Poikani Mikael meni kuukausi sitten toista kertaa naimisiin.
Poikani Mikael avioitui kuukausi sitten uudestaan ja toi uuden vaimonsa tyttären, kauniin kolmetoistavuotiaan Ailin, mummolaan. Hän toi Ailin koko viikoksi maalle. Ennen lähtöään Ailin äiti kuiskasi minulle:
Ottakaa huomioon, että Aili on ensimmäistä kertaa maalla eikä hänellä ole helpoin luonne. Tiedättehän ikä tekee tehtävänsä. Joten olkaa hänelle tiukkana, kiitos. Jos tulee jotain ongelmia, soittakaa, niin tulen hakemaan hänet pois.
Mitä tarkoitatte, jos tulee jotain? kysyin hieman ihmeissäni.
Miniäni vain hymyili, antoi pusun poskelleni, nousi autoon miehensä viereen, ja ajoivat pois.
Aili kulta, käytkö hakemassa vettä, pyysin heti tyttöä ja annoin hänelle tyhjän ämpärin.
Minne pitäisi mennä? ihmetteli Aili.
Kaivolle.
Mikä kaivo?
Kaivo on ihan tässä portin ulkopuolella, ei tarvitse kauas mennä. Nostaat vain kannen, saat vedettyä vettä narulla ja kannat ämpärin takaisin sisälle.
Esa-mummi, ette kai tosissanne Aili pyöritti silmiään. Vettä saa ihan keittiön hanasta, eikö täällä ole vettä?
Hana on kyllä, hymyilin, mutta vettä ei ole nyt tullut yli viikkoon.
Miksi ei?
Koska vesiputkisto on korjattavana. LVI-mies Tapio sulki pääventtiilin, pitää vaihtaa osia. Meidän pitää hakea vesi nyt kaivosta. Siellä on aina puhdasta vettä.
Ei… tyttö laski ämpärin maahan. En minä hae, kyllä hanasta pitäisi saada vettä jos sellainen on.
No, kohautin hartioitani. Sitten peset kasvosi täällä. Näytin Ailille suuren tynnyrin, joka oli sadevesikourun alla. Nostan sieltä vettä mukilla, sillä voit pestä kasvot.
Mummi, eihän tuota voi käyttää Aili katsoi tynnyriin epäileväisenä. Siellä ui matoja.
Ne on vain hyttysten toukkia, eivät tee pahaa, selitin.
Entä hampaat, irvisti Aili, pestäänkö nekin tällä vedellä?
Ilman muuta. Ruokakomerossakaan ei ole vettä hanasta.
No, menen sitten kuitenkin… tyttö vastasi vastahakoisesti, otti ämpärin takaisin ja laahusti kohti porttia.
Viidentoista minuutin päästä hän palasi hiestä märkänä, vaikka ämpärissä oli tuskin paria litraa vettä.
Miksi kesti noin kauan? kysyin.
En tiennyt, miten kaivo toimii. Onneksi ohikulkija näytti.
No pääasia, että sait vettä. Kaadoin veden pataan ja ojensin tyhjää ämpäriä uudestaan.
Nyt olisi hyvä hakea lisää, että saadaan illallinen laitettua.
Ihanko totta? Siis vielä lisää vettä?
Toki, ellei halua ruokaa tehdä sadevedellä vastasin hymyillen.
En halua! Aili nappasi ämpärin ja kiiruhti uudelleen kaivolle.
Näin hän juoksi vielä neljä kertaa. Sillä välin aloin tehdä ruokaa.
Mummi, miksei niitä putkia korjata? kysyi Aili loppuun väsyneenä. Kaupungissa kun jokin menee rikki, soitto firmalle ja tunnin päästä taas toimii.
Meillä pitää käydä ilmoittamassa henkilökohtaisesti. Kävelet vain viereiselle kadulle taloon numero 58 ja pyydät. Mutta kun Tapion omassa talossa on vesi, hänellä ei ole kiirettä.
Mikset sinä mene ja vaadi häntä paikalle?
Kyllä olen käynyt varmaan sata kertaa huitaisee kättäni. Mutta Tapio on milloin pellolla, milloin navetalla, aina jossain. Huomenna tulen, hän lupaa. Ei ole vielä tullut. Täällä kun on vain yksi putkimies.
Selvä… Aili mietti hetken ja kysyi sitten: Mikä talo siis?
Viisikymmentäkahdeksan.
Missäpäin se on?
Tuolla, osoitin Tapion talon suuntaan, Mitäs sinä nyt aiot?
Käyn itse tapaamassa sitä Tapioa.
Aili livahti portista niin nopeasti, etten ehtinyt edes huomata. Eikä takaisin kuulunut. Puolen tunnin kuluttua hermostuin ja suuntasin itse Tapion talolle.
Onko minun tyttöni ollut täällä? kysyin Tapion vaimolta.
Se sinun, se pieni kauhukakara? vilkaisi hän syrjäsilmällä.
Miksi kauhukakara?
Koska! Ensiksi hän vaati miestäni paikalle heti. Sitten alkoi moittia, että Tapio ajattelee vain itseään. Ja Tapiohan juoksee päivät pitkät ympäri pitäjää auttamassa kaikki. Kun hermostuin ja heilautin harjaa hänen suuntaansa, hän sanoi, että jos vettä ei tule hanasta tänään, hän polttaa varaston. No ymmärrät varmaan!
Voi hyvänen aika sydämeni jätti lyönnin välistä. Sanoiko Aili oikeasti noin?
Aili muka? naurahti Tapion vaimo. En soisi kenellekään sellaista Ailia…
Mutta missä hän nyt on?
Mistä minä tiedän? Varmaan lähti Tapion perään.
Missä hän on?
Tietysti pellolla, missä muuten näin sadonkorjuun aikaan. Korjaa traktoria, kun lapset uhkailevat.
Voi hyvä uusi aika! huudahdin, hypähdin rappusilta ja juoksin kohti peltoa, sinne missä leikattiin viljaa.
En kuitenkaan ehtinyt perille asti, kun näin traktorin tulevan tietä vastaan. Traktoria ajoi Tapio, vihaisena vieressä Aili.
Kun näimme toisemme, Tapio pysäytti traktorin.
Tämä sinunko on? huusi hän moottorin pauhun yli ja viittasi Ailiin.
Nyökkäsin vimmatusti ja huusin paniikissa takaisin:
Mihin viet häntä, Tapio? Poliisilaitokselle vai? Muista, hän on alaikäinen! Et saa viedä!
Poliisilaitokselle vai? Tapio nauroi. Olen matkalla teille asentamaan venttiilin. Tämä sinun tyttösi uhkasi juosta kombainin alle, ja uhkasi puhkoa kaikilta renkaat nauloilla, jos en tuo vettä. Luuleeko että kombainin vannetta saa puhki naulalla! Tapio purskahti nauruun. Voi, kun meillä olisi enemmän tällaisia napakoita nuoria. Tästä kylästä tulisi vielä jotakin. Saataisiin muuttaa kylän meno kerralla. No, roistotyttö haluatko ajaa traktoria?
Haluan! Aili hihkui innoissaan.
Sitten ohjaimiin vaan mennään korjaamaan vesijohto, komensi Tapio. Mutta vain jos ojennat työkalut minulle.
Sopii! tyttö kiljaisi ja tarttui rattii innoissaan.
Aili vanhempineen lähti takaisin kaupunkiin vasta kahdenkymmenen päivän päästä, tasan 30. elokuuta. Ja sekin vain siksi, että kouluun piti mennä heti seuraavana päivänä. Muuten olisi varmasti jäänyt vielä, sillä syksyllä riittää tekemistä maalla vaikka muille jakaa.
