Luulenpa, ettei veljeni naimakauppa mennyt ihan nappiin. Aluksi yritin kyllä pitää hyvät välit kälyyni. Veljeni ja hänen vaimonsa asuivat äitini ja minun kanssa jonkin aikaa, minkä jälkeen siirryin itse pikkuruiseen huoneeseen, äiti muutti olohuoneeseen ja annoimme makuuhuoneen veljelle ja hänen vaimolleen. Mutta Satu se kälyni halusi heti tehdä selväksi käytöksellään, ettei meidän tasomme yltänyt hänen tasolleen. Hänhän oli sentään rehtorin tytär, ja selitti silmääkään räpäyttämättä, että ei hänen tarvitse kodissa siivota tai kokata, eihän hän mikään emäntä ole.
Kun Satu sitten tuli raskaaksi, hän julisti tarvitsevansa täydellistä rauhaa. Äiti ei ole mikään riitapukari, joten hän seurasi näitä näytelmiä hissukseen. Ystäviäni ei saanut enää kutsua kylään, koska Sadun mielestä heidän häiritsevä läsnäolonsa ei sopinut asumisjärjestelyyn.
Käly vaati hyvää ruokaa ja hiljaisuutta, ja nyt äiti sai kokata meille ja hänelle omat ateriat. Koetin monta kertaa puhua äidille, ettei hänen tarvitsisi jatkuvasti miellyttää yhä röyhkeämmäksi käyvää miniää. Ennen lapsen syntymää Satu ilmoitti, että hänen syntymättömälle lapselleen täytyy olla oma lastenhuone. Hän meinasi, että minut pitäisi siirtää äidin olohuoneeseen. Siinä kohtaa mittani tuli täyteen. Satu parkui hysteerisenä, näytellen kuin olisin aiheuttanut ennenaikaisen synnytyksen. Veljeni tietenkin puolusti vaimoaan ja haukkui minut vanhaksi pieruksi. Lopulta äiti komensi veljeäni järjestämään heille oman katon pään päälle, ja niin he sitten muuttivat pois.
En edes tiennyt, milloin heidän poikansa syntyi tai milloin kastettiin kälyni vain totesi, ettei lahjoja tarvinnut tuoda, olisi parempi antaa pojalle ihan rahaa. Hän vielä ilmoitti summan euroissa.
Äiti pyöritteli päätään ja sanoi, ettei sellaisia rahoja ihan käteisenä löydy. Siihen päättyivät meidän vierailuoikeudet lapseen. Aluksi äiti oli surullinen, mutta viikkojen päästä veljeni ja hänen vaimonsa kuitenkin alkoivat tuoda pojan meille lapsenvahtiin. Satu saattoi lähteä ystäville kahville tai laittamaan kynnet, ja lapsi jäi meille. Mutta aina jotain moitittavaa lapsella oli muka vääränlaiset sukat tai väärää sosetta.
Kun lapsi oli vuoden ikäinen, veljeni ja kälyni saapuivat käymään ja kertoivat taas asuntopulmistaan. Kun he eivät saaneet asuntolainaa, Satu ehdotti menevänsä töihin ja jättävänsä lapsen minun hoiviini.
Pääsethän sinä samalla harjoittelemaan, kun opiskelet Oulun yliopistossa kasvatustieteitä! Meillä on todella tiukkaa taloudellisesti. Mutta rahaa emme voi maksaa. Opiskelusta? Voithan siirtyä monimuoto-opiskeluun, autat nyt vähän aikaa, Satu selitti.
Arvasitte varmaan sanoin EI.
En saanut millään veljelleni selitettyä, ettei heidän asuntoratkaisunsa kuuluneet oikeastaan mitenkään minulle miksi minun pitäisi uhrata oma opiskeluni muiden hyväksi? Siihen päälle sain vielä kuulla kälyni marmatusta, kun en hoitanut heidän lastaan.
Satu nimitti meitä itsekkäiksi ja sanoi, etteivät he astu enää koskaan meidän kotiin. Sitä riemua kesti puolisen vuotta. Sitten eräänä päivänä veljeni ilmestyi meidän ovelle. Paljastui, että Satu oli töissä tavannut uuden miehen jolla oli muuten jo vaimo ja jättänyt veljeni. Nyt ex-käly kiristi veljeäni lapsella: jos maksat elatusmaksut, saat nähdä poikasi, muuten et. Helppoa.
Vaan eipä se uusi mies Sadun kanssa naimisiin ollut menossakaan (kuulemma oma vaimo esteli). Niinpä ex-käly yhä asuu siinä Oulun vuokra-asunnossa jonka vuokran muuten edelleen maksaa veljeni. Veljeni pahoitteli meille huvittuneena ja totesi, että ensi kerralla miettii vähän tarkemmin ketä vie vihille.
