidin sydämen!
Älä liioittele, isä.
Etkö vielä harkitsisi?
En. Sanoin jo Jarmolle suoraan. Tänään juteltiin, ja päätettiin että siitä ei tule mitään. Jos et kuullut ekaa kertaa, niin toistan: ei, häitä ei tule.
Valitusta kuului olohuoneesta, ja Ilkka säntäsi pelastamaan vaimoaan. Helmi huokaisi helpotuksesta ja otti vielä kirsikan.
Voi hyvä luoja, mitä mä kaikille sanon?! Hirveää! Ravintola on varattu ja kutsut laitettu postiin!
Äiti, eihän mä pyytänyt sua niitä lähettämään, Helmi lauloi matalalta ääneltä, teit itse päätöksen, niin nyt hoida seurauksetkin.
Tuo on julmaa, lapseni! Mä vain halusin hyvää!
Ja kuinkas kävikään? Taas kerran! Vai mitä, äiti? Helmi venytteli tyytyväisenä. Mulla on ihan omat suunnitelmat elämäni varalle, voi mikä harmi!
Helmi! Liisan ääni murtui ja taas mentiin nyyhkyttämään. Mitä sä oikein meinaat?
En ihmeitä! Helmi nousi, keräsi pöydältä kylmäksi jääneet teekupit ja huitaisi äidille keveästi. Tiedän jo kaiken mitä sanot. Osaan pestä kolme kuppia enkä riko niistä yhtäkään.
Keittiöön mennessään Liisa jätti nenäliinan elämästään jo hetkeksi rauhaan.
Tuo tyttö on täyttä kopiota sun äidistä! Liisa tiuskaisi miehelleen. Samanlainen äänenpaino ja kaikki! Voi hyvä tavaton, miksi just mulle tällainen risti annettiin?
Legendaarista anoppia, Raili Koskista, Liisa ei eläissään ollut oikein sulattanut. Ei Liisa ollut mikään tyttönen naimisiin mennessään vaan katsoi olevansa asiantuntija sekä elämän että älyn saralla. Pitäisi siis saada kunnioitusta anopilta! Mutta Raili ei ollut vastaanottanut tätä ohjeistusta. Hän ei kokenut tarpeelliseksi muuttaa käytöstään uuden perheenjäsenen takia.
Liisa, kuule kyllä sun hajuvesi tulee ensiksi huoneeseen! Raili kuiski ja pidätti nauruaan, aina kun Liisa asteli sisään.
Uudet tuoksut! Liisa kohotti kulmakarvaa. Eikö miellytä?
Ehkä, mutta miks ihmeessä lotrata koko pullo päällensä? Pisara ranteelle riittäisi.
Liisan taipumus hajuvesien liialliseen käyttöön johti mykkäkouluun ja mutrusuuhun.
Mitä mä muka oon tehnyt? hän valitti Ilkalle. Miksi se on noin?
Kultaseni, äiti on sellainen kaikille. Ei se sua yksin piinaa.
No vaihtakoon sitten tyyliä tai en vastaa seurauksista! Ja älä kehtaa sanoa mua kultaseksi! Liisa ärähti. En kestä sitä sanaa!
Raili jatkoi napakkaa tyyliään, kuten aina. Sanavalmiutensa ja pisteliäisyytensä ansiosta tuli riitoja ja viileyttä Ilkan ja hänen äidin väleihin, kunnes joku teatterin sohvaillassa joku tokaisi Liisalle:
Liisa, sinä olet oikea lady! Näin käy, kun on Raili Koskiselta oppinut! Ei mikään tavis! Mikä tyylitaju! Onpas upeaa, että hänelle on tullut tuollainen kopio.
Kopiovertaus kaiveli, mutta kehut lämmittivät. Railihan oli oikeasti tyylin perikuva. Liisa oli älykäs nainen ja aina osasi johtopäätöksetkin vetää, vaikka välillä hampaita kiristellen.
Anopin kanssa Liisa piti etäisyyttä, mutta kun Helmi syntyi, pettymykset unohtuivat. Raili rakasti lapsenlastaan ja oli tämän kanssa niin paljon kuin vanhemmat antoivat myöten.
Luovassa perheessä, jossa kaikki muut paitsi Liisa olivat taiteilijoita Liisahan oli hammaslääkäri vallitsi pitkästä aikaa rauha. Helmi kasvoi yltäkylläisessä hemmottelussa, isoäidin ja isän lellikkinä, ja äiti piti yllä järjestystä ja toivoi lapselleen parempaa tulevaisuutta kuin mitä itsellä oli ollut.
Liisan menneisyydestä ei perheessä puhuttu, ei edes Ilkalle, joka tiesi vain pääpiirteet. Kun Ilkka huomasi, ettei rouva halua kaivaa vanhaa, hän ei sitä enää koskaan ottanut puheeksi. Tästä Liisa oli hänelle kiitollinen. Hän jätti entisyyden ja tarttui elämään nyt.
Omaa äitiään kohtaan Liisa ei tuntenut suurta lämpöä, syystäkin. Menneisyyden haavoja hän ei halunnut avata. Kaulassa kulki medaljonki, jonka sisässä oli kiharakasvuisen pikkupojan kuva. Sitä medaljonkia Liisa ei avannut, ei kestänyt. Hän muisti hyvin, miten hänen pieni Paavonsa oli kaksivuotiaana jäänyt mummon vastuulle, kun mummo pinkaisi kauppaan maitoa hakemaan helle, avoimet ikkunat, ja pinnasänky vedetty tuulettuvan ikkunan viereen…
Poikansa menetys olisi voinut kuolettaa Liisan. Hän ei pystynyt nukkumaan, syömään, elämään. Itki sitä, että päätti jatkaa opintoja eikä jäänyt pois; juuri kohtalokkaana päivänä oli tentti, ja kun hän palasi kotiin niin kaikki oli poissa.
Miehellensä, joka oli kenttämatkalla eikä ehtinyt edes hyvästellä poikaansa, Liisa otti heti avioeron. Kolme vuotta sitä iloa kesti, mutta oli nopeasti selvää, ettei mikään lapsen syntymäkään liimaa säröjä umpeen. Avioero oli ajan kysymys.
Kun paperit oli allekirjoitettu, Liisa pakkasi pienen matkalaukun ja jätti synnyinkaupunkinsa lopullisesti. Hän koki olevansa rapistunut mummeli; kaiken ihmisen kärsimyksen, joka elämässä voi saada osakseen, hän oli jo nähnyt poltettu sisältä eläväksi, jäljelle jäi vain tuhkaa.
Siltä hänestä tuntui…
Mutta sitten tuli Ilkka.
Ilkka marssi vastaanotolle, poski turvonneena.
Kauanko tämä on vaivannut?
Viikko mennyt jo kitkutellessa.
No voi hyvä mies, pahenesithan jopa! Liisa ärähti. Aikuisen ihmisen luulisi jo jotain tajuavan…
Toisaalta, enhän minä ymmärrä mitään, Ilkka yritti nauraa hammastuskissa.
Se hymy sai Liisan hämillään hiljenemään, ja jopa instrumentit menivät sekaisin hänelle täysin uutta! Liisa punastui niin, että Ilkka peitti katseellaan ettei nolaisi naista lisää.
Hän teki työnsä hiljaa ja huolellisesti, mutta ensimmäistä kertaa Paavon jälkeen liikkeissä oli jälleen kepeyttä.
Vuoden päivät Ilkka odotteli Liisaa töistä ja saattoi tätä kotiin. Sanoja ei juuri tarvittu riitti, että olivat siinä. Sitten Ilkka yllättäen kosi, ja Liisa jäi miettimään.
Sun kanssa on hyvä olla… Mutta en tiedä, pystynkö tekemään sinut onnelliseksi…
Mikset muka?
En enää halua lapsia.
Miksi?
Kerron kyllä, mutta en yksityiskohtia. Liisa oli totinen. Ja jos tämän kuultuasi et enää huomenna ilmesty ymmärrän täysin. Mieti rauhassa. Voit kysyä äidiltäsikin, jos siltä tuntuu kai sinä sitä rakastat?
Ilkka ei äidiltään neuvoja pyytänyt. Hän oli aikuinen mies, ja Raili taas ei ollut neuvovaa tyyppiä, poikkeuksena vain Liisa ja silloinkin vasta myöhemmin. Raili vitsaili usein, kuinka jäi eläkkeelle nuorena ja ehdin ennen Ilkkaa jo kahdesti naimisiin ja eroihin. Suurin osa eläkkeestä kului kuitenkin balettikoulun oppeihin muiden harmiksi.
Äidilleen Ilkka avasi Liisan tarinan rehellisesti. Raili kuunteli, ketjussa Savukosken kahvimukin äärellä ja synkistyi jokaisen lauseen myötä. Lopulta hän siirsi kupin kauemmas.
Rakastatko häntä?
Rakastan.
No miksi enää mietit? Rakastaa voi harva ja rakkaus ei koskaan ole ilmainen lounas. Jos siitä kysytään hintaa, niin maksa pois! Ja muista, oikeat aarteet painavat. Joskus ne painavat niin paljon, että luulee ettei jaksa mutta jaksat kuitenkin, jos vain tajuat, että taskussasi on kultaa.
Ootko varma?
Olen.
Niin keskustelu päättyi. Ilkka toi Liisan tapaamaan äitiään, joka tarjosi poskeaan suudelmaan ja vei tämän suoraan ompelijalle. Sitten Raili kaivoi isänsä vanhasta lipastosta rasian.
Tässä Virtasten suvun korut. Nyt ne kuuluvat sinullekin. Valitse mitä haluat, mutta muista: näitä ei käytetä markettisäkillä.
Kuinka niin?
Minun äitini sanoi aina, että torille ei lähdetä timanteissa. No, ellei satu olemaan Turussa, siellä se kuuluu asiaan, niin kalakauppiaat tietävät kerrankin menettäneensä huippuasiakkaan.
Liisa huomasi yllättäen naureskelevansa jotenkin Railin ansiosta oli lievempää taas hengittää.
Raili opetti Liisaa, joka kiukutteli, mutta oli kuitenkin sydämellään kiitollinen. Ja kun Liisa sai tietää olevansa raskaana, ensimmäinen jolle uskoutui, olikin juuri Raili.
Sä alat vihertää, Liisa. Mitä tehnyt? Raili piipahti taas ulkomaankomennukselta.
Ilkka oli töissä, joten Raili pommitti Liisaa kysymyksillä, kunnes tämä livisti vessaan murehtimaan ja Raili laski nopeasti yhteydet ja totesi:
Synnytät kyllä sitten Riinalla. Hän on paras lääkäri. Miksi pelottaa?
En tiedä, jaksanko…
Liisa, tämä sanotaan nyt vain kerran: älä hölmöile! Kiitä onneas ja tartu hetkeen! Minä en päästä silmistä sua enkä sun lastasi! Älä pelkää! Niin kauan kuin jaksan, autan sua! Saitko selvää?
Sain… kiitos…
Kiittele myöhemmin. Kun minusta tulee kitisevä vanha akka ja ajan sut hermoromahduksen partaalle, muista tämä kiitos! Ok?
Ok.
Helmi syntyi ajallaan, näyttävästi huutavana. Raili otti lapsen vastaan sairaalan ovella ja vilkuili nuttu peiton alta:
Täydellinen suoritus! Hyvä, Liisa!
Ja apua riitti. Raili, jonka kaikki tunsivat vain ballerinana ja seuraelämän kruunupäänä, pesi kotona pikkupyykit ja lauloi lullatuksia unohtaen pröystäilyn. Helmille kylpy, vaippapyykit ja suukot olivat päivän ohjelmassa.
Riitoja ei enää muistettu. Liisa oli viimein saanut toivomansa perheen ja rauhan.
Ei, Paavo-poikaa hän ei unohtanut. Ilkka vei häntä muutaman kerran vuodessa synnyinseudulle, mutta vanhaan kotikaupunkiin Liisa ei palannut eikä äitiään tavannut. Yövyttiin pienessä majatalossa esikaupungissa, mistä muutto kyllä kelpasi aina heti kun asiat oli hoidettu.
Vuosien mittaan kaikki jatkui, kunnes Helmi täytti kymmenen, ja Liisa sai äidiltään kirjeen.
Sen avaamista seurasi vain se, että Liisa näytti sen Railille ja kysyi neuvoa.
Mene käymään. Ei unohtamaan pysty, tuskin täysin antamaankaan anteeksi. Mutta hän on äitisi. Mieti menneitä kyllähän jotain hyvääkin oli? Mieti myös, että kaikki mokaa. Sinä, minä… Elämä on mutkikasta. En vaadi, että pyhimykseksi ryhtyisit. Jos et saa anteeksiannettua, niin sitten et. Mutta uskon että se keskustelu on sinun etkä hänen vuokseen; muuten kadut koko loppuelämän ja Helmi saa aikamoisen esimerkin. Mieti omaa ja tyttären parasta. Ja tiedä: kannatan oli ratkaisu mikä hyvänsä.
Seuraavana päivänä Liisa pakkasi kamppeet, jätti Helmin Railille ja lähti synnyinseuduille.
Keskustelu äidin kanssa jäi lyhyeksi. Vanhus virkosi vain hetkeksi, puristi Liisan kättä ja kuiskasi: Anna anteeksi.
Parin päivän kuluttua Liisa palasi kotiin, ja Raili nyökkäsi lämmin hymy kasvoillaan.
Hienosti hoidettu, tyttö.
Rauha palasi tai siltä ainakin näytti. Mutta Liisaa kalvoi kummallinen ahdistus, juuri sitä, mistä Raili oli varoittanut. Pelko luokattoman järjetön, mutta niin syvällä, että Ilkkakin huolestui.
Liisukka, ylisuojelet Helmiä. Hän tarvitsee omia juttuja ja ystäviä. Me vanhemmat ja mummot riitämme vain tiettyyn pisteeseen.
En ihan ymmärrä, mitä sä multa nyt pyydät.
Annatko vähän enemmän vapautta? Helmille olisi hyvä hetki kokeilla omia siipiään.
Aijaa! Liisa sähähti kuin ärsyyntynyt kissa. Ja sinä muka et välitä, miten lapselle käy?!
Tietysti välitän! Liisa oikeasti, mitä sinä nyt oikein puhut?
Sitä, mitä näen! En kestäis enää toista menetystä! Oletko sä koskaan miettinyt, mitä tapahtuisi jos…
No miksi meidän pitäisi menettää hänet? Ilkka räjähti.
Koska kaikki on mahdollista! En pystyis elämään, jos jotain tapahtuisi!
Ilkka levitti käsiään. Rakkaus kyllä riitti, mutta Liisan pelot pilasivat elämän jokaiselta.
Jälleen ratkaisu löytyi Raililta.
Laittakaa Helmi tanssitunneille.
Miks, äiti? Hänellä on jo kaikki mahdolliset kerhot ja treenit.
Unohtakaa ne, nyt tarvitaan paritanssia!
Onko se niin tärkeää?
On!
Selvä, kokeillaan.
Niin Helmille löytyi uusi intohimo ja Jarmo. Pyöreähkö, jokseenkin kömpelö nuori, jonka mummo oli tuonut tanssistudiolle, pistettiin Helmin pariksi.
Opetelkoon kumpikin, ei suuriakaan toiveita tuumi opettaja, aavistamatta että Helmi ei ollut nurkissa seisoskelijatyyppiä.
Kolmessa vuodessa Jarmo ja Helmi haalivat ensimmäisen pytyn, ja reilun vuoden päästä olivat jo tunnettu parivaljakko kisalattioilla.
Jarmosta kasvoi komea nuori mies, joka katsoi partneriaan yläviistosta tuomarit olivat melko varmoja, että tässä parissa on muutakin kuin tanssia.
Helmi vain virnuili ilkikurisesti, vahvistamatta tai kieltämättä mitään, tietämättä vielä, että äiti suunnitteli hänen elämäänsä jo valmiiksi.
Äidin salajuonet paljastuivat, kun yo-juhlatkuahu sudittiin pois.
Nyt viimein sain päätettyä. Haen lääketieteelliseen.
Helmi, jolla oppiminen sujui, oli vetkutellut ratkaisun kanssa mahdollisimman pitkään.
Kulta, meillä oli vähän toiset odotukset, Liisa hymyili omituisesti, ja Helmi värähti.
Mitä odotuksia muka? En mä mitään puhunut.
Et kai, mutta soitin Jarmon vanhemmille…
Ja mitä sitten?
Meillä on kolme kuukautta! Syksyllä häät niin kaunista! Railin kontakti, saadaan juhlapaikka loistavaksi…
Häät?! Helmi kavensi silmiään. Kuka on menossa naimisiin? Jarmo?
Höpsö! Teistä tulee täydellinen pari, niin parketilla kuin elämässäkin!
Ja mua ei vissiin tarvinnut edes kysyä?
Luulin, että kaikki on selvä, rakas.
Älä sano mua rakkaaksi! Helmi napautti.
Hän nappasi kassin ja ampaisi pihalle, eikä äiti nähnyt tytärtään koko päivänä vasta illalla kuuli, että Helmi muutti mummolleen.
Raili oli lyhytsanainen.
Mitä oikein odotit? Helmi ei ole mikään lelu. Kuvittelitko voivasi ohjailla, kuin pukisit nukelle hääpuvun päälle? Liisa, sinä olit järkevä nainen, en enää tunnista sua.
Ei sillä enää ole väliä! Hän on minun lapseni! Haluan että hän on onnellinen! Jarmo rakastaa häntä!
Mutta rakastaako Helmi Jarmoa? Raili hymähti. Vai eikö sillä ole sinulle enää merkitystä?
Tiedän kyllä, mikä on paras! Ei hänellä vielä hajuakaan omista toiveistaan!
Olet väärässä. Helmi haluaa kirurgiksi, arvostettava haave. Mikä siinä tökkii?
Kaikki! Menköön opiskelemaan, mutta ensin naimisiin. Sitten tiedän että hänellä on turva!
Niinkö? Ja mikä se turva olisi?
No kun on mies, on suoja. Jarmo tekee varmasti kaikkensa, että Helmillä menee hyvin!
Ymmärrän huolesi, Raili nyökkäsi mutta en pakkoavioliittoa. Se olisi häkki, vaikka päällystetty kullalla. Eikä se olisi Helmin valinta, vaan sinun.
Tämä keskustelu on turha. Häät järjestetään.
No joo… Raili virnisti taas. Taitaa sulla olla yllätys odottamassa, kun Helmi näyttää, kuka hän oikeasti on.
Niinpä Helmi näytti. Hän muutti mummolleen, eikä äiti antanut tätä anteeksi. Ei vastannut puheluihin, ei käynyt kylässä ja sai tietää vasta mieheltään, että Helmi oli loistavasti päässyt haluamaansa yliopistoon.
Liisukka, joko lopettaisit mökötyksen? Eikö olisi parempi halia tytärtä kuin tyhjää tyynyä? Näin Helmiä eilen, hän kyseli sinua. Huolehtii sinäkin.
Ai varmasti! Sano vielä että oikeasti välittää!
Liisa! Ilkka nosti ääntään ensi kertaa naimisissa olon aikana. Nyt riittää! Lapsi on jatke sinusta! Niin paljon odotit, että henkitoreisiin saakka. Mikä muuttui niin radikaalisti, että nyt työntäisit hänet pois? Luulitko etten näe sinun tuskaasi? Selitä nyt miksi! En ymmärrä!
En minäkään! Liisa huusi. En tiedä, mitä tehdä! Olen mokannut, ja en tiedä, miten korjata asiat… Mä… Ilkka, en oikeasti osaa edes hengittää ilman häntä… Olet oikeassa… Se tuntuu niin pahalta, aivan kuin kaikki valot sammuivat ympäriltä. En näe mitään. Ihan niin kuin silloin, kun Paavo kuoli…
Lopeta jo, Liisa! Ilkka rutisti vaimoaan olkavarsista reippaasti. Helmi elää! Ja odottaa sua! Laita kamppeet päälle!
Minne? Mitä varten?
Vien sinut tytärtesi luokse! Ja lakkaa kuvittelemasta, että vain sinä päätät kaikesta! Päästä hänetkin elämään, eikä olla sinun muoviruususi, jota pitää vahtia varmuuden vuoksi seitsenkertaisessa kassakaapissa!
Olipa valmis mistä syystä tahansa Liisa teki viimein, mitä Ilkka pyysi.
Sovinto syntyi. Mitä Liisa ja Helmi puhuivat Railin vierashuoneessa, jäi vain heidän tietoonsa. Mutta seuraavana päivänä molemmilla oli turvonneet nenät ja punoittavat posket Ilkka ymmärsi, että hänen tytöt olivat taas yhdessä.
Mutta kohtaloa ei tyytyväisyys riittänyt, vaan se päätti vielä sekoittaa pakkaa. Kun Helmi kulki vakaana kohti unelmaansa, kohtalo heitti kehiin yllättävän tempun, niin että Railikin pyöritteli päätään.
Helmi Ilkantie, tehoon tuli akuutti umppari.
No niinpä tietysti! Eihän siinä mitään hyvää! Tulen heti!
Helmi hörppäsi kahvin loppuun, venytteli ja vaelsi päivystykseen. Melkein vuoro lopuillaan, mutta uusi leikkaus kokemusta tarvitaan!
Sinä?!
Minä… Jarmo yrittää hymyillä, mutta tuska vie voiton.
Selvä. Uskallatko luottaa minuun?
Sulle? No totta kai!
Oikeastiko? Ei epäilyjä, kyyneleitä eikä testamenttia?
Helmi, sinä olet hömelö.
Ja lisää tulee…
Kolmen vuoden päästä Helmi työnsi portin auki kotitalolla ja nosti pihatielle pikkupojan.
Näytäpäs mummolle, kuinka nopeasti juokset! Äiti ottaa kiinni!
Pikku-Paavo kiljaisi ilosta ja syöksyi mummon syliin.
Voi rakkain, miten ihana nähdä!
Moi äiti! Onko mummo kotona?
Taitaa olla, Liisa hymyilee, halailee poikaa. Lörpötteli kaverillensa Rovaniemellä, uusi romanssi kai menossa!
Siis vau, mummo on aika menevä! Kuka se kaveri on?
Taiteilija kai jotain sinnepäin, älä multa kysele. Kertoo itse sitten kun ehtii kotiin. Missä Jarmo?
Parkkeerasi just.
Hienoa! Liha on just kypsää, isä ottaa piirakan uunista. Pesekäähän kädet ja pöytään! Minä laitan Paavon nukkumaan ja tulen perässä!
Juu, kyllä mä tiedän! Sinne jäät laulamaan uneen!
Onko se niin huono juttu? Liisa naurahtaa, suukottaa poikaa.
Sehän on parasta, äiti!
