Te otitte asuntolainan? huudahti iloisesti Sirkka. Voi miten ihanaa, tyttöseni! Aivan upeaa!
Maisa nauroi puhelimen toisessa päässä, ja Sirkka kuuli kuinka vävy mutisi taustalla jotakin.
Äiti, älä huuda niin lujaa, naapurit kuulevat…
Antaa kuulla vaan! naurahti Sirkka hyväntuulisesti. Milloin saan tulla katsomaan? Tänään? Huomenna? Leivon omenapiirakan, sen, jota Mikael rakastaa.
Maisa vaikeni hetkeksi.
Tule lauantaina, silloin ollaan saatu kalusteet paikoilleen.
Lauantaina Sirkka seisoi keskellä valoa tulvivaa olohuonetta ja pyöri hitaasti ympäriinsä ihaillen korkeita kattoja, leveitä ikkunoita ja tuoreen rappauksen pehmeitä sävyjä seinissä. Uuden talon tuoksussa oli maalia ja tuoretta puuta.
Keittiö on valtava, arvaa vaan! Maisa johdatti äitinsä käytävään. Ja parvekekin on lasitettu, siihen voi jatkossa hyvin laittaa rattaat odottamaan.
Onpa ihanaa, Sirkka silitti seinää ihaillen. Mikael, kylläpä olet ollut ahkerana!
Mikael vain kohautti olkiaan.
Yritetään parhamme, Sirkka-täti.
Lounaalla Sirkka otti toisen palan piirakkaa ja sanoi vihdoin ääneen sen, mikä oli pyörinyt mielessä koko aamun.
Olen ollut teistä niin huolissani, ette tiedäkään. Maisa jo seitsemännellä kuulla ja kuitenkin vuokra-asunnossa, jossa omistaja voisi milloin vaan pyytää lähtemään. Se ei ole kestävää!
Maisa vaihtoi katseen Mikaelin kanssa. Sirkka huomasi, kuinka tytär puri huultaan hermostuneena.
Äiti, kyllä me selvittiin.
Selvittiin, Sirkka laski haarukan kädestään. Mutta minä en saanut öisin unta, mietin vain: kuinka teillä menee, mitä jos jotain tapahtuu? Lapsi tarvitsee vakaan kodin.
Mikael yski hiljaa ja työnsi lautasen pois.
Maksut on aikamoisia. Mutta on tässä laskettu kaikki kyllä tarkkaan.
Iso vai? Sirkka kysyi herpaantumatta.
Ihan kohtuullinen, Maisa kiirehti vastaamaan. Helsingin tasoon sopiva.
Sirkka katsoi tytärtään kapeat hartiat jännittyneinä, Mikael tuijotti pöydän liinaa. He molemmat pelkäsivät, Sirkka näki sen helposti, vaikka kumpikaan ei sitä myöntänyt.
No niin, kuunnelkaa nyt minua Sirkka nosti kulmiaan vakavasti. Autan teitä. Siitä ei keskustella. Kyllä Mikaelinkin vanhemmat varmasti jeesaavat?
Niin lupasivat, Mikael nyökkäsi. Äiti sanoi laittavansa joka kuukausi sen minkä pystyy.
Näin se hoituu! Sirkka nojautui taakseen. Kyllä te pärjäätte. Yhdessä pärjäätte, ette ole yksin tässä.
Maisa hymyili varovasti, mutta huoli ei hävinnyt hänen silmistään…
Joonas syntyi maaliskuussa, iso ja äänekäs poika, terve kuin nuori hirvi. Sirkka kävi joka viikko tuomassa keittoa, pesemässä vaippoja ja kuljettamassa lastenvaunuja pihalla uuden talon kupeessa.
Elämä asettui uomaansa. Mikael sai ylennyksen töissä, ja Maisa puhui jo toisesta lapsesta.
Kahden vuoden kuluttua syntyi Aila, ja asunto täyttyi taas lasten kiljahduksista, leluista ja unettomista öistä. Sirkka katseli tytärtään ja tämän onnea hehkuvia kasvoja kaikki oli mennyt kuin pitikin.
Sitten Mikaelilta lähtivät työt alta.
Sirkka sai tietää vasta myöhemmin. Maisa väisteli kysymyksiä, sanoi että ovat vähän väsyneitä vain. Totuus tuli vahingossa ilmi, kun Sirkka ilmestyi yllättäen kylään ja löysi tyttärensä kyynelissä paperipinon keskeltä.
Emme pärjää, äiti, Maisa mumisi hiljaa. Kolme kuukautta myöhässä. Pankki soittelee päivittäin.
Sirkka auttoi minkä pystyi, keräsi euroja suvulta ja tutuilta, mutta se ei riittänyt. Mikaelin vanhemmatkaan eivät voineet enää auttaa, kun anoppi joutui sairaalaan.
Puolen vuoden päästä asunto meni alta…
Sirkka istui ystävänsä Kaisan luona kykenemättä koskemaan teehen.
Nyt he asuvat yksiössä, Sirkka puristi kuppia käsissään. Kaksi lasta, Kaisa! Joonas on neljä, Aila vasta kaksivuotias. Eivät he pääse leikkimään, juoksemaan, kaikki neljä samassa huoneessa!
Kaisa pudisti päätään.
Voi Sirkka, onpas ikävä juttu!
Minä sanoin heille, että pärjäävät, Sirkka kuivasi kyyneleitä. Minä lupasin auttaa. Mitä minä voin? Eläke on niin pieni, satunnaiset työt eivät riitä. Minähän vakuutin heille, että kaikki järjestyy!
Ethän sinä voinut tietää, miten elämä kääntyy.
Mutta helpottaako se yhtään? Sirkka laski kupin pöydälle. Ovatko lapset onnellisempia nyt siitä? Onko Maisa helpottunut?
Sirkka hautasi kasvot käsiinsä. Hän oli luullut, että tyttären elämä olisi nyt mallillaan, mutta kaikki olikin vain vaikeutunut. Ennen heillä sentään oli oma rauha nyt kaksi lasta ja ahdas koti!
Aika kului…
Maisa ja Mikael saivat vihdoin maksettua velat pankille. Sekin tuntui valtavalta voitolta.
Mitä nyt aiotte? Sirkka kysyi kerran.
Säästetään taas omaan asuntoon, Maisa tunnusti. Ehkä nyt jotain pienempää.
Niin, Sirkka nyökkäsi puhelimen toisessa päässä. Kunhan on oma.
Kului taas kaksi vuotta. Joonas täytti kuusi, ja Sirkka ilmestyi syntymäpäiville mukanaan valtava lahjapaketti. Rakennussarjan valinta vei kolme tuntia ja puolet hyllystä, ennen kuin löytyi juuri se oikea autoja ja autotalli, jota Joonas oli toivonut koko talven.
Mummo! poika juoksi Sirkkaa halaamaan. Onko tää mulle?
Sinullehan se, Sirkka pussasi pojan päälakea. Ja tässä on vielä tämä.
Sirkka kaivoi laukusta kirjekuoren ja ojensi sen Joonakselle. Poika kurkisti sisään, silmät suurenivat.
Kuinka paljon tässä on?
Tuhat euroa, Sirkka kyykistyi pojan tasolle. Sä olet toivonut uutta puhelinta tästä voit aloittaa säästämisen. Mummo auttaa.
Joonas puristi kirjekuorta rintaansa ja juoksi näyttämään sitä Ailalle. Maisa seisoi keittiön ovella ja katsoi hetken, mutta Sirkka ei huomannut tyttärensä kasvoilla kummallista ilmettä.
Kaksi viikkoa myöhemmin Sirkka soitti Joonakselle. Poika vastasi kolmannella tuuttauksella.
Moi, mummo!
Heippa, rakas! Kuinka siellä sujuu?
Hyvin! Joonas puhua pälätti heti. Sain uudet vaatteet kesäksi, shortsit ja paidat ja lenkkarit jotka vilkkuu!
Sirkan mieleen hiipi huoli.
Mistä teillä oli rahaa uusiin vaatteisiin?
Äiti käytti ne jotka sä annoit, Joonas selitti huolettomana. Äiti sanoi että puhelin ostetaan joskus myöhemmin. Vaatteet oli tärkeämpiä.
Sirkka jäi istumaan käsissään puhelin. Sisällä muljahti jotain raskasta ja polttavaa.
Kutsu äiti, Sirkka sanoi hiljaa.
Äiti on kiireinen.
Hyvä on, Sirkka pakotti hymyn huulilleen. Heippa nyt, rakas.
Sirkka katkaisi puhelun ja istui pitkään paikoillaan. Oli selvä, että nyt täytyi taas ojentaa tytärtä!
Seuraavana aamuna Sirkka ilmestyi Maisan luo aikaisin.
Kuinka sä saatoit? Sirkka sätti kiivaasti. Minä annoin rahat Joonakselle! Hänelle, ei sinulle!
Maisa huokaisi ja sulki silmänsä väsyneenä.
Äiti, nyt riittää.
Mitä?! Sirkka puhkesi. Poika haaveili puhelimesta! Annoin rahat, jotta voi alkaa säästämään! Ja sinä käytit ne kaikki!
Maisan kasvot jähmettyivät.
Tein niin kuin parhaaksi katsoin.
Parhaaksi? Sirkka hönkäisi raivosta. Kulutat toisen rahat shortseihin?
Lapselle oli pakko ostaa kesävaatteet, Maisa vastasi tyynesti. Meillä ei ollut yhtään ylimääräistä rahaa.
Etkä edes kysynyt minulta? Sirkka astui lähemmäs. Et yhtään neuvotellut?
En, äiti, en kysynyt. Maisa pudisti päätään. Omassa kodissa päätän minä, mihin rahani käytän eikä se sinua koske.
Ei koske?! Sirkka karjaisi. Ei koske, miten te rahoillanne toimitte? Teidän moka maksaa asuntolaina ja menettää kämppä! Eikö jo olisi aika oppia jotain!
Maisa kalpeni muttei sanonut mitään.
Nyt viet vielä pojan rahatkin! Sirkka ei saanut lopetettua. Onko mitään häpyä?
Lähde pois, äiti, Maisa kuiskasi lopulta. Ole kiltti ja mene.
Sirkka kääntyi ja riuhtaisi oven kiinni. Hänen sisällään kiehui. Väärin toimi tytär, ja kehtasi vielä häätää ulos! Kyllä Maisa vielä ryömii anteeksi pyytämään!
Mutta kuukausi kului, eikä Maisa soittanut. Viesteihinkään ei tullut vastausta.
Sirkka istui taas Kaisan keittiössä, rutisti paperiservettiä käsissään.
Hän hylkäsi minut, Sirkka pudisti päätään. Oma tytär! Ei päästä lasten luo, ei vastaa puheluihin.
Kaisa kaatoi lisää teetä.
Mitä sinä silloin sanoit?
Kerroin vain totuuden! Sirkka lehahti pystyyn. Että eivät he osaa rahojaan käyttää, ovat holtittomia! Eikö muka pidä paikkaansa?
Kaisa oli pitkään hiljaa, katsoi ikkunasta ulos.
Sirkka, sinä annoit rahat Joonakselle?
Annoin, totta kai.
Sittenhän ne olivat hänen. Kaisa kääntyi katsomaan ystäväänsä. Eivät enää sinun.
Mutta minä annoin ne puhelinta varten!
He ostivat sillä vaatteita, Kaisa nosti olkiaan. Ehkä ne vaatteet oli nyt tärkeämpiä, kun puhelin voi odottaa.
Sirkka avasi suunsa vastaukseen, mutta Kaisa pudisti päätään.
Se asuntolainakin… Olisit jättänyt sanomatta. He maksoivat velkaa vuosia, tekivät parhaansa. Ja sinä vain haukuit.
Minä vain halusin hyvää, Sirkka lyyhistyi. Olen niin huolissani.
Olet huolissasi, tiedän, Kaisa myönsi. Mutta nyt satutat. Ehkä nyt olisi sinun vuorosi soittaa? Pyytää anteeksi?
Sirkka painoi tiukasti huulensa yhteen ja käänsi katseen pois. Ei. Hän on sentään vanhempi, ja tarkoitti vain hyvää.
